Yhdeksänvuotinen perinne alkoi vapaaseurakuntaan kuuluvan pariskunnan hevostallista. Viitasaaren kesän toiseksi suurin tapahtuma kokosi arviolta noin 3 500 kuulijaa.
Yksi Viitasaaren kaupungin kesän suurimmista tapahtumista on järjestetty nimellä Iloa elämään heinäkuun puolivälin tuntumassa.
—Musiikin aika taitaa olla se suurin, ja tämä on sitten toiseksi suurin tapahtuma tässä kaupungissa, Viitasaaren vapaaseurakuntaan kuuluva Ilpo Lindeman hymyilee.
Kyseessä ei ole mikä tahansa kesäinen huviretki. Iloa elämään -telttakokoukset järjestettiin kaikkiaan yhdeksännen kerran. Kyseessä on suuri ponnistus Viitasaaren seurakunnille ja ennen kaikkea tarmokkaalle pariskunnalle telttajuhlien taustalla.
Ilpo ja Airi Lindeman saivat Jumalalta näyn ja ovat sen jälkeen rohkeasti toteuttaneet sitä.
—Kaikki lähti liikkeelle hevostarhani pienemmästä tallista. Koin, että Jumala oli sen meille antanut käyttöä varten. Sinne mahtui noin 70 henkeä, Ilpo Lindeman muistelee.
Väkeä alkoi kokoontua eri puolilta siinä määrin, että talli kävi ahtaaksi. Oli ilmeistä, että tapahtuma pitäisi saada keskeisemmälle paikalle Viitasaarella.
Kyseessä ei ole vaatimaton satsaus evankeliumin etenemiseen. Lindemanit hankkivat virvokkeita, kahvitarpeita ynnä muita käytännössä koko vuoden ajan, aina seuraaviin telttajuhliin asti.
Nykyinen paikka on Viitasaaren torinrannassa.

Yhteistyötä kaupungin ja seurakuntien kanssa
Suuri ilonaihe Lindemaneille on ollut yhteistyössä. Toimiva kanssakäyminen niin kaupungin toimihenkilöiden kuin eri seurakuntienkin välillä on keskeisessä roolissa.
Viitasaarella on asukkaita hieman vaille 6 000, ja Lindemanin arvion mukaan tämänkertaisilla telttajuhlilla oli kolmen päivän aikana yhteensä noin 3 500 kävijää. Kaupungin väkimäärä suurin piirtein puolitoistakertaistuu varovaisillakin arvioilla.
—Isäni ja isänisänikin ovat asuneet täällä. He ovat käytöksellään vaikuttaneet asioiden kulkuun yhdessä kaupungin kanssa.
Yhteistyöstä on konkreettinen esimerkki. Asuntotoimikunnanjohtaja antoi 34 vuokra-asuntoa majoituskäyttöön juhlien ajaksi.
Juhlien tavoitteena on myös ollut yhdistää seurakunnat toimimaan evankeliumin eteenpäin viemisen hyväksi.
Iloa elämään -telttajuhlilla oli osuutensa vapaaseurakunnan lisäksi myös helluntaiseurakunnalla sekä luterilaisella kirkolla.

Tärkein sisältö kunnossa
Viitasaaren telttajuhlien keskiössä on ollut ja on yhä edelleen ihmisten tavoittaminen evankeliumilla.
—En ole näitä erikseen nimennyt romanijuhliksi, mutta romaneja oli varmasti suurin osa yleisöstä. Järjestämme telttakokouksia kaikkia ihmisiä varten, Lindeman painottaa.
—Tyytyväinen olen kaikkeen juhlien antiin.
Pääpuhujana Viitasaaren tapahtumassa oli Raimo Rahnasto. Sen lisäksi oli lukuisia eri puhujia, kuten Kyösti Leppänen, Juha Piippo, Kyösti R. Koivisto ja Valenca Kunnala.
Musiikissa palvelivat useat eri solisti ja lauluryhmät.
—Kolme ihmistä antoi elämänsä Jumalalle, ja varmasti moni myös uudistui uskossaan, Lindeman iloitsee.
Lindemaneja ajaa eteenpäin Jumalalta saatu näky.
—Seurakunnissa eri puolilla ollaan liian usein liian sisäänpäin kääntyneitä. Yritämme saada innostettua toisiakin viemään sanomaa sinne, missä on ihmisiä kokoontuneena.
—Meille osui todella hyvät sääolosuhteetkin juhlien ajaksi. Käymme kentällä rukoilemassa, että Jumala antaisi Hengen sateet, mutta pidättäisi nämä maalliset sateet pois juhlilta. Niin kuin uskot, niin sinulle tapahtukoon.
Tulevaisuus mietityttää
Viitasaaren telttajuhlat ovat hieno ja ensi kesänä vuosikymmenen mittainen perinne. Saattaa olla, että niiden arvo nähdään kerran vasta perillä Taivaan kodissa.
Täällä maan päällä kuitenkaan jatkuvuus ei ole itsestään selvää. Valmistelut ottavat aikansa ja vaativat sekä fyysisiä että taloudellisia resursseja. Yleensä juhliin osallistujia on enemmän kuin valmisteluihin osallistujia.
—Täytän 69 vuotta, ja meillä on ollut vähän terveysmurheitakin. Olen miettinyt, onko ketään, jolle voisin heittää viestikapulan tapahtumasta tulevina vuosina. Toisinaan sitä kokee avuttomuutta, mutta luotan siihen, että Jumala antaa ymmärrystä kaikkeen, Lindeman kiteyttää.