Historian suuria herätyksiä edelsi aina rukous

 

Herätyksen aalto pyyhkäisi aikoinaan myös Walesin yli.
Kuvassa on Porthcawlin majakka Walesin etelärannikolla. Kuva: Unsplash

Uskonpuhdistuksen jälkeisessä länsimaisen kirkon historiassa on ollut neljä suurta herätyksen aaltoa. Ne myös vaikuttivat yhteiskuntaan: Walesissa hiilikaivostyöntekijöiden hevoset eivät tunnistaneet omistajiensa puhetta vailla kirosanoja.

Länsimaisen kirkon historiassa on ollut monia hetkiä, joissa Jumala on toiminut seurakuntansa keskellä niin, että se on näkynyt ja kuulunut myös seurakunnan ulkopuolelle. Näitä tapahtumia kutsutaan suuriksi herätyksiksi tai Pyhän Hengen aalloiksi seurakunnan keskellä.

Suurien herätysten ohella on ollut yksittäisiä Jumalan miehiä ja naisia, jotka ovat Jumalalta saadun tehtävän kautta vaikuttaneet omassa piirissään tai joskus maailmanlaajuisestikin. Erotuksena näistä herätyksen ihmisistä suuret herätykset ovat teologiassa isoja murroksia, jotka ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan ja kirkkoon maailmanlaajuisesti. Niiden perusteella on parhaimmillaan syntynyt kokonaisia kirkkokuntia (kuten esimerkiksi helluntaiherätys vuoden 1906 herätyksen jälkeen).

Perheniemi neliöb. 5.-18.12. MJa

Luterilaisen kirkon kristinoppi vuodelta 1948 määrittelee herätyksen siten, että ”sillä tarkoitetaan uskonnollista murroskokemusta, jossa ihminen tulee tietoiseksi Jumalan todellisuudesta ja omasta syntisyydestään”. Herätys siis poikkeuksetta johtaa ihmiset parannuksen tekemiseen ja Jumalan yhteyteen. Se voi myös avata seurakunnalle uusia näköaloja Jumalan todellisuudesta.

Neljä suurta aaltoa

Uskonpuhdistuksen jälkeen historiassa on ollut neljä suurta herätyksen aaltoa. Vuosiluvut ja aaltojen määrät vaihtelevat teologisessa kirjallisuudessa, koska määrittely siitä, mistä vuodesta jokin on alkanut, on erittäin vaikeaa. Tässä artikkelissa käytetään neljää suurta aaltoa. Samalla tavalla kuin aalto syntyy pinnan alla ja tietyssä vaiheessa tulee näkyväksi veden noustessa, samoin herätykset tulevat ja menevät Jumalan aikataulun mukaisesti.

Ensimmäinen suuri herätys (First Great Awakening) alkoi valistusajalla 1727 ja kesti aina vuoteen 1766. Se alkoi hernnhutilaisesta yhteisöstä nykyisen Tšekin alueelta ja meni Euroopan läpi Amerikkaan, jossa seuraukset olivat ennennäkemättömiä. Tämän herätyksen suuria nimiä olivat Zinzendorf, Wesley, Whitefield ja Edwards.

Toinen suuri herätys alkoi noin 30 vuotta edellisen päättymisestä, 1792–1830. Se alkoi rukousliikkeenä, jota seurasi valtava lähetystyöinnostus. Myös raamattu- ja kirjallisuustyötä kehitettiin eri puolilla maailmaa. Tässä herätyksessä keskeinen hahmo oli Charles Finney.

Kolmas suuri herätyksen aalto oli 1850–1900. Tämä oli siihenastisista herätyksistä laajin ja sen vaikutus oli kahta ensimmäistä voimakkaampi ja kestävämpi. Se alkoi pienestä rukousherätyksestä Kanadassa ja johti valtavaan evankelioimis- ja lähetysintoon eri puolilla maailmaa. Tämän herätyksen keskeinen hahmo oli D. L. Moody, jonka opissa myös Vapaakirkon perustajajäsenet kävivät Lontoossa 1883.

Neljäs suuri herätyksen aalto liittyy Pyhän Hengen korostamiseen ja se alkoi 1900-luvun Kaliforniassa. Azuza-kadun toiminta, Walesin herätys, ja helluntaiherätyksen syntyminen liittyvät tähän herätykseen.

Näiden sisällä on ollut lukuisia pienempiä ja paikallisia herätyksiä, jotka eivät saa samanlaista statusta kuin nämä neljä, mutta ovat ilmiselvästi vaikuttaneet paikalliseen seurakuntatyöhön valtavasti. Suomen osalta voitaisiin mainita vaikkapa 1817 ”hyppyherätyksen” tai 1846 ”hihhuliherätyksen”, jotka molemmat ovat rakentaneet Suomen hengellistä ilmastoa.

Herätyksen edellytykset

Poikkeuksetta historia osoittaa, että herätykset eivät tulleet sattumalta. Niitä edelsi aina voimakas rukousherätys, jossa herätystä valmisteltiin.

Ensimmäistä suurta herätystä edelsi von Zinsendorfin ja hernnhutilaisten ympärivuorokautinen rukousvartio, josta muuten seurasi se, että tämä pieni yhteisö lähetti 65 vuoden aikana yli 300 lähetystyöntekijää. Toinen suuri herätys
alkoi rukousherätyksestä, jossa uskovat murehtivat moraalin rappeutumista Amerikan sisällissodan seurauksena. Rukousherätyksen kautta monet paikkakunnat muuttuivat radikaalisti.

Kolmannen herätyksen liikkeellelähdössä Finneyn kokouksissa uskoon tulleet päättivät pitää rukouskokouksia joka päivä. Pian rukouskokoukset levisivät New Yorkista kaikkialle ja ihmisiä alkoi liittyä seurakuntiin joka viikko. Neljännen herätyksen taustalla vaikuttaa pyhitysliike: seurakunnissa oli voimakas halu saada enemmän voimaa, pyhyyttä, menestystä evankeliointityössä ja enemmän Hengen vuodatusta. 

Keswickin konferenssissa 1902 puhuttiin ”esirukouksesta maailmanlaajuisen herätyksen puolesta”. Teoksessaan Walesin herätys (Ristin voitto, 1943, ruotsista suomentanut Lauri Öhrnberg) J. Penn-Lewis kirjoittaa, että hän meni konferenssin aikana rukoilemaan ja tuskissaan kysyi Jumalalta, miksi herätystä ei tule, vaikka sitä on rukoiltu jo kauan. Jumala vastasi hänelle rukouksessa, että ”herätys on jo täyttynyt tosiasia hänen valtakunnassaan. Minä olen valmis, mutta minun lapseni eivät ole!”

Näyttää vahvasti siltä, että jokaista herätystä edelsi uskovien herääminen. Tämä johti parannuksen tekemiseen ja oman syntisyyden näkemiseen. Tästä seurasi Jumalan armon ja pyhyyden kokeminen, uudistuminen ja lopulta herätys. 

Näin herätysten malli muistuttaisi Israelin kansan vaiheita Tuomarien kirjasta: ensin synti, sitten siitä nouseva apatia, sitä seuraava rappio ja lopulta tappio. Sen jälkeen Jumalan kansa kääntyy epätoivoissaan Jumalan puoleen ja lopulta hän ilmestyy voimallisesti kansansa keskellä.

Herätysten seuraukset

Jokainen herätys on vaikuttanut yhteiskuntaan. Uskovat ovat ottaneet todesta Raamatun opetukset ja lähteneet toteuttamaan niitä omassa lähipiirissään. Walesin herätyksestä esimerkiksi kerrotaan, että sen yhteiskunnalliset vaikutukset olivat mittaamattomat: hiilikaivosten hevoset eivät Penn-Lewisin mukaan enää tunnistaneet isäntiensä puhetta, kun siitä puuttuivat kirosanat.

Jokaiseen herätykseen on myös kuulunut erilaisia merkkejä tai manifestaatioita. Välillä on hypitty, välillä naurettu ja itketty, välillä on maattu lattialla pitkiäkin aikoja ja kaikkea siltä väliltä. Tällaisia ilmiöitä on ollut kautta aikojen myös suomalaisissa herätyksissä, mutta nämä eivät koskaan ole olleet herätyksen varsinainen hedelmä.

Jonathan Edwards, ensimmäisen suuren herätyksen tulisieluinen puhuja, kiteytti teoksessaan Distinguishing Marks of a Work of the Spirit of God (1744), ettei mitään tule arvioida ilmiöiden perusteella. Raamattu ei puhu ilmiöistä positiivisesti eikä negatiivisesti, jos kerran näin on, niin ilmiöt eivät ole merkki mistään tai niiden poissaolo minkään puuttumisesta.

Herätyksen loppu

Jokaisella herätyksellä on varmasti Jumalan aikataulu ja tahtotila. Kuitenkin näyttää siltä, että siinä vaiheessa, kun herätystä aletaan johtamaan, se päättyy. Toinen hälytyskello on sen kaupallistaminen. 

Evankeliointia voi ja pitääkin johtaa. Herätys on Jumalan työtä hänen kansansa keskellä.

 

Aiheet

,