Kirjoittanut
Tällä viikolla vietetään Miesten Viikkoa, joka huipentuu sunnuntaiseen isänpäivään. Teemaviikon kunniaksi kysyimme kasvatustieteiden tohtori ja isyystutkija Jouko Huttuselta, millaista on tulla isäksi.
”Yleensä jokaiselle miehelle isäksi tulo on herkkää aikaa. Mieli avautuu vastaanottamaan suurta ihmettä: uutta ihmistä ja uutta perheenjäsentä”, Huttunen kuvailee. ”Vaikka lapsi realisoituu isälle – toisin kuin äidille – vasta syntymähetkellä, tunnemyrsky on miehen elämän ikimuistoisimpia. Tämä on tullut johdonmukaisesti esiin kaikissa isyyden alkua koskevissa tutkimuksissa”, hän jatkaa.
”Kuitenkaan isäksi tulon pitkäaikaisvaikutukset eivät ole aivan näin auvoisia”, Huttunen huomauttaa. Monissa perheissä mies palaa normaaliin päiväjärjestykseen muutaman viikon isyysvapaidensa jälkeen. Työ- ja ehkä myös harrastuselämä saattavat jatkua kuten ennen lapsen syntymää.
Äidin elämä on vastaavasti muuttunut täysin, ihan konkretian tasolla. ”Meneekö tässä siis jokin pieleen?” Huttunen kysyy. ”Ei välttämättä. Miehen muutos voi jäädä piilevämmäksi mutta silti positiiviseksi lapsen kannalta”, hän perustelee.
Isäksi kasvaminen erilaista kuin äidiksi kasvaminen
Myös äidiksi ja isäksi kasvamisessa on eroavaisuuksia. Huttusen mukaan äidiksi kasvamista helpottavat naisen biologia ja hormonit, kun sitä vastoin isäksi kasvaminen on pääosin tahdon ja oppimisen asia. Sen lisäksi nainen saa vanhemmuuteensa yhdeksän kuukautta etumatkaa, sillä kasvuprosessi alkaa jo raskauden alussa, ei vasta lapsen syntymän jälkeen.
Eroavaisuuksia löytyy myös siitä, minkälaisia odotuksia ja vaatimuksia vanhemmille asetetaan. Huttusen mukaan isät kohtaavat vähemmän sosiaalisia paineita ja vaatimuksia siitä, minkälainen isän tulisi olla. Kuva ihanneisästä on melko epämääräinen ja yksilölliset erot ovat hyvinkin suuria ja sallittuja. Äitiys on ollut sitä vastoin aina tiukasti kontrolloitua, normitettua ja sanktioituakin.
Isyys pakottaa katsomaan peiliin
Huttunen kertoo tutkimustiedon tukevan monia arkisia havaintoja isyyden vaikutuksista mieheen. Elämänhallinnan, hoivaavuuden ja vastuullisuuden määrä kasvaa usein isän iästä riippumatta.
”Lapsen syntymä tekee miehen mieleen ikään kuin pienen särön, joka pakottaa hänet katsomaan peiliin ja arvioimaan uudelleen suhdettaan toisiin ihmisiin ja omiin tekemisiinsä. Tämä on monen miehen elämässä herkkä ja haavoittuvakin hetki, joka on hyvin altis ulkopuolisille herätteille”, Huttunen sanoo.
Isän huomiotta jättäminen tai tämän ajaminen lapsen elämän ulkopuolelle voi saada aikaan etäisen isä-lapsi –suhteen, joka pahimmillaan kestää koko loppuelämän. Sitä vastoin vahva isä-lapsi –suhde voi syntyä silloin, kun isä tulee kuulluksi ja nähdyksi.
Isäksi kasvaminen elinikäinen prosessi
Isän viivästynyt kasvu omaan isyyteensä tuo haasteita isä ja lapsen väliseen suhteeseen. Joskus käy niin, että isä ja lapsi ”löytävät” toisensa vasta aikuisiällä. Hitaammassa isyyteen kasvamisessa Huttunen näkee kuitenkin myös positiivisen puolen: ”Tietoinen ja pitkäjänteinen itsekasvatus voi tuottaa kestävän tuloksen, kun taas tunnepohjaisesti isän rooliin höyrähtävän ’herkkismiehen’ isyys voi ohentua yllättävän nopeasti alkuhuuman jälkeen”, hän sanoo.
”Kaikkiaan isäksi kasvaminen on pitkäaikainen, lähes elämänikäinen prosessi, jossa miehen omalla tahdolla, järkeilyllä ja itsensä likoon panemisella on suuri merkitys”, Huttunen arvioi.
Mieskulttuurin olisi muututtava hoivaavampaan suuntaan
Huttunen uskoo, että jokaisesta ihmisestä löytyy potentiaalia tulla kyllin hyväksi vanhemmaksi.
”Ihmiskäsitykseni mukaan ajattelen niin, että sekä miehet että naiset on jo syntymästä luotu yhtä hyvin vanhemmuuteen sopiviksi”, hän sanoo. ”Sukupuolesta riippumatta meissä jokaisessa luuraa riittävän hyvä vanhempi, mutta joskus olosuhteet ovat hyvän vanhemmuuskehityksen vastaiset.”
Esimerkiksi miehisyyteen liittyvät ihanteet voivat olla ristiriidassa isyyteen liittyvien piirteiden kanssa. ”Lasten takia mieskulttuurin ja yleisen mieskuvan pitäisi muuttua, jotta ne sallisivat ja tukisivat miesten sitoutumista isyyteensä”, Huttunen arvioi.
Eräs isyyteen keskeisesti liittyvä, mutta miehisen kulttuurin oudoksuma piirre on hoivaavuus. Miesten tarjoamasta hoivasta on Huttusen mielestä valtava pula sekä perheissä että yhteiskunnassa yleisestikin. ”Mieskulttuurimme on ulkoistanut hoivan naisille ja tästä syystä monelle miehelle on haasteellista antaa itselleen lupa olla läsnä oleva ja huolta pitävä isä – vaikka hän sisimmässään niin haluaisi ja vaikka hän näkisi lastensa sitä kaipaavan”, Huttunen kuvailee.
Hoivaavuuden ei tulisi myöskään jäädä vain isien tehtäväksi. Jokaisen miehen olisi löydettävä itsestään hoivaava puoli, jota hän voi toteuttaa omassa elinpiirissään: aikuisena lapsena, puolisona, työtoverina, ystävänä tai vaikka asiakas- ja palvelutyössä.
”Jos miesten maailma voisi muuttua edes piirun verran hoivaavammaksi ja toisista huolehtivammaksi, sillä olisi valtava signaaliarvo niin isäksi tuleville miehille kuin pienille ja vähän isommillekin pojille”, Huttunen summaa.
