Vapaissa suunnissa vaikuttava nuorehko vastuunkantaja tuli keskustelemaan raamattupäivillä. Hän sanoi arvostavansa raamatullisia luterilaisia herätysliikkeitä siitä, että niiden keskuudessa elää Jumalan pyhyyden tunto. Toinen asia, josta hän halusi keskustella oli heidän kirkkonsa seurakunnissa vaikuttava ylistyskulttuuri. Huolena oli, että ylistyssessiot olivat sivuuttaneet Raamatun opetuksen ja julistuksen. Kumpaakaan asiaa en olisi osannut odottaa.
Toinen nuori muusikko kertoi mitä ylistyssessiot hänelle olivat. Raskaan viikon jälkeen on mukava mennä seurakuntaan ylistämään ja tyhjentämään pää kaikesta raskaasta.
Jumalan ylistäminen on kyllä raamatullista. Silloin, kun se on sitä. Kyse on uskonelämän kokonaisuudesta ja kontekstista, josta ylistys nousee. Lähes kaikki Psalmit päättyvät ylistykseen. Niiden taustalla on usein varsin rankkoja kokemuksia Jumalan hiljaisuudesta, vihollisten juonista, ystävien pettämisestä, kuoleman vaarasta, josta Herra nosti ja pelasti. On myös puhdasta Jumalan olemuksen ja tekojen ylistystä, mutta ne esiintyvät Raamatussa osana laajempaa uskon todellisuutta. Tätä kokonaisuutta luterilainen jumalanpalvelus hyvin heijastaa. Siellä ylistys on omalla paikallaan osana kokonaisuutta. Ylistyksen pääsyy liittyy kolmiyhteiseen Jumalaan, Jeesuksen ristinsovitukseen, Vapahtajan voittoon kuolemasta ja pahan valloista ja ikuisen elämän lupaukseen. Ylistys hyvän olon saavuttamiseksi näyttää olevan Raamatulle melko vierasta.
Ehkä vaikein ja vain arasti esille nostettava kysymys on se, ohittaako ylistyskulttuuri ihmisen mielenmuutoksen. Jos Jumalan sana ei ole esillä lakina, joka tappaa ja evankeliumina, joka tekee eläväksi, ei voi syntyä elävää uskoa. Jos Jumalasta tulee kaveri ja kaiken siunaaja, kadotetaan hänen pelottava pyhyytensä ja vastustamattomasti puoleensa vetävä armollisuutensa. Ei löydetä puhdasta omaatuntoa. Kristinusko katoaa uskonnollisuuteen.
Kansaamme siunanneiden suurten herätysten aikoina Jumalan pyhyys kosketti sydämiä. Sana puhutteli omiatuntoja ja kirkoissa kerrottiin vallinneen ”pyhä hiljaisuus”. Anteeksiantamuksen ja syntien sovituksen avautuessa totisesti ylistettiin Jumalaa. Todelliseksi syntiseksi osoittautunut sai todellisen vapauden ja anteeksiannon, Jumalan lapsen oikeuden. Tällaisen armahdit; ole ylistetty Jumalan Karitsa!
Ylistäminen kivan tunnelman saavuttamiseksi voi olla aikansa mukavaa hedonismin harjoitusta. Vakavan sairauden tai syvän murheen kohdatessa tai kuolinvuoteella maatessa ketään ei auta tai lohduta kuviteltu hurskaus, hengelliset kokemukset tai Valtakunnan työn saavutukset. Silloin kädet nousevat, mutta ne nousevat armon rukouksena. Ainoa todellinen lohtu on Jumalan pyhän sanan muuttumattomat lupaukset ja armon vakuutukset, joihin Pyhä Henki aina sitoutuu. Rajan yli taivaan kirkkauteen astuvat pyhät ja pahat vain lahjavaatteissa tai sitten taivaaseen ei astuta ollenkaan.
Ole ylistetty Jumalan Karitsa, joka pois otit maailman synnin! Koko maailman, myös minun.
Artikkeli on Elämä-lehden 10/2025 pääkirjoitus
