Varjele, vakainen Luoja

 

Olen nähnyt enkelin. Tiedän, että tämän sanominen ei lisää henkilön uskottavuutta, mutta otan riskin. Se tapahtui aikalailla tasan kaksi vuotta sitten, kun olin lähdössä töistä. Peruutin autoani lähteäkseni parkkipaikalta, kun huomaan, että aivan autoni takana seisoo ihminen. Pysäytän auton ja katson uudestaan. Ketään ei näy aukealla paikalla. Koska en näe ketään, avaan auton oven ja kurkkaan, onko tyyppi joutunut jo auton renkaiden alle. Niin lähellä hän oli seissyt. Mitään ei näy maassakaan, joten jatkan hölmistyneenä matkaa kohti kotia.

Noin kymmenen kilometrin päässä kohdassa, jossa tie kaartuu mäessä jyrkästi oikealle ja näkyvyys on heikko, hirvi sujahtaa autoni nokan editse. Pysäytän auton sydän pamppaillen ja katson hirven menoa. Siellä hirvi ja sen kaveri mennä viipottivat pitkin mäntykangasta. Lyhyt pysäytys parkkipaikalla esti törmäyksen. Järkeilin, että parkkipaikan tyyppi oli enkeli, joka ei kyllä hohtanut tai ollut siivekäs. Sellainen vähän himmeämpi ehkä sopiikin paremmin minun suojelusenkelikseni.

Oikeus Sanaan_SEKLkesäkeräys1kk_vuosisop

Konkreettinen kokemus varjeluksesta herätti ensimmäisenä kiitollisuutta ja ihmetystä. Koin olevani tärkeä. Koin, että elämälläni on jokin merkitys. Koin, että Jumala on sittenkin läsnä niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Sanon ”sittenkin läsnä”, koska siltä ei aina ole tuntunut. Uskon, että Jumalan tarkoituksena oli juuri kertoa minulle tämä viesti, sillä olisihan hän voinut lähettää ne hirvet vaikka Hikiälle (joka ei ole tuosta paikasta kaukana). Tarkoitus oli, että saan henkilökohtaisen kokemuksen varjeluksesta.

Myöhemmin mietiskelin kaikkia niitä tilanteita, joissa olisin kaivannut enkeliä ja varjelusta. On monia tilanteita, joita en ikinä olisi tahtonut kokea, joista olisin kaikin tavoin tahtonut varjeltua. Kauhun hetkiä lapsen eloonjäämistaisteluissa, musertavaa surua kuoleman peruuttamattomuuden äärellä, ylivoimaiselta tuntuvia kiusauksia ja koetuksia oman pahuuteni vuoksi. Minua ei ole varjeltu kohtaamasta näitä. Sen sijaan minut on talutettu niskalenkissä niiden läpi. En ole oman elämäni herra, mutta Jeesus Kristus on.

Tänään Japanissa. Viime perjantaina Japanissa. Näinä päivinä Japanissa. Siellä ovat ajatukseni olleet, kuten monen muunkin. Siellä on koettu ja koetaan käsittämätön inhimillinen katastrofi. Toisen ihmisen kärsimys merkitsee kristitylle aina tehtävää. Meidät on kutsuttu liennyttämään kärsimystä ja hoitamaan haavoja. Miten se on mahdollista kaukaisen ja taloudellisesti hyvinvoivan Japanin suhteen, on itselleni vielä arvoitus. Aina voimme rukoilla.

Katastrofin keskelläkin on koettu varjelusta ja monia ihmepelastumisia, mutta valtavasti myös hätää, jolta olisimme toivoneet heille varjelusta. Joskus on varjelusta sekin, että tuuli kääntyy merelle päin.

Katastrofit, olivatpa ne sitten yksityisiä tai globaaleja, julistavat yhtäkaikki tämän maailman katoavaisuutta. ”Kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan.” (Hepr. 12:27) Meri ei välttämättä pysy paikallaan. Maa vapisee. Kaupunkeja huuhtoutuu mereen, niin kuin niitä ja niiden asukkaita ei ikinä olisi ollutkaan. Niin ja se kaikkein luotettavin perusta länsimaisen ihmisen elämälle: Voi olla, että talouden tasapainokin heilahtaa. Älä kiinnitä sydäntäsi siihen, mikä ei kestä.

Olen pohtinut kärsimyksen ongelmaa pitkään. Olen jopa kirjoittanut aiheesta gradun. Väikkäriin ei sentään vielä ole aikaa riittänyt. Jotakin olen löytänyt, mutta enimmäkseen löydöt koskevat toimimattomia ja tyydyttämättömiä ratkaisuvaihtoehtoja, eli sitä, mikä ei ainakaan ole vastaus. Itselleni lohduttavinta on se, että Jumala itse tuli ihmiseksi ja kärsi. Hän ei jäänyt inhimillisen todellisuuden ulkopuolelle, vaan kulkee vierellä. Joskus varjellen ja joskus koetusten läpi taluttaen.

”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:18)

 

Blogiin ajalla 15.-20.3. kirjoitetut kommentit ovat kadonneet moderoijan virheen vuoksi. Pahoittelut tästä.