Koska sota on nyt energiasotaa, toiveet avustustarvikkeista ovat muuttuneet.
Jo neljättä vuotta jatkuvan Ukrainan sodan aikana myös avustustyössä on koettu erilaisia vaiheita.
– Jonkinlaista avustusväsymistäkin on varmasti ajoittain ollut, Samaria ry:n toiminnanjohtaja Ismo Valkoniemi sanoo.
Valkoniemen mukaan tieto Ukrainan koulujen ja koululaisten tilanteesta on herätellyt suomalaisia viime aikoina.
– Kellarikouluja on siellä edelleen, ja niissä käy lapsia, jotka saattavat asua koulussa viikon.
Kellarikouluja on perustettu erilaisiin maanalaisiin rakenteisiin. Niillä halutaan turvata lapsille turvallinen ja keskeytymätön koulunkäynti ja vähentää ilmahälytysten vaikutusta lasten kehitykseen.
Samaria ry muun muassa toteutti Kouvolan kaupungin antamien pulpettien kuljetuksen Ukrainaan.
Suomalaisista kristillisistä järjestöistä Samaria on yksi merkittävimmistä avun toimittajista. Se on toteuttanut Suomesta sodan aikana jo 58 rekkakuljetusta Ukrainaan.
Yhä liikkuu evakuoituja perheitä tyhjin käsin.
Tällä hetkellä erityisen kysyttyjä tarvikkeita ovat kaikenlaiset energialaitteet, kuten aggregaatit ja virta-asemat.
Virta-asema on Suomessakin tuttua varavirta-akkua järeämpi ladattava akkujärjestelmä kotitalouden käyttöön, ja sitä ladataan silloin, kun sähköä on saatavilla.
– Nyt on ollut onneksi tarjolla myös kammesta veivattava malli. Kampeamalla sähköä saa yllättävän hyvin, Valkoniemi kuvailee.
– Sodastahan on tullut energiasota. Vastustaja yritetään lannistaa iskemällä sähköntuotantoon.
Koska talvi on ollut kylmä, Ukrainaan on Valkoniemen mukaan haluttu myös kaikkea lämpimänä pysymiseen liittyvää, kuten paksuja peittoja.
– Näitä ei välillä pyydetty ollenkaan.
Helmikuussa Samaria koki vastoinkäymisen, kun sen avustusrekka joutui onnettomuuteen Kouvolassa.
Auto ajautui alamäessä vasta sataneen kevyen lumen ja sen alla olleen jääpinnan yhteisvaikutuksesta päin kallioseinämää.
– Takaa puski 20 tonnia tavaraa. Kuljettaja ehti syöksyä apukuljettajan paikalle, kun hytti alkoi rusentua kalliota vasten.
Kuljettajan jalka jäi puristuksiin, ja siihen on jouduttu tekemään kolme leikkausta sekä esimerkiksi ihonsiirtoja. Lääkäreiden arvio on, että jalka tulee kuntoon.
Samaria sai kohtuuhinnalla uuden rekan nupin eli vetoauton, ja kuljetukset jatkuvat taas.
– Vaikka sota on jatkunut jo kauan, tarpeita on edelleen. Yhä liikkuu evakuoituja perheitä tyhjin käsin. Koti on tuhoutunut, ja koko omaisuus mennyt, Valkoniemi kuvailee.


