Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Anthony Hopkins nimiroolissa Netflixin uudessa paavi-elokuvassa

 

Anthony Hopkins vuonna 2009. Kuva: Elena Torre

Netflix tekee elokuvan paavi Franciscuksesta ja paavi Benedictus XVI:sta. Paavien välistä suhdetta ja näkemyseroja käsittelevän elokuvan nimirooleissa esiintyvät konkarinäyttelijät Anthony Hopkins ja Jonathan Pryce.

Uutissivusto Deadline informoi ensimmäisenä uudesta Netflixin tekeillä olevasta elokuvasta The Pope. Elokuva kertoo siitä, kuinka kardinaali Joseph Ratzinger valittiin paaviksi, ja kuinka hän hoiti virkaansa ja myöhemmin irtisanoutui tehtävästään 86-vuotiaana. Elokuvassa seurataan myös kardinaali Jorge Mario Bergoglion matkaa Benedictus XVI:n seuraajaksi. Deadlinen mukaan elokuvasta välittyy Bergoglion vastahakoisuus paavinviran vastaanottamiseen.

Paaveina pitkän linjan näyttelijät

The Pope -elokuvassa Benedictus XVI:ta näyttelee mittavan ja monipuolisen uran tehnyt Anthony Hopkins. Laajalti maailmalla tunnettu Hopkins ei ole ensikertalainen historiallisen henkilöhahmon esittämisessä. Hän on näytellyt niin Richard Nixonia, Pablo Picassoa, C.S. Lewisia, Alfred Hitchcockia, Yhdysvaltain presidentti John Quincy Adamsia kuin Egyptin hallitsija Ptolemaios ensimmäistäkin. Katolista eksorkismeihin erikoistunutta pappia hän esitti vuonna 2011 trillerissä The Rite.  

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Paavi Franciscuksena nähdään laajan uran niin valkokankaalla kuin teatterissakin tehnyt Jonathan Pryce. Hänet tunnetaan muun muassa Pirates of The Caribbean -elokuvien kuvernöörinä ja roistona Bond-seikkailussa Huominen ei koskaan kuole.

Prycella on myös aiempaa kokemusta uskonnollisten johtajahahmojen esittämisestä. Vuonna 1983 hän näytteli Martin Lutheria televisioelokuvassa Martin Luther, Heretic. Huippusuositussa Game of Thrones –televisiosarjassa Pryce esittää fiktiivisen hengellisen yhteisön manipuloivaa ja fanaattista johtajaa, joka pyrkii keinoja kaihtamatta hankkimaan itselleen poliittista valtaa.

Argentiinalainen Franciscus on ensimmäinen ei-eurooppalainen paavi sitten 700-luvun. Elokuvan ohjaajan valintaan on varmasti vaikuttanut tämän Latinalaisen Amerikan tuntemus: brasilialainen Fernando Meirelles teki läpimurtonsa vuonna 2002 Rio de Janeiron huumesotiin sijoittuvalla menestyselokuvalla City of God. Elokuvan kuvausten on määrä alkaa marraskuussa.  

Paavien erot tulevat esiin

Entertainment Weekly kertoo elokuvan käsittelevän ”kahden katolisen kirkon kaikkein vaikutusvaltaisimman johtajan suhdetta ja vastakkaisia näkemyksiä. Heidän molempien on kohdattava omat menneisyytensä ja modernin maailman vaatimukset viedäkseen kirkkoa eteenpäin.”

Paavi Benedictus XVI oli paavina opillisiin kysymyksiin painottuva ja liturgian merkitystä korostava perinteisen katolilaisuuden kannattaja. Paavi Franciscus on osoittautunut liberaalimmaksi monissa oppiin liittyvissä kysymyksissä, ja suhtautuu jumalanpalveluselämän yksityiskohtiin suuripiirteisemmin.

Viime maaliskuussa mediassa uutisoitiin Vatikaanin kirjeenvaihtajan paljastaneen paavien olevan ”täydessä ristiriidassa keskenään”. Hänen mukaansa paavit eivät olleet keskenään edes puheväleissä. Asiasta uutisoi Pewsitter.