Kirjoittanut
Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja ja kirjailija. Apologetiikasta kiinnostunut Jumalan Sanan totuuksien puolustaja ja viisauden ystävä, joka haluaa rohkaista muita elämän matkalla kulkevia kanssamatkaajiaan.Vähän aikaa sitten pidetty Piispainkokous on herättänyt paljon kiivasta keskustelua, joka on valitettavasti ollut välillä melkeinpä raivoisaa. Kirkon viestinnän tiedotteen mukaan Piispainkokous ehdottaa kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia. Kuulostaa kauniilta. Kaksi erilaista virallista kantaa rinnakkain. Vihdoinkin tulee sopu! Vai tuleeko?
Käytännössä aloite tarkoittaa kirkon avioliittokäsityksen laajentamista, koska kirkkoherran tehtäväksi tulisi varmistaa samaa sukupuolta olevien vihkimiset alueellaan. Kirkko hyväksyisi samaa sukupuolta olevien liitot. Mielenkiintoista on, että piispojen ulostulo ajoittuu ”sopivasti” ennen tulevaa kirkolliskokousta.
Uusi Tie – lehden toimittajan esittämään kysymykseen: Jos malli hyväksytään, saako pappi jatkossa opettaa, että toinen avioliittokanta on väärä ja Jumalan tahdon vastainen vai onko tällainen opetus kiellettyä? arkkipiispa Tapio Luoma vastaa seuraavin sanoin: Henkilökohtainen näkemykseni on, että näin suoraa omaa kantaa ei kannata lähteä sitten sanomaan. Ajattelen, että pappi voi tyytyä sanomaan, että on sitä mieltä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Mutta samaan aikaan on tarpeen tunnustaa, että avioliitosta voidaan ajatella myös toisella tavalla.
Jos tulkitsen oikein arkkipiispan sanoja, niiden taustalla tuntuu olevan ajatus siitä, että molempien kantojen takana on päteviä teologisia perusteluja. Asia muuttuu siis näkemys- tai mielipidekysymykseksi. Ongelmallista tuossa ajatusmaailmassa on se, että molemmat kannat eivät voi olla samaan aikaan Jumalan tahdon mukaisia. Aloitetta tukeneiden piispojen perusteluista paistaakin läpi Ajan Hengen kuunteleminen ja paineen alla periksi antaminen, jotka ovat nyt tärkeämpiä kuin oikean Raamatuntulkinnan löytäminen.
Vaikka aloite kuulostaakin kauniilta, perinteisellä konservatiivisella kannalla olevat papit joutuvat jatkossa aivan varmasti kovemman paineen alle, jos Kirkkojärjestys tulee tukemaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisiä. Tähän asti konservatiivipapit ovat voineet vedota Kirkkojärjestyksen ja Yksimielisyyden ohjeen mukaiseen toimintaan. Siitä huolimatta heidän huomautuksiaan ei ole otettu tosissaan ja Kirkkojärjestystä vastaan toimineet papit ovat saaneet vapaasti tehdä toisin.
Kuten sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisen kohdalla aikaisemmin, niin myös mahdollisen Kirkkojärjestyksen muutoksen kohdallakin tulee suurempi paine kohdistumaan perinteistä kantaa puolustaviin pappeihin. Olen tästä lähes 100 % varma.
Jumalan Sanasta tinkiminen on sekä Jumalan että ihmisen halveksimista
Jumalan Sana on ihmisen parhaaksi. Se ei läheskään aina ole ihmiselle mieluisaa, mutta se on ihmisen parhaaksi. Sen tehtävä on muuttaa ihmistä parempaan suuntaan. Sen vuoksi Jumalan Sanasta tinkiminen on sekä Jumalan, että ihmisen halveksimista. Siitä tinkiminen pidättää ihmiseltä Jumalan Sanaan kätkeytyvän siunauksen. Jumalan Sanasta tinkiminen voi kyllä tuntua suuremmalta sallivuudelta, suvaitsevaisuudelta ja ihmisen rinnalle asettumiselta. Ihana terapeuttinen Jumala. Ihana rakastava Jeesus, joka sallii, hyväksyy ja rakastaa kaikkia – ja myös kaiken!
Asia on kuitenkin päinvastoin. Suurempaa rakkautta on julistaa Jumalan sanan totuutta lempeästi kuin petollisen vaaleanpunaisen pilven verhoamana tinkiä siitä. Raateleva susi ei ole Sanan totuutta rohkeasti rakkaudessa julistava henkilö, vaan rakkauden ”nimissä ja hengessä” siitä vaikeneva.
”Monella sananjulistajalla voi olla houkutus puhua sitä, mitä ihmiset toivovat, kun pitäisi puhua sitä, mitä he tarvitsevat. Se on aitoa rakkautta.”
Varsinkin vapaaehtoisvaroilla toimivilla seurakunnilla voi olla suuri kiusaus tinkiä Jumalan Sanasta. Jos rahavarat alkavat kuihtua, syttyy kiusaus julistaa sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla, sen sijaan, mitä heidän tarvitsisi kuulla. On oikein kuunnella seurakuntalaisten toiveita tiettyyn rajaan asti, mutta ylittyykö tuo raja liian usein? Miten Pietari ja Johannes toimivat? Apostolien tekojen neljäs luku antaa vastauksen:
”Mitä me teemme näille miehille? Sillä että heidän kauttansa on tapahtunut ilmeinen ihme, sen kaikki Jerusalemin asukkaat tietävät, emmekä me voi sitä kieltää. Mutta ettei se leviäisi laajemmalle kansaan, niin kieltäkäämme ankarasti heitä enää tähän nimeen puhumasta yhdellekään ihmiselle.” Niin he kutsuivat heidät ja kielsivät heitä mitään puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen. Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: ”Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa; mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet”. (Apt.4:16-20)
Pietari ja Johannes eivät suostuneet hiljenemään, vaikka riskinä oli menettää heidän oma henkensä. Pietari ja Johannes olisivat aivan hyvin voineet olla varovaisempia. Sen sijaan he sanoivat – lähes uhmakkaasti – Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa.
”Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa.” (Apt.4:19)
Onko meillä samanlaista mielenlujuutta? Annammeko yleisen mielipiteen määritellä uusiksi evankeliumin sanoman, jolloin se vesittyy inhimilliseksi kyhäelmäksi. Sen sijaan, että Raamattu muuttaisi ihmistä, ihminen muuttaakin Raamattua. Mihin tuollaisessa maailmassa Jeesusta enää tarvitaan? Mihin tarvitaan pääsiäistä? Ristinkuolemaa? Ylösnousemusta? Ei mihinkään!
Eikö Jumalan Sanan vaatimuksista tule tinkiä, koska kukaan ei onnistu elämään niiden mukaisesti?
Päinvastoin! Tuolla asenteella taistelu on jo menetetty. Mitä enemmän Jumalan tahdon vastainen elämä saa jalansijaa, sitä rohkeammin tulee julistaa Jumalan Sanaa siitä yhtään tinkimättä. Se tulee tietenkin tehdä rakkaudella samalla ymmärtäen, että jokainen meistä lankeaa ja on vain ihminen. Se, että esimerkiksi avioerot uskovienkin liitoissa yleistyvät, ei saa johtaa siihen, että opetusta muutetaan tai siitä tingitään. Se, että riippuvuudet saattavat yleistyä kristittyjenkin joukossa, ei voi johtaa siihen, että armon varassa niitäkin voi vapaasti sietää ja asiaan ei tarvitse mitenkään puuttua. Asenne, jossa on jo luovutettu, ei ole ihmisen eikä Jumalan aitoa rakastamista.
Sen lisäksi, että Jumala pelastaa meidät, hän haluaa myös pyhittää meitä ja muovata meitä enemmän kuvansa kaltaiseksi. Pyhityksen edetessä myös tietoisuus omasta syntisyydestä ja Jumalan armon ihmeellisyydestä kasvavat. Pyhitys tapahtuu Jumalan Sanan, rukouksen ja seurakuntayhteyden välityksellä. Liian usein se nähdään liian passiivisena prosessina. Ihan kuin se tapahtuisi kaikkea tuota ilmankin, aivan itsestään. Totuuden mukaisella Sanan julistuksella on kuitenkin avainrooli pyhityksessä. Ja mitä enemmän pyhitys etenee, sitä vapaampi ihminen on synnin tuhovoimasta. Armon ja totuuden pohjalta, mutta ei hyssyttelyn.
Vaikka tietyt lieveilmiöt yleistyisivätkin myös kristittyjen joukossa, emme voi emmekä saa opettaa, että siinä ei ole mitään väärää. Kiellämme muutoin Raamatun aiheelliset varoitukset synnistä ja sen tuhovoimasta. Tasapainottoman äärilakihenkisyyden maailmasta eksytään valitettavan usein toisen ääripään harhaan – halpaan armoon, jossa synnistä ei tarvitse piitata. Halpaa armoa ei kuitenkaan ole olemassa. Armo maksoi kalliimman mahdollisen hinnan, Jumalan pojan elämän.
Kristinuskoa ei olisi olemassa, Jos Jeesus(kin) olisi kuunnellut enemmän ihmistä kuin Jumalaa
Jeesus kunnioitti Jumalan tahtoa eikä taipunut ankaran vastustuksen keskelläkään Ajan Hengen suuntaan tai ihmisten mielipiteisiin. Hän seisoi selkä suorana loppuun asti. Jeesuksella oli useampikin tilaisuus antaa periksi ympäröivän paineen edessä. Jos Hän olisi niin tehnyt, kristinuskoa ei olisi olemassa. Ei olisi pitkänperjantain Golgatan ristiä. Ei pääsiäissunnuntain ylösnousemusta. Ei Raamattua. Ei toivoa, joka muuttaa elämän ja ikuisuuden. Niin tärkeästä asiasta on Jumalan tahdon seuraamisessa todella kyse. Kun Jeesus tiesi kärsimyksensä lähestyvän, hän rukoili riipaisevasti:
Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä. (Matt.26:39)
Jeesus ei kuitenkaan taipunut. Saman luvun jakeessa 53 Jeesus muistuttaa siitä, että Hän voisi rukoilla Isää lähettämään heti kaksitoista legionaa enkeleitä Hänen avukseen. Hänellä olisi ollut kaikki valta antaa periksi yleisen paineen alla. Jumalalle kiitos, että Hän ei niin tehnyt. Tingimmekö me, vaikka kukaan ei ole meitä naulitsemassa ristiin? Jos tingimme, tingimme itsemme ja muiden vahingoksi.
Onneksi Kristus ei tinkinyt! Onneksi hän meni ristille, kuoli ja nousi ylös. Hänen kestävyydessään on meidän toivomme!
