Kirkko: Piispainkokous esittää kirkollista vihkimistä kaikille pareille – yksi piispainkokouksen jäsen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen

Espoon piispa Kaisamari Hintikka vihittiin eilen virkaansa

 

Amerikan luterilaisen kirkon (ELCA) piispa Katherine Finegan, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen, dekaani Frances Burberry Edinburghin ystävyyshiippakunnasta, Kuopion piispa Jari Jolkkonen, Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan (edessä), piispa Jan Otto Myrseth Norjasta (takana), [vielä tunnistamaton], Oulun piispa Jukka Keskitalo, apulaispiispa Kristján Björnsson Islannista (takana), Espoon piispa Kaisamari Hintikka (edessä), emerituspiispa Karsten Nissen Tanskasta, Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) piispa Veikko Munyika (takana), arkkipiispa Tapio Luoma, Tampereen piispa Matti Repo, piispa Ragnar Persenius Ruotsista (takana), Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Martin Junge, Porvoon piispa Björn Vikström, piispa Tiit Salumäe Viron luterilaisesta kirkosta, Turun piispa Kaarlo Kalliala, Helsingin piispa Teemu Laajasalo sekä Lapuan piispa Simo Peura. Kuva: Kirkon kuvapankki/Markku Pihlaja

Espoon hiippakunnan kolmas piispa, teologian tohtori, pastori Kaisamari Hintikka on vihitty virkaansa Espoon tuomiokirkossa 10.2.2019.

Vihkimyksen yhteydessä uusi piispa vastaanotti piispanviran tunnukset, ristin ja sauvan. Vihkimisen toimitti arkkipiispa Tapio Luoma. Häntä avustivat mm. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyö- ja sisarkirkkojen edustajat. Avustavana pappina messussa toimi tuomiorovasti Antti Kujanpää.

Piispa Hintikka sai virkaan vihkimisen yhteydessä piispanviran tunnukset: piispanristin, piispansauvan sekä hiipan ja kaavun. Asu on värisävyltään punainen, mikä on Pyhän Hengen ja Kristuksesta todistamisen väri. Kaavun on suunnitellut Aalto-yliopiston muodin maisterivaiheen opiskelija Emilia Kuurila. Hiippa on toteutettu yhdessä Stadin ammattiopiston modistiopiskelijoiden kanssa.

Karas-Sana Neliöb. 18.-24.3.

Yhteinen kutsu

Piispa Hintikan saarna pohjautui Matteuksen evankeliumiin (Matt. 13:24-30). Saarna käsitteli rajoja ja tarvettamme vetää rajoja sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti. Hän muistutti, että samanmielisten yhteisö on illuusio, kuvitelma, jota ei ole. Se mikä meitä yhdistää ei ole samankaltaisuus, vaan se että me olemme kaikki Jumalan kuvia ja siksi yhtä arvokkaita.

”Meissä asuu syvällä tarve rakentaa rajoja. Rajoja oman maanosamme, rajoja oman maamme, rajoja oman kulttuurin, seurakunnan tai uskonyhteisön ympärille. Haluamme määritellä kuka kuuluu niiden sisäpuolelle, kuka suljetaan ulos, ja millä perusteella. Kun keinot tai tahto yhteisten ongelmien ratkomiseksi ovat vähissä, ryhdytään rakentamaan muureja ja luomaan viholliskuvia.”

”Hyvän ja pahan, oikean ja väärän, synnin ja pelastuksen raja ei kulje meidän välillämme. Se kulkee sisällämme. Meissä jokaisessa asuu hyvä ja paha, itsekkyys ja rakkaus. Meistä jokainen on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas, syyllinen ja armahdettu. Siksi kukaan meistä ei ole sellaisessa asemassa, jossa voisi osoittaa toista ja sanoa: mene pois, sinä et kuulu joukkoon, sinä et kuulu tänne.”

Hintikka sanoi, että Espoon hiippakunta vaikuttaa kallisarvoiselta yhteisöltä. ”Tänne mahtuu monenlaista seurakuntaa. Seurakuntiin mahtuu monenlaista porukkaa: etsijöitä ja arkoja kyselijöitä, kriitikoita ja herätysliikeväkeä, vastuunkantajiakin ihan joka lähtöön. Mikä on kallisarvoista on ymmärrys siitä, että tämän kaiken kirjavuuden keskellä meitä yhdistää kutsu rakentaa tätä hiippakuntaa ja Kristuksen kirkkoa yhdessä.”