Ei pelkkää seikkailua — skeittimatkalla Nuorgamista Hankoon kerätään varoja Ukrainaan

 
neljä miestä istuu skeittilautojen päällä maantiellä, takana näkyy huoltobussi

Markku Ollila, Joonas Heinonen, Onni Oikari ja Anton Lehtonen skeittaavat Suomen halki 20 päivässä, 28.7.–16.8. Tarkoituksena on, että kaikki saapuvat maaliin laudalla. Mutta mikäli joku loukkaantuu tai lauta katkeaa, reissu on onnistuneesti suoritettu, jos yksikin skeittaa koko matkan.
Kuva: Juhapekka Haapoja

Neljän miehen joukko skeittaa halki Suomen. Yksi ei ollut astunutkaan laudalle ennen viime syksyä, mutta jokainen on valmis testaamaan rajojaan. Etenkin kun tempauksella on hyvä tarkoitus.

Idea syntyi kotisohvalla. Viime syksynä hattulalainen Joonas Heinonen vaikuttui dokumentista, jossa joukko nuoria miehiä skeittasi Yhdysvaltojen halki ja keräsi samalla rahaa syöpäsäätiölle.

– Ajattelin, että jos nuo jätkät pystyvät vetämään tuon, niin pystyisiköhän vetämään Nuorgamista Hankoon, kertaa 34-vuotias Heinonen, joka aloitti itse lajin 11 ikävuoden kieppeillä ja on viihtynyt laudan päällä siitä lähtien.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

– Silloin ajattelin, että Suomi on jotain 1 000 kilometriä pitkä, eihän se ole matka eikä mikään. Nyt on tullut selväksi, ettei se ole, hän nauraa.

Hyväntekeväisyyskohde löytyi läheltä

Navigaattorin osoittama kilometrimäärä näkyy projektin nimessäkin: NuKo 1414. Joskin tosiasiassa matkalle tulee pituutta rapiat 1 500 kilometriä, sillä reissulla poiketaan sponsoreiden luona.

Rahaan liittyykin hankkeen toinen tavoite. Kun idea oli alkanut kypsyä, Heinonen rupesi miettimään yhdessä pitkäaikaisen ystävänsä Onni Oikarin kanssa sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta tempaukselle. Se löytyikin läheltä, Heinosen isän perustamasta Hämeen Mokiasta, jossa Heinonen nuorempikin työskentelee. Perheessä käytännöllinen auttaminen on näkynyt aina.

– Pikkupojasta pitäen joulupöydässä on ollut vankilasta vapautuneita, skideinä on jaettu heille joulupaketteja. Se on iskostunut syvälle, että autetaan vähempiosaisia.

bussi on pysäköity aurinkoisena päivänä tien laitaan, sen takana mies kantaa skeittilautaa
Huolto- ja majoitusbussi kulkee skeittaajien mukana. Joonas Heinonen on vienyt sillä aikanaan avustustarvikkeita Venäjälle.
Kuva: Juhapekka Haapoja

Hämeen Mokia on vuonna 1998 perustettu yhdistys, jonka perusajatus nousee ”kadonneen löytämisestä, rikkoutuneen korjaamisesta ja ennalleenasettamisesta, olipa kyse ihmisistä tai tavaroista”. Avoimesti kristillinen yhdistys tekee muun muassa humanitaarista avustustyötä ja nuorisotyötä sekä järjestää työtoimintaa.

Yksi iso siivu toiminnasta on suomalaisten, käytöstä poistettujen sairaalatarvikkeiden keräys, kunnostus ja kuljetus. Tavaraa sairaalasängyistä rollaattoreihin ja kokonaisiin hammaslääkäriyksiköihin on kuskattu muun muassa Itä-Eurooppaan ja Afrikkaan sekä sodan alettua Ukrainaan.

– Eräskin Ukrainassa käynyt totesi, että hänen autotallinsa on paremmassa kunnossa kuin heidän sotasairaalansa, Heinonen toteaa.

Liikkuvia sairaalayksiköitä Ukrainaan

Tästä sukeutui ydin Nukoonkin: kerätään rahaa sairaalatarvikkeiden viemiseksi Ukrainaan. Tavoitteena olisi saada matkaan liikkuvia sairaalayksiköitä eli kolmen linja-auton sisään rakennetut synnytysasema, terveysasema ja hammaslääkäriasema. 

Pikkupojasta pitäen joulu- pöydässä on ollut vankilasta vapautuneita, skideinä on jaettu heille joulupaketteja.

– Siviilithän siellä kärsivät. Halutaan satsata sinne, että voitaisiin jotenkin tällä projektilla auttaa heitä, Heinonen kertoo.

– Ja vaikka sairaalatarvikkeita saadaan lahjoituksena, vieminen maksaa: polttoaineet, rahti… täydentää matkalle lähtevä riihimäkeläinen Markku Ollila.

Niinpä Nukolle on hankittu pienkeräyslupa ja kerätty sponsoreita niin yrityksistä kuin järjestöistä. Suurin yllätys oli amerikkalaisen, maineikkaan skeittilautafirman lähettämä tuotepaketti.

– Se oli oikeastaan ihme, Heinonen toteaa.

Varusteet kunnossa

Nelihenkisen porukan paras varustelutaso löytyy Markku Ollilalta. Työpajaohjaajana hän tunsi Heinosen entuudestaan ja rullalautatausta oli hallussa.

Ollila on harrastanut pitkän matkan skeittausta ja haaveillutkin jo yli 20 vuotta sitten rullaavansa Suomen päästä päähän. Yksinään tempaus huoltojoukkoineen kaikkineen olisi vain ollut vaikeampi järjestää. Kun kutsu kuului, vastaus oli ensiempimisistä huolimatta myöntävä.

– Kyllä minä tosi paljon epäilin tätä alkuun. Olen kuitenkin aika paljon vanhempi eikä kunto ole ihan yhtä hyvä, 47-vuotias Ollila pohtii.

Hän suuntaa matkaan longboardilla eli skeittilaudan pidemmällä versiolla, joka sopii tavallista paremmin pidemmille välimatkoille. Ollilan longboardin lauta eli dekki on madallettu ja renkaiden halkaisija on leveämpi. Näin laudalla oleva jalka rasittuu vähemmän ja meno on vakaampaa.

– Kyllähän 1 500 kilometriä kuluttaa renkaita ja laakereita, ja jos sateella skeittaa niin grippi menee eivätkä jalat pidä, mies miettii.

– Olen semmoinen luonteeltani, että jos jotain tekee, niin sitä täytyy tutkia, miettiä ja valmistautua.

Ollilan varustelu herättää hilpeyttä kavereissa, jotka aikovat suunnata matkaan perinteisillä skeittilaudoilla.

– Minulla on ajatus vetää mahdollisimman lähellä katuskeittiä, mutta pakko kustomoidakin, Heinonen myöntää pienestä naljailusta huolimatta.

Perinteisen laudan pienet renkaat sopivat huonosti heikkokuntoiseen asfalttiin.

– Polvet hajoavat täryytykseen.

Tehdään ensin, mietitään sitten

– Oma asennoitumiseni elämään on ollut vähän semmoinen, että tehdään ensin ja mietitään jälkikäteen.

31-vuotias, Hattulassa asuva Onni Oikari on tuntenut Joonas Heinosen ”ihan skidistä asti”. Häneltä löytyy pitkä pätkä kokemusta longboardista, vaikka viime vuosina harrastus on jäänyt vähemmälle oman yrityksen ja lasten vuoksi. Ajatus seikkailusta ja totaalisesta irtiotosta innosti.

neljä miestä skeittaa maantien laitaa
Matkalla on tarkoitus taittaa noin 75 kilometriä päivässä. Tempaukseen on kerätty sponsoreita ja hankittu pienkeräyslupa. Tavoitteena olisi saattaa varoilla kolme liikkuvaa sairaalayksikköä kohti Ukrainaa.
Kuva: Juhapekka Haapoja

– Ei tarvitse ajatella hirveästi muuta kuin että mennään eteenpäin, Oikari toteaa.

Perheellisenä hän kuitenkin pohti, kuinka paljon voisi lohkaista perheen yhteisestä ajasta kesällä. Varainkeruu avustustyöhön tuo lisää motivaatiota ja syvyyttä projektiin.

– Kun tehdään jotain tämmöistä hyvää, on helpompi perustella itselleen, ettei se ole itsekkäistä syistä. Vaikka osaltaan varmasti onkin, mies hymähtää.

Aloitteleva lautailija

Hämeenlinnalaiselle Anton Lehtoselle avustusaspektilla on erityistä merkitystä, sillä hänen äitinsä on Ukrainasta kotoisin.

– On tämä hyväntekeväisyysjuttu minulle keskeinen, kun pääsee antamaan tukea oman äidin kotimaahan. En tiedä, onko se edes sattumaa, mutta kaikki palaset ovat aika hyvin osuneet yhteen.

Lehtonen oli koulutussopimuksella Kino Wanhakopilla eli Hämeen Mokian nuorisotyön yksikössä, jossa muun muassa tuotetaan oppilasprojekteina videoita yrityksille ja yhteisöille. Siellä hän kuuli Heinosen puhuvan hankkeesta.

– Olin että niin no, voihan sitä lähteäkin.

nuori mies pitelee skeittilautaa hymyillen
Anton Lehtosen äiti on kotoisin Ukrainasta, joten hyväntekeväisyyskohteella on hänelle erityistä merkitystä. Reissun päällä 28 vuotta täyttävä Lehtonen ei ollut skeitannut ennen viime syksyä kertaakaan.
Kuva: Juhapekka Haapoja

Ainoa vain, että reissun päällä 28 vuotta täyttävä Lehtonen ei ollut koskaan skeitannut.

– Ensimmäistä kertaa olin varsinaisesti laudan päällä, kun olimme kuvaamassa traileriamme.

Sitten ryhdyttiin harjoittelemaan. Ensimmäinen kymmenen kilometrin lenkki ei tuntunut missään, joten seuraavaksi suunnattiin parinkympin lenkille ja lopulta koko porukan yhteiselle 70 kilometrin lenkille. Sellaisia kun olisi sitten taitettava päivittäin.

– Koko ajan tuli lisää vahvistusta ja turvaa, että kyllä tämä on tehtävissä.

”Ei vihata toisiamme vielä”

Skeittaajia seuraa bussi, jolla Joonas Heinonen kertoo joskus ajaneensa työkokeilijoiden kanssa Siperiaan viemään kenkiä ja vaatteita. Nyt se palvelee Nukon huoltoautona ja majoituspaikkana, jonka ajajat vaihtelevat reissun mittaan. 

Autossa on nukkumapaikat kymmenelle hengelle, pieni keittiö ja vessa. Ja tietysti kattoon kiinnitetty vanha bussin televisio, jolla on syvyyttä yhtä paljon kuin leveyttä. Siitä katsotaan pitkän päivämatkan päätteeksi Taru sormusten herrasta, heittää Joonas Heinonen. Tai Gilmoren tyttöjä, kuuluu vastaehdotus. Miehiä naurattaa.

Samaa leppoisuutta takuulla tarvitaan myös tien päällä, kun lihakset väsyvät skeittauksesta ja pää tiiviistä yhteiselosta. Kaikki nukolaiset eivät ole tunteneet toisiaan pitkään; miten on ryhmäytymisen laita?

En tiedä, onko se edes sattumaa, mutta kaikki palaset ovat aika hyvin osuneet yhteen.

– Ollaan pidetty palavereja, missä mennään. Niissä on oltu yhdessä kaikki paikalla. Ei vihata toisiamme vielä, hymähtää Ollila.

– Siellä saattaa matka kasvaa toiseen skeittaajaan niin, ettei näe toisia edessä tai takana. Niin on turvallisempaakin vetää, Heinonen jatkaa.

– Ja pääsee flow-tilaan, kun ei ole kaverin vieressä, Ollila lisää.

– Mun flow-tila on varmaan se, että ohitan risteyksen, nauraa Anton Lehtonen.

Huoltojoukot pitävät tiellä

Reissu kysyy valmistautumista. Ovatko tien pientareet tarpeeksi leveitä rullailla autojen vieressä? Kuka kulloinkin ajaa bussia? Kuinka reitit valitaan niin, että ehditään vierailla sponsoreiden luona? Entä jos vihmoo vettä kaksi viikkoa putkeen?

Sitä varten matkassa on vaihtuva huoltotiimi sekä kuvaajat Juhapekka Haapoja ja Lassi Rantala, jotka taltioivat reissun dokumentiksi ja valmistelevat hanketta muutoinkin.

Haapoja on tehnyt pari vaihtoehtoista reittiä skeittaajille. Kun lähdetään Suomen pohjoisimmasta kolkasta, tievalikoima on etenkin alkuun aika suppea, kun hiekkatiet eivät ole vaihtoehto. Oikeastaan vasta Etelä-Suomessa on mahdollista kikkailla reittien kanssa niin, että laudoilla voisi suunnata vähän pienempiä asfalttiteitä.

Apua, seikkailua ja rohkaisua

Matkan tavoitteena on tietysti kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen ja seikkailla, mutta on tempauksella vielä kolmaskin tähtäin.

– Sekin olisi paljon, jos pystyisi innostamaan muita tyyppejä tekemään ja toteuttamaan omia unelmiaan, miettii Joonas Heinonen.

Häntä on jo nyt pyydetty puhumaan useampaan kristilliseen nuortentapahtumaan reissun jälkeen. 

Työpajalla Markku Ollila näkee paljon nuoria, joilla ei ole lainkaan tavoitteita tai harrastuksia elämässään.

– Jos heiltä kysyy, mitä haluaisit tehdä, he eivät osaa vastata mitään. Tai ainoa vastaus on päihteiden käyttö.

On selvää, että Suomen halki skeittaaminen on tempaus, johon ihan jokaisella ei ole voimavaroja saati tarvittavia resursseja. Mutta kuten porukan juniori Anton Lehtonenkin, aina voi aloittaa jostain. Kuten siitä, että astuu ensimmäisen kerran laudalle.

kolme miestä istuu maantiellä skeittilaudoilla, yksi seisoo
Navigaattori näyttää 1414 kilometriä etäisyydeksi Nuorgamista Hankoon, mutta kaikkiaan matkaa kertyy yli 1 500 kilometriä.
Kuva: Juhapekka Haapoja

 
Päivä artikkelibanneri 11.3.- 2024