Elokuva-arvio: Myrskyluodon Maija on mestariteos, mutta kansanuskomukset olisi voinut jättää elokuvassa vähemmälle

 

Maija (Amanda Jansson) ja lapset rukoilevat elokuvassa. Kuva: Therese Andersson/Nordisk film

Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama Myrskyluodon Maija on vetänyt elokuvateatterit täyteen ensi-illasta lähtien ja syystä. Uusi versio Myrskyluodon Maijasta on upeasti toteutettu.

Aikaisemmin Myrskyluodon Maijan tarinasta on tehty 1970-luvulla tv-sarja, jonka ohjasi Åke Lindman.

Myrskyluodon Maija on kauniisti ja luontoa kunnioittaen kuvattu elokuva. Silmiä hivelevät maisemat, tyyni ja pauhaava meri, vahva ja sydäntä raastava tarina sekä loistavat näyttelijäsuoritukset ovat ainekset menestyselokuvalle. Vaikka elokuva on lähes kolmetuntinen, se ei tunnu liian pitkältä. Maijaa tulkitsee herkkäilmeinen, ruotsalainen Amanda Jansson, myös toista pääosaa, Maijan puolisoa Jannea, esittää ruotsalainen Linus Troedsson. Molemmat ovat nappivalintoja ja heidän välillään on vahva yhteys.

Sansa Neliöb. 13.2.-12.3.

Ruotsalaisina Amandan ja Linuksen oli opeteltava puhumaan ruotsia ahvenanmaalaisittain. Myös muita taitoja oli opeteltava. Kauppalehti Option mukaan Jansson joutui opettelemaan esimerkiksi purjehdusta, lypsämistä, kehräämistä ja silakoiden perkaamista.

Elokuvassa nuori Maija naitetaan vasten tahtoaan kalastajamies Jannelle. Avioiduttuaan pariskunta purjehtii Jannen valitsemalle ulkosaariston myrskyluodolle, mihin heidän näköisensä elämä vähitellen asettuu. Puolisoiden välille rakentuu yhteys, joka syvenee toista kunnioittavaksi syväksi rakkaudeksi. Olosuhteet ovat karut, mutta sitkeydellä pariskunta saa rakennettua saarelle talon ja kalastuksesta elinkeinon. Arjen askareet ja lapset ovat pitkälti Maijan vastuulla Jannen ollessa pitkiä aikoja kalastusreissuillaan. Ujosta luonnonlapsesta kasvaa vuosien kuluessa rohkea ja sitkeä nainen.

Maija (Amanda Jansson) ja Janne (Linus Troedsson). Kuva: Therese Andersson/Nordisk film

Mutta meri antaa ja ottaa. Maija joutuu selviämään esikoisensa kuolemasta ja myöhemmin vielä puolisonsa hukkumisesta.

Myrskyluoto -kirjasarjan kirjoittaneesta ahvenanmaalaisesta Anni Blomqvistista (1909–1990) tuli kirjailija, kun hänen miehensä ja poikansa hukkuivat traagisesti myrskyssä. Blomqvist purki suruaan kirjoittamalla. Myöhemmin Blomqvist menetti myös toisen poikansa merelle. Saaristossa ikänsä asunut Blomqvist sai kokea meren armottomuuden. Nuorimman poikansa kuolemaan liittyvää surutyötä Blomqvist käy läpi viimeisimmässä teoksessaan Eikä merta enää ole. Blomqvist kertoo, mitkä kaikki asiat auttoivat häntä kestämään. Keskeisenä jaksamisessa oli toivo jälleen näkemisestä ja syvä luottamus Jumalaan. Herra antaa ja Herra ottaa. Usko kantoi surussa.

Hengellisyys on vahvasti läsnä myös Myrskyluodon Maija -elokuvassa. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, jolloin kristillinen yhtenäiskulttuuri oli voimissaan. Tiukoissa paikoissa Maijakin turvautuu Jumalaan, lausuu Herran siunauksen ja rukoilee, mutta samalla hän on taikauskoinen ja turvautuu erilaisiin henkiolentoihin. Elokuvassa kristillisyys ja pakanauskomukset sekoittuvat toisiinsa. Esikoista synnyttäessään Maija komentaa miestään tekemään tietyt taikauskoiset rituaalit, jotta synnytys sujuisi hyvin.

Elokuvassa on hieman liikaa pakanauskonnollisuutta. Mahtoiko kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu Anni Blomqvist kirjoittaa sitä romaaneihinsa? Epäilen.

Kristillisestä ihmiskuvasta kuitenkin nousee Maijan lausahdus tyttärelleen, kun tämä toivoi heitä vankeinaan pitäneiden sotilaiden kuolemaa, ettei kenenkään kuolemaa pidä toivoa ja ettei ketään ihmistä pidä vihata. Maija ja lapset olivat joutuneet saarellaan englantilaisten sotilaiden vangiksi Ahvenanmaan sodan (1854–1856) aikaan. Sotakohtaus oli elokuvassa ehkä turhan pitkä, sitä olisi hyvin voinut tiivistää.