Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Halava, Hukari ja Hirvonen ottivat kantaa kirkon tulevaisuuteen

 

KUVA: Vuokko Vänskä

Keskiviikkoiltana astui kirkolliskokouksen lavalle kolme miestä, jotka pohtivat pastori Hilkka Olkinuoran johdolla kirkon elämää Kirkko 2020 tulevaisuusselonteon pohjalta. Panelistien näkemykset kirkon muutostarpeista olivat erilaisia.

Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halavan mukaan kirkolle on oleellista, miten se suhtautuu muutokseen. Hän kertoi lukeneensa ateistiselta pohjalta Raamattua ja löytäneensä sen jokaiselta sivulta puhetta muutoksesta ja rohkeudesta. Hän kehotti kirkkoa nousemaan muutoksen etulinjaan.

– Raamattu on täynnä kuvauksia rohkeista ihmisistä, milloin he menevät leijonien luolaan tai tuliseen pätsiin. Sellainen kirkko, joka toimii varovaisuusperiaatteen mukaan, joutuu aina käsittelemään asioita negatiivisen kautta.

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

– Kristinuskon peruslähtökohtana on rohkean muutoksen tekeminen. Haluaisin nähdä selkeän ryhtiliikkeen myös tunnetasolla, Halava sanoi.

Halavan mukaan kirkon velvollisuus on luoda positiivinen visio ja taistella voitosta käsin, eikä vain miettiä, mitä jäsenkato kirkolle aiheuttaa.

”Pönäkkää hallintoa ei tarvita”

Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukari näkee tulevaisuuden ratkaisuna kirkon hallinnon keventämisen.

– Kirkko on yläpäästään raskas ja se nielee meidän resursseja tuhottomasti. Kutsun teitä byrokratian purkutalkoisiin. Ei ihmisten uskominen ja Kristuksen seuraaminen edellytä näin pönäkkää hallintoa, Hukari sanoi.

Tulevaisuusselonteon lukua ”Herätysliikkeet ovat keskeinen osa kirkollista elämää” Hukari piti ”puppuna”. Hänestä herätysliikkeet eivät ole lainkaan mielenkiintoisia.

– Niistä on tullut marginaalisia, sisäänpäin kääntyneitä totuusyhteisöjä. Kutsuisin ne pohtimaan omaa identiteettiä, Hukari sanoi.

Itse ateistiselta taustalta kristityksi tullut Halava taas oli enemmän huolissaan niistä suomalaisista, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa sen paremmin herätysliikkeissä kuin kirkossakaan.

Pankinjohtaja Ahti Hirvonen puolestaan kehotti motivoimaan kirkon jäseniä toimijoiksi.

– Kirkon talous on kiristymässä, ja palkattua työvoimaa ei voida lisätä. Kirkolla on yli 4 miljoonaa jäsentä, ja ne osaavat, mitä Suomen kansa osaa. Siinä on ehtymätön resurssi, Hirvonen sanoi.