Vierailimme jokin aika sitten perheemme kanssa Puolassa, Gdanskin lähellä sijaitsevassa Stutthofin keskitysleirissä. Tämä leiri on tuntemattomampi ja pienempi kuin vaikkapa Auschwitz, mutta silti vierailu kääntää vatsaa. Stutthofin opastettu kierros päätyy natsien pahuuden monumentille, polttouunien luo, joiden tulisiin suihin katosivat viattomien uhrien, suureksi osaksi juutalaisten, maalliset ruumiit.
Vaikka lihaa ja verta olleet lapset, naiset ja miehet ovat kadonneet, holokaustin uhrien jäljelle jääneet kengät ja matkalaukut muistuttavat, että kerran nämä ihmiset todella kulkivat leirin porteista sisään. Matkatavarat mukanaan. Harva heistä ymmärsi tilanteen toivottomuutta.
Jokaisen olisi syytä vierailla keskitysleirillä. Tällainen pahuus ei saa päästä valloilleen enää koskaan.
Elämme kulttuurissa, jossa natsismi edustaa pimeyden ydintä. Polarisoituneessa maailmassa poliittiset ääripäät ovat mieltä oikeastaan vain yhdestä asiasta: natsit ovat pahoja ja natsismi täytyy tuhota.
Natsit olivat fasisteja. Harva meistä osaa kysyttäessä kertoa, mitä fasismi tarkoittaa, joten natsi ja fasisti päätyvät usein puheessa tarkoittamaan samaa asiaa.
Kirkin harjoittama julkinen debatointi ja vapaa keskustelu konservatiivisen maailmankuvan puolesta edustaa fasismin vastakohtaa.
Charlie Kirkin murhasta on kirjoitettu paljon myös Suomessa. Lehtitietojen mukaan Kirkin murhaaja oli kaivertanut käyttämiinsä luoteihin fasismin vastaisia iskulauseita. Sosiaalista mediaa lukemalla käy selväksi, että Kirk kevyin perustein ja yleisesti oli ennen kuolemaansa leimattu fasistiksi ja peräti natsiksi. Näin tapahtui siitä huolimatta, että Kirkin harjoittama julkinen debatointi ja vapaa keskustelu konservatiivisen maailmankuvan puolesta edustaa fasismin vastakohtaa. Fasismin piirteisiin kuuluvat sensuuri ja antikonservatismi.
Aikamme suurimpia ongelmia on, että raskauttavia leimoja heitellään internetfoorumeilla ja sosiaalisessa mediassa vailla perusteita. Jos vaikutteille altis ja epävakaa ihminen vakuuttuu siitä, että läheiselle yliopistokampukselle on tulossa puhumaan vaarallinen natsi, miksei hän kokisi kohtalokseen pelastaa maailma tältä hirviöltä.
Kuvittelin, että kun Putin perusteli hyökkäystä Ukrainaan mielenvikaisesti denatsifikaatiolla, natsikorttia ei enää heilutettaisi niin kevyesti. Tämä toive ei toteutunut.
Viime viikko oli varoitus natsikortin käyttäjille. He voivat löytää verta käsistään. Ja vaikkei natsiksi haukkuminen johtaisi veritöihin, pelko leimautumisesta johtaa vaikenemiseen. Suut sulkeutuvat.
Virheellisten ja vaarallisten leimojen iskeminen on uhka sananvapaudelle. Poliittiset konservatiivit ovat hiljaa, jottei heitä syytettäisi natseiksi. Islamismin vastustajat ovat hiljaa, jottei heitä syytettäisi rasisteiksi. Konservatiivikristityt ovat hiljaa, jottei heitä syytettäisi änkyröiksi ja ultravanhoillisiksi.
Ja totta kai moni liberaali on hiljaa, jottei häntä kutsuttaisi punavihreäksi mädättäjäksi tai joksikin vielä pahemmaksi. Toiselta osapuolelta ei voi vaatia kohteliasta käytöstä, jos itse huutaa pää punaisena.
Vapaa sana on paras turva sille, että voimme tunnustaa paitsi poliittisia mielipiteitämme, myös uskoamme vapaasti. Historia todistaa, mitä kirkolle on tapahtunut, kun sananvapautta on rajoitettu Saksassa niiden todellisten natsien käsissä tai kommunistisissa ja islamilaisissa valtioissa. Tai tällä hetkellä naapurimaassamme Venäjällä.
Kirkon pitää taistella vapaan sanan puolesta. Jos sananvapaus menetetään, kirkko joko nujerretaan, alistetaan hallinnon äänitorveksi tai kielletään kokonaan.
Jeesus kuoli sen takia, mitä hän sanoi. Samoin kaikki apostolit yhtä lukuun ottamatta kuolivat sanojensa tähden. Viime viikon tapahtumat todistavat, että elämme yhä tämän uhan alla.
Kirkon tehtävä tänä aikana on näyttää muulle yhteiskunnalle malli sananvapaudesta. Meidän täytyy rakentaa kirkko, jonka sisään mahtuvat paitsi liberaalit, myös konservatiiviset mielipiteet. Jossa kummatkin osaavat keskustella ilman leimakirveitä, toisiaan arvostavasti.
