Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Gospelkansanedustaja lauloi valtiopäivillä Elsasta

 

Kansanedustaja Roland Utbultilla on laulajankokemusta 20 levyn verran. (Kaj Aalto)

Ruotsin valtiopäivien istuntosali on juhlallinen paikka, jossa puheet luetaan useimmiten paperista ja pöntöstä puhutaan tiukasti asiaa.

Sanoman voi kuitenkin saada perille myös laulaen, tuumasi ruotsalainen kansanedustaja, hengellisten laulujen tekijä Roland Utbult (kd).

Iltapäivälehti Expressenin mukaan Ruotsin valtiopäiväsalissa ei kukaan ole aiemmin tohtinut laulaa. Puhemiehellä ei kuitenkaan ollut mitään sitä vastaan.

Salissa puhuttiin sosiaalipolitiikkaa, lastensuojelulaista ja vuosikymmenien varrella tehdyistä virheistä. Roland Utbult, joka on tunnettu hengellisten laulujen tekijä ja laulaja jo 1970-luvulta lähtien, oli tavannut 80-vuotiaan Elsa Lundin vuonna 2003 ja kuullut tämän riipaisevan tarinan.

– Laulu kertoo Elsasta, jonka katsottiin olevan vähäväkinen, vähän erikoinen, ja niin lastensuojeluviranomaiset ottivat huostaansa 14-vuotiaan tytön 1930-luvulla.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Elsaa säilytettiin mielisairaalassa ja hänelle tehtiin pakkosterilisaatio, eikä hän ole ainoa saman kohtalon kokenut. Utbultin mukaan Elsa ei ollut sairas, hän oli vain köyhä. Häntä pidettiin laitoksissa 25 vuotta, kunnes hän vapautui ”helvetistään”, kuten kansanedustaja totesi.

Roland Utbult lauloi: ”Hyvät kansalaiset, olkaa kiitollisia vapaudestanne! Älkää antako kenenkään varastaa elämäänne!” Tämä oli Elsa Lundin viesti.

– On täällä luettu runojakin, mutta kukaan ei ole uskaltanut laulaa. Salissa oli monta hämmästynyttä ilmettä, Roland Utbult kertoi.

Aplodit hän sai kilpailevien puolueiden edustajilta.