Ilkan, 61, opintie pysähtyi aikanaan tragediaan – nyt hän painaa päähänsä valkolakin

 
Ilkka Roininen kirjoitti ylioppilaaksi 61-vuotiaana.

– Vähän ehdin jo sitä jännittää, että saankohan valkolakin vai eläkepäätöksen aikaisemmin, Ilkka Roininen veistelee helpottuneena kolmen vuoden lukiourakan jälkeen. (Petri Kekäläinen)

Isän kuoleman jälkeen 13-vuotias maatalon poika Ilkka Roininen joutui hautaamaan haaveet opiskeluista.

Ilkka Roinisen ukin veli kirjoitti ylioppilaaksi kaikkien aikojen ensimmäisenä rautavaaralaisena vuonna 1915. Tänä keväänä Ilkka itse laittaa ylioppilaslakin päähänsä kunnan ensimmäisenä aikuislukiolaisena. 

– Monet opiskelutovereista olivat entisiä leiriläisiäni, Rautavaaran helluntaiseurakunnan pastorina toimiva Roininen naurahtaa.  

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

– Ja täytyy tunnustaa, että lukio kyllä avarsi paljon maailmankuvaani. 

Ensi lauantaina Ilkka Roininen saa lakin lisäksi ylioppilastodistuksen, jota kelpaa näytellä myös vieraille: lähes kaikki kurssien arvosanat ovat 8–10:n välillä. 

 

Puoliorvoksi jääminen teini-iässä heikensi koulumotivaatiotani. 

 

Roinisen varhaisimmat koulumuistot palautuvat 1960–70-luvuille. Maanviljelijäperhe asui Pohjois-Savossa Keyritty-järven rannalla Nurmesniemellä, noin 20 kilometrin päässä Rautavaaran keskustasta. 

– Seurasin vanhempia sisaruksiani, jotka lähtivät aamuisin eväiden kanssa hiihtelemään järven yli kyläkouluun, ja odotin innolla myös oman koulunkäynnin alkamista. Olin jo lapsena oppimishaluinen, ja varhaisista kouluvuosista jäikin mukavat muistot. 

Siirtyminen pienestä kyläkoulusta kirkonkylälle 1970-luvun alkuvuosina toi koululaisen elämään omat haasteensa. Luokassa saattoi olla yli 40 oppilasta, ja kun oppilaita kuljettanut linja-auto kierteli pitkin kyliä jopa 50 kilometrin matkan, koulupäivälle kertyi pituutta.  

– Merkittävin koulunkäyntiin vaikuttava asia oli kuitenkin se, kun isäni menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen. Olin silloin 13-vuotias. Puoliorvoksi jääminen teini-iässä oli masentava kokemus ja heikensi koulumotivaatiotani, Roininen muistelee. 

 

Perheenisän kuolema vaikutti myös maatilan hoitoon. Toistakymmentä lehmää, kymmeniä hehtaareja peltoa ja metsää sekä tilan pankkilainat edellyttivät ahkeraa työmiestä.  

– Kun äiti ja vanhemmat siskoni päättivät jatkaa tilanpitoa, minua pidettiin perheen ainoana poikana itsestään selvänä isän työn jatkajana. Niissä olosuhteissa monista oman elämän haaveista, kuten lukion käymisestä, oli luovuttava. 

Ilkka Roinisen parhaat koulukaverit jatkoivat lukioon ja tekivät uran rehtorina ja tiemestarina. Ilkka ryhtyi hoitamaan äitinsä yhtiökumppanina kotitilaa ja meni tämän kehotuksesta Peltosalmelle maatilateknilliseen kouluun. 

– Eipä minua silloin juuri kannustettu akateemisen opiskelun pariin. Pikemminkin ajateltiin, että senkin ajan voisi käyttää hyödyllisemmin kotitilan töihin, vaikkapa vehkeiden korjailuun. 

 

Kotona meillä oli kolme etäluokkahuonetta. 

 

Helluntailaiseen kotiin syntynyt ja lapsesta lähtien uskossa ollut Ilkka valittiin Rautavaaran helluntaiseurakunnan vanhimmistoon jo 1980-luvun alussa. Viime vuosina hän on palvellut myös seurakunnan pastorina. Miehen elämän ovat täyttäneet 40 vuoden aikana maatilan hoito, seurakuntatyö sekä osallistuminen kuntapolitiikkaan ja KD-puolueen järjestötyöhön. 

Roininen on käynyt vuosien saatossa lukuisia maatilan hoitoon ja yrittäjyyteen liittyviä kursseja – ja samalla miehen tiedonjano on vain kasvanut. 

– Olen ollut aina kiinnostunut muun muassa yhteiskunnallisista asioista. Ja olen miettinyt, miten pitkälle olisin päässyt, jos olisin saanut opiskella enemmän. 

Joitakin vuosia sitten Roininen suoritti työnohjaajakoulutuksen. 

– Se antoi minulle itseluottamusta myös teoreettisesta opiskelusta selviytymiseen. Erityisopettajana työskentelevä vaimoni huomasi sen ja alkoi kannustaa minua menemään oman paikkakunnan lukioon. 

Kun Rautavaaran lukiossa järjestettiin keväällä 2019 tutustumisilta kaikille aikuisopiskelusta kiinnostuneille, Ilkka Roininen oli sen ainoa osallistuja. Opintomahdollisuuksien esittely ja opettajien innostava suhtautuminen tehosivat. Syksyllä mies aloitti lukio-opiskelun nuorten joukossa 59-vuotiaana. 

 

Aikuisopiskelu oli Roiniselle monin tavoin myönteinen kokemus. 

– Pienen lukion opettajilla oli minulle paljon aikaa, ja he ohjasivat aikuisopiskelijaa kannustavasti. Myös nuorten joukkoon sujahdin yllättävän helposti ja suorastaan nautin vuorovaikutuksesta heidän kanssaan. Kukaan ei pitänyt minua kouluyhteisössä silmätikkuna. 

Roininen päätti opiskella samaa tahtia nuorten kanssa ja ottaa mahdollisimman paljon kursseja. Kun aikuisopiskelijalta vaaditaan ylioppilastutkintoon 44 kurssia, Roininen suoritti niitä 62,5. 

Kurssien määrä ja pyrkimys suorittaa ne hyvin arvosanoin teettivät kuitenkin paljon työtä. Välillä jaksaminen olikin äärirajoilla. 

Keväällä 2020 koronapandemia vei myös Rautavaaran lukiolaiset pariksi kuukaudeksi etäopiskeluun. 

– Kotona meillä oli kolme etäluokkahuonetta: yhdessä kamarissa vaimoni opetti oppilaitaan verkossa, toisessa minä tein lukiokursseja ja kolmannessa kamarissa tuon talven meillä asunut peruskoululainen omia tehtäviään. Puolen päivän aikaan ruuanlaittaja pimpautti soittokelloa, jonka ääni kutsui meidät kaikki pirtin pöydän ääreen ruokatunnille. 

Äidinkieli ja erityisesti luovan kirjoittamisen kurssi olivat Roiniselle lukion huippukokemuksia. Äidinkielestä hän saikin laudaturin. 

 

Nyt yksi Ilkka Roinisen elämänmittaisista haaveista on toteutunut, ja ensi viikonloppuna Rautavaaran Nurmesniemellä juhlitaan. Riitta-vaimo on jo siivoillut navetanvintille rakennettua juhlatilaa talven jäljiltä. 

Roinisen tarina kuvaa hyvin koulutusajattelun muutosta suomalaisessa yhteiskunnassa. Sotien jälkeen monet maalla asuneet lahjakkaat nuoret jäivät olosuhteiden pakosta ”turpeeseen kiinni”. Opinhaluinen Ilkka kuitenkin ponnisti sitkeästi unelmaansa. 

– Koen, että olen saanut lukiosta paljon eväitä myös seurakuntatyöhön, kuten puheiden pitämiseen ja kirjoittamiseen. Lisäksi avoin vuorovaikutus ja kokemusten jakaminen nuorten kanssa oli tosi antoisaa. Se kaikki on kasvattanut minua henkisesti, tuore ylioppilas iloitsee. 

Entä 83-vuotias äiti, miten hän on suhtautunut aikuisen poikansa opiskeluun? 

– Kyllä hän on ihmetellyt, ja enhän minä ole malttanut olla näistä tuloksista hänelle kertomatta. Viikko sitten äiti totesi, että kyllä sinulla on sitten mahdoton tuo tiedonjano. 

 

Aiheet