Anna-Mari Kaskinen: Sanat ja sävelet kuuluvat toisilleen ennen kuin edes tiedämme niistä

Sanoittamisen salaisuutta ei voi selittää. Ei vaikka tekstejä olisi kirjoittanut vuosikymmenten ajan, sanoo Anna-Mari Kaskinen, joka on yksi aikamme tunnetuimmista hengellisen musiikin sanoittajista.

Yksi aikamme tunnetuimmista tekstintekijöistä täytti juuri 60 vuotta. Tämä suomalaisen mielenmaiseman sanoittaja on kiitollinen eletystä elämästä ja Jumalan uskollisuudesta. Koskettavien tekstien tekijä osaa vain aavistella kutsumustaan.

– Kutsumus on aina suuri salaisuus ja missio. Kuin valkoinen kivi! Pikkuhiljaa sitä voi aavistella, kun katsoo elämäänsä taaksepäin, sanoo Anna-Mari Kaskinen siteeraten kuulemaansa määritelmää:  kutsumus on sitä, mikä tuottaa sinulle iloa.

Helposti ajatellaan, että kutsumus on hirveä taakka, jota pitää raahata perässä ja sen kanssa on pakko elää.

Perheniemi Rohkaisun voima

– Ei se minulle sitä ole. Se on juuri se mikä tuottaa iloa, mihin on hieno ryhtyä, mikä innostaa uudelleen ja uudelleen, pohtii neljän lapsen äiti.

Hänelle kutsumus on Jumalan salaisuuden äärellä ihmettelemistä, oman kuljetun tien sanoittamista ja herkkänä olemista sille, mitä ympärillä tapahtuu. Eikä se aina ole helppoa.

– En pidä mitään itsestään selvänä. Oman elämän varrella on tapahtunut asioita, jotka olisivat voineet johtaa toiseen lopputulokseen.

”Vuosien jälkeen, en haluaisi olla hyvin säilynyt, vaan kaikkeni antanut, arvokas joka arpi”, hän runoilee.

Kaskinen palaa vuosikymmenten taakse rippikouluunsa.

– Jo 10-vuotiaana painiskelin suuren arvoituksen kanssa: mistä kristinuskossa on oikein kysymys. Miten pieni ihminen voi täyttää elämässään Jumalan tahdon, kun hän koko ajan tekee virheitä? 

– Kun lähdin rippikouluun, ajattelin että haluan ottaa selvää näistä asioista, enkä tule pois ennenkuin ne ovat valjenneet. Näin oman mahdollisen tulevan elämän kaikkine mahdollisuuksineen ja ratkaisuineen edessäni. Enkä halunnut omassa varassani tehdä ratkaisujani, vaan halusin jättää tämän Jumalan käsin. Rippikoulussa ymmärsin tärkeimmän: Jeeruksen merkityksen ja sen, mitä armo on.

Arvovieraana mummin luona

Kotona Turussa äiti ja isä opettivat iltarukouksen. Laulu tuli luonnostaan mukaan, kun äiti oli lastentarhanopettaja ja isä lauloi yli 50 vuotta Turun NMKY:n mieskuorossa. Evankeelisen mummon iltarukoukset kantavat tänäänkin. Muistilokeroissa soi vieläkin Siionin kanteleen ”riemuissaan onneaan laululevat pikkulinnut” ja muut mummin opettamat tärkeät laulut. Mummin tapaamiseen liittyy hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen kokemus.

– Silloin ei ollut niin tapana halailla, mutta karjalainen mummini pakahdutti meidän halauksiinsa. Me lapset olimme arvovieraita. Hän oli leiponut, laittanut uudet pyyhkeet kylpyhuoneeseen ja pääsin kaikkein hienoimman, kullan värisen täkin alle nukkumaan. Oli pitkät iltarukoukset ja pitkät aamurukoukset. Hämmästytti suorastaan, miten paljon aikaa niihin laitettiin, ja miksi näiden samojen ihmisten puolesta rukoiltiin aamuisin ja iltaisin, kertoo Anna-Mari, joka sai lopulta olla mumminsa vierellä, kun hänen aikansa tuli.

– Jumalan uskollinen huolenpito, josta hän oli meille opettanut, kulki mukana loppuun saakka.

Sanoittamisen salaisuus

Sanoittamisen salaisuutta ei voi selittää. Ei vaikka tekstejä olisi kirjoittanut vuosikymmenten ajan.

– Kenet laulu tai runo tavoittaa tai mitä se herättää, se ei ole minun vallassani, sanoo Kaskinen.

– Jos joku kirjoittamastani tekstistä saa elämäänsä jotain hyvää, se on lahjaa. Ei se ole ole minun ansioitani eikä ammattitaitoani. Eniten merkitsee se, jos joku tulee sanomaan, että jossain elämänvaiheessa on saanut lohdutusta tai apua, hän jatkaa.

Kaskinen on kiitollinen saamistaan mahdollisuuksista, koska ei ole itsestään selvää, että tekstit tulevat käyttöön. Hänen tilaisuutensa tuli opiskeluaikoina, kun pöytälaatikkoon pinoksi kerääntyneet tekstit löysivät kurssikaveri Pekka Simojoen ja hänen laatikkoonsa kertyneet sävellykset.

Suomen lähetysseuran nuorisopastori Pertti Poutanen valjasti nuorten lahjakkuuksien luomukset käyttöön. Tuli Afrikkalainen gospelmessu, Liekit -musikaali, Meidän messu ja monia yksittäisiä lauluja.

– Oli hienoa, kun lauluja tilattiin suoraan jotain tarkoitusta varten. Olen ajattelut tätä asiaa paljon. Haluan rohkaista nuoria ihmisiä tekemään  itse asioita ja seuraamaan kutsumustaan, vaikka se olisi vasta pienellä liekillä.

– Jos, ovi avataan, kannattaa tarkkaan miettiä, sanooko ei. Vaikka se ovi näyttäisi pieneltä ja vaatimattomalta, usein siitä kannattaa astua sisään, koska takana voi olla jotain suurempaa, jopa elämänmittainen kutsumus.

Anna-Marin sanat ja Pekan sävelet

Kaskinen palasi Radio Dein aamulähetyksessä muistelemaan Alabasterin alkuaikoja, kun he menivät Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurikilpailuun ja sijoittuivat toiseksi Vallankumouslaulullaan. Ja kuinka tapahtui suomalaisen gospelin suurin onnenpotku. Pekka Simojen kanssa sovittiin, että kun hänellä on näitä säveliä, ja sinulla niitä sanoja. Jos yhdistetään ne.

– Alussa kävi välillä niin, että sanat ja sävelet sopivat yhteen ennen kuin edes tiesimme toistemme tekemisistä. Syntyi herra kädelläsi -laulu, johon sitten lisäsimme kertosäkeen.

– Muitakin samansuuntaisia asioita tapahtui. Esimerkiksi Taivaan Isä Suojan Antaa -laulun kohdalla minua pyydettiin  tekemään virsiteksti lapselle, joka elää syystä tai toisesta ilman isää. Tekemäni teksti oli joidenkin mielestä liian rohkea, eikä sitä heti hyväksytty virsikirjaan.  Pekka oli tahollaan tehnyt tietämättään juuri tuohon tekstiin sopivan melodian. Liitimme tämän uuden laulun Meidän messuun. Sitä kautta se sitten livahti kirkolliskokouksen istuntoon, jossa virsikirja lopullisesti hyväksyttiin. Ja näin se on nyt virsi 503.

Suomalaisen kulttuuriperinnön jatkaja

Niistä ajoista kun Pekka vihelteli melodioita  puhelimitse Kaskisen Anna-Marin korvaan, on tapahtunut paljon. Helsingin yliopistossa opiskellessaan hän asui kolme vuotta runoilija Aaro Hellaakosken leskirouvan luona. Lempi Hellaakoski kertoi miehensä työstä ja valotti suomalaista kulttuuriperintöä.

–  Pääsin hänen kanssaan moniin mielenkiintoisin paikkoihin. Sain jopa kutsun heidän kesämökilleen Taipalsaareen, jossa monet Hellaakosken runot ovat syntyneet. 

– En kehdannut pariin vuoteen tuollaisessa ympäristössä kertoa, että itsekin kirjoittelen. Mutta kun lopulta kerroin, Lempi halusi lukea tekstejäni ja kannusti minua. Sillä oli iso merkitys.

Rakastan riimittelyä

Afrikkalaisen gospelmessusta tehtiin levy. Sen myötä kautta kuvioihin tuli Anna-Maija Raittila.

–  Soitin hänelle pyytääkseni häntä puhujaksi Kansan Raamattuseuran opiskelijailtaan. Hän kysyi, oletko sinä se tyttö, joka oli tehnyt Afrikkalaisen gospelmessun laulujen sanat. Hän kertoi, että virsikirjaan tarvittaisiin vielä uusia lasten ja  nuorten virsiä. Pääsin vierailulle hänen kotiinsa, vieden mukanani pinon tekstejä. Yhdessä runossa oli mielestäni edustavat riimit: ”Ensin täytyi kaiken menna jumiin, sitten uskoin evankeliumiin”. Anna-Maija  opasti, että kovin kekseliäitä riimeja kannattaa virsissä välttää, jotta huomio ei kiinnittyisi nokkeliin riimeihin, vaan itse sanomaan. Anna-Maijalta opin, että virren tekijä on palvelija, joka tehtävä on antaa sanoja yhteiselle uskolle.

– Toinen ohje oli, että sanalyhenteitä kannattaa välttää ja käyttää kirjakieltä. Rakastan edelleen riimittelyä ja uusien riimiparien keksimistä, sitä harjoitan nykyisin lastenloruissa ja -runoissa esimerkiksi lastenmaa-lehdessä.

– Myöhemmin pääsin Ruotsin kirkon virsikirjaa suomennettaessa kokeneiden virrenkirjoittajien Niilo Rauhalan ja Pekka Kivekkään sekä Anna-Maijan oppiin.

Virsikirjassa on nyt Kaskiselta seitsemän virttä. Lauluja on myös  virsikirjan jumalanpalveluslaulujen liitteessä, uudessa virsikirjan lisävihkossa. Lisävihkossa on 25 tekstiä tai suomennosta. Suotta ei nykypäivän tuotteliaimman hengellisen musiikin tekstintekijän jälkikasvu kysellyt reiluuden perään.

– Poikani Elias ihmetteli alakoulun opettajalleen, miksi heidän koulussa lauletaan vain hänen äitinsä tekemiä virsiä. Eihän sellainen ole reilua toisten oppilaiden äitejä kohtaan!