Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet hyvin raskaita, kertovat Israelissa asuvat Anne ja Tsuriel Bar David.
Anne ja Tsuriel Bar David asuvat Jerusalemin lähellä sijaitsevassa Jad Hashmonan kyläyhteisössä, joka on suomalaisten kristittyjen yli 50 vuotta sitten Juudean vuorille perustama asutus, moshav shitufi. Jad Hashmonassa asuu messiaanisia juutalaisia. Tsuriel työskentelee kylässä hotellin johtajana. Lisäksi hän toimii Jad Hashmonassa toimivan messiaanisen seurakunnan pastorina.
Tsuriel ja hänen suomalaissyntyinen vaimonsa Anne ovat viettäneet neljän nuorimman lapsensa kanssa kesälomaa Suomessa. Anne kertoo, että matka on hänelle kolmas sitten sodan syttymisen vajaa kaksi vuotta sitten. Matkustaminen Israelista pois on hankalaa. Nytkin Bar Davidin perheen varaamat lennot peruttiin ja matka piti reitittää uudelleen. Finnair ei ole lainkaan lentänyt Israeliin sodan sytyttyä.
– Olemme iloisia, että saamme olla Suomessa, Anne kertoo.
Suomen lomallaan Anne ja Tsuriel osallistuivat myös Jad Hashmonen ystävien tapahtumaan Kiponniemen toimintakeskuksessa kertoen tuoreita kuulumisia niin Jad Hashmonasta kuin Israelista laajemminkin. Edellisen kerran he osallistuivat vastaavaan tapahtumaan 13 vuotta sitten. Silloinkin matkalla oli mukana neljä lasta, nyt nuo neljä jäivät kotiin ja matkaan vanhempien kanssa pääsivät neljä nuorinta perheen kahdeksasta lapsesta. Vanhin, Gideon, suorittaa parhaillaan pakollista kolmen vuoden asepalvelusta. Myös toiseksi vanhin lapsi, tytär, on pian lähdössä armeijaan. Tytöillä asepalvelus kestää kaksi vuotta. Lapsista nuorin on vasta noin vuoden ikäinen.
Israeliin juurtunut
Jad Hashmona yhdisti 2000-luvun alussa Tsurielin ja Annen elämänpolut, kun Lahdessa kasvanut Anne päätti lähteä puoleksi vuodeksi kyläyhteisöön vapaaehtoistyöhön. Tsuriel on kolmannen polven messiaaninen juutalainen ja asunut Jad Hashmonassa nelivuotiaasta. Pariskunnan häitä vietettiin syyskuussa 2001, päivä sen jälkeen, kun tuhoisa terrori-isku Yhdysvaltoihin 11.9. tapahtui.
Alusta asti oli selvää, että yhteinen tulevaisuus olisi Israelissa. Omien sanojensa mukaan Anne ei ollut silloin mikään suuri Israel-fani, mutta on vuosien varrella juurtunut maahan ja alkanut syvällisemmin ymmärtää Israelin merkitystä.
Ensimmäiset vuodet Israelissa olivat levotonta aikaa, sillä 2000-luvun alussa alkoi palestiinalaisten toinen kansannousu, intifada, oli paljon itsemurhapommituksia ja terrori-iskuja. Vuonna 2006 puhkesi Libanonin sota ja Tsurielkin kutsuttiin palvelukseen. Vaikka monenlaisia vaikeita aikoja on ollut takavuosina viimeiset kaksi vuotta ovat olleet ylivoimaisesti raskaimpia.
Turvassa pommisuojassa
– Ei ole enää paluuta entiseen. Elämme normaalia elämää, joka on kaukana normaalista, Bar Davidit kertovat.
Erityisen vaikea ajanjakso oli Iranin sota heinäkuussa. Vaikka Israelin tehokas ilmatorjuntajärjestelmä onnistui tuhoamaan noin 90 prosenttia Iranin ampumista ohjuksista, tuhoa syntyi. Stressaavaa oli myös jatkuva varuillaan olo, pommisuojaan piti hakeutua monta kertaa vuorokauden aikana. Iranin sodan aikana koulut ja päiväkodit olivat kiinni.
– Kun tulee hälytys, juoksemme pommisuojaan. Siellä olemme turvassa, eikä tarvitse pelätä, Anne sanoo.
Kun Hamas hyökkäsi raakalaismaisesti Israeliin 7. lokakuuta 2023, Tsuriel oli melkein 47-vuotias, ei enää siinä iässä, että olisi ollut pelkoa rintamalle joutumisesta. Vaimonsa kannustamana hän kuitenkin ilmoittautui vapaaehtoiseksi palvelemaan maataan.
– Mietimme, että olen ehkä pari päivää avustamassa jossakin tehtävässä, mutta se venyikin viiden kuukauden pestiksi, Tsuriel kertoo.
Tsuriel Tsuriel lähetettiin lääkintäjoukoissa kibbutsille, johon Hamas oli hyökännyt. Ryhmän vanhimpana hän kulki joukon edellä joukkoa. Olihan hänellä enemmän kokemusta kuin nuorilla elämänsä alussa olevilla sotilailla.
– Eteemme avautui rankka näkymä. Ruumiiden näkeminen oli vaikeaa.
– Koko ajan oli myös pelko, että joku ampuu takaisin. Ajattelin, että otan mieluummin sen luodin kuin nuoremmat sotilaat, jotka eivät tunne Kristusta. Tiesin olevani Jumalan kädessä.
Kun Tsuriel palveli maataan puolustusvoimissa, Anne huomasi olevansa raskaana.
– En muista mitään siitä, kun sota syttyi. Se oli paineista aikaa ja elämää äärirajoilla, mutta silti elämää, hän hymähtää.
– Muistan miettineeni, että näkeeköhän lapsi, jota odotin, koskaan isäänsä. Sydämessäni tiesin, että Tsuriel oli siellä, missä hänen kuului olla.
Yllättävä suru-uutinen
Anne kertoo itkeneensä joka päivä sodan aikana. Hän on itkenyt kaatuneiden, loukkaantuneiden, kidnapattujen ja koko Israelin puolesta. Aamuhetket Jumalan kanssa ovat auttaneet häntä jaksamaan. Myös arki kahdeksan lapsen kanssa on pitänyt kiinni elämässä.
Viime toukokuussa Jad Hashmonan yhteisöä kohtasi suru-uutinen, kun paljastui, että Washingtonissa antisemitistisen murhan kohteeksi joutuneista Washingtonin suurlähetystön työntekijöistä toinen, Jaron Lischinsky oli Jad Hashmonassa pitkään asuneen Itai ja Saila Meronin vävyn veli (Elämä-lehdessä 9/24 oli Itain ja suomalaisen Sailan haastattelu). Jaron ja tämän morsian Sarah Lynn Milgrim ammuttiin Washingtonissa 22. toukokuutta. Sarah haudattiin Yhdysvalloissa, mutta Jaron kotikylänsä Beit Zajitin hautausmaalle lähellä Jerusalemia.
– Hautajaisissa tuli vahvasti esiin toivo, jonka usko Jeesukseen antaa. Kuulijoita kosketti erityisesti, kun veli sanoi puheensa lopussa, että hän haluaa antaa anteeksi veljensä murhaajalle, Anne Bar David kertoo.
Traaginen tapahtuma on yllättäen muutenkin avannut ovia Israelin mediaan kertoa uskosta.
* (Nimi Jad Hashmona tarkoittaa kahdeksan muisto. Nimellä on haluttu kunnioittaa Suomen toisessa maailmansodassa natsi-Saksalle luovuttaman kahdeksan juutalaisen muistoa. Kahdeksasta vain yksi, Georg Kollman, selvisi keskitysleiriltä hengissä ja muutti sodan jälkeen Israeliin, missä hän perusti uuden perheen. Kollmanin ensimmäinen vaimo ja poika kuolivat keskitysleirillä.)
Artikkeli on julkaistu Elämä-lehdessä 9/2025
