Donkki-aasi ja kumppanit hyppäsivät lehden sivuilta kirjan kansiin. Nyt kerrotaan, miten kaikki alkoi.
Moni juniori on kaivannut suosittua Donkki-lehteä, jonka ilmestyminen päättyi hiljattain. Nyt fanit saavat hyviä uutisia: Donkki, Saku ja Ruut jatkavat seikkailujaan aivan uudessa muodossa. Kirkon nuorisotyönohjaaja Aleksi Soinisen kirjoittama esikoiskirja Donkki ja hyytävä Hervo vie lukijat pienen sinisen aasin ja hänen ystäviensä tarinan alkulähteille.
Kun Donkki-lehden lopettamispäätös tehtiin, Kansanlähetyksen juniorityössä tiedettiin heti yksi asia: näiden hahmojen tarina ei saa päättyä tähän. Ideoita tulevasta palloteltiin yhdessä, kunnes nuorisotyönjohtaja Toni Kokkonen heitti ilmoille ajatuksen: entä jos tekisimme kirjan?
Tehtävään tarttui uutena kirjailijana Aleksi Soininen, joka on toiminut pitkään Kansanlähetyksen juniorityön koordinaattorina. Tuloksena on vauhdikas ja huumorintajuinen seikkailu, jonka kantavina teemoina ovat rukous, luottamus Jumalaan ja toisten auttaminen.
– Tämä on esiosa lehdissä julkaistuille kertomuksille, eli tarina siitä, miten Donkki, Saku ja Ruut oikein tapasivat toisensa. Kirjassa Saku muuttaa kaupunkiin ja häntä jännittää, saako ystäviä. Hän painii monelle tutun kysymyksen kanssa: Kyllä minä luotan Jumalaan, mutta… Yksi tarinan tärkeistä lähtökohdista on kaupungin laidalla sijaitseva ränsistynyt talli, Aleksi Soininen paljastaa Suuressa mukana -podcastin haastattelussa.
Piparkakkutaloja ja ananaskonvehteja
Kirjan kieli on täynnä lapsille tuttua kuvastoa ja huumoria. Eräässä kohtauksessa hahmot löytävät ränsistyneen pihapiirin, jonka vinoja seiniä verrataan Ruutin isän epäonnistuneeseen yritykseen rakentaa piparkakkutalo. Katto taas muistuttaa avattua suklaarasiaa, josta jopa ne vähiten suositut ananaskonvehdit on jo nypitty parempiin suihin.
Vaikka tarina naurattaa, siinä on mukana tärkeä viesti. Saku ja Ruut pohtivat metsässä seikkaillessaan luonnon varjelemista ja lähimmäisen auttamista.
– Jumala on antanut tehtäväksi viljellä ja varjella. Se tarkoittaa myös loukkaantuneiden ja apua tarvitsevien auttamista, olivat he sitten ihmisiä tai eläimiä, kirjassa pohditaan.
Kuka on hyytävä Hervo?
Kirjan nimi Donkki ja hyytävä Hervo herättää heti uteliaisuuden. Kuka on tämä salaperäinen ja pelottavalta vaikuttava hahmo?
– Herra Hervo on paikallinen rakennustarkastaja. Hän on ottanut tehtäväkseen vahtia, että remonttiprojektin alainen talli täyttää kriteerit – tai muuten se puretaan, Soininen kuvailee.
Syytä siihen, miksi kyseisen hahmon nimeksi tuli lopulta juuri Hervo, kirjailija ei suostu täysin paljastamaan.
– Se selviää vasta kirjaa lukemalla.
Sininen ystävä kuultavissa ja nähtävissä
Donkki-aasi seikkailee kirjan lisäksi edelleen nimikkopodcastissaan, Donkkipodissa, jossa on luettu tarinoita Donkki-lehdistä.
– Ensi vuonna tarkoituksena on, että podcastissa aletaan julkaisemaan aivan uusia, nimenomaan Donkkipodia varten kirjoitettuja tarinoita, Soininen lupaa.
Kansanlähetyksen kesän leireillä on luvassa myös odotettuja kohtaamisia, sillä Donkki-aasi on luvannut olla menossa mukana.
– Kun juniorit ja lapset kokoontuvat yhteen, Lähetyskeskuksessa on aina ihan oma tunnelmansa. Leirit ovat monelle vuoden kohokohta. Siellä nähdään taas vanhoja tuttuja ja varmasti uusiakin kasvoja. Ilmoittautumisten kanssa saa tosin olla tarkkana, sillä paikat täyttyvät usein todella nopeasti, Soininen muistuttaa.
Donkki ja hyytävä Hervo -kirjan on kuvittanut Sini Kuparinen. Kirjan on julkaissut Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (julkaisija) ja Sley-Media Oy (kustantaja).


