Ateistit uskovat vain yhteen jumalaan vähemmän kuin kristityt. Zeuksen, Thorin, Quetzalcoatlin ja muiden pakanajumalten hylkääjän pitäisi johdonmukaisesti mennä vielä yhtä jumalaa pidemmälle ja hylätä myös länsimaisen monoteismin Jumala.
Tämä argumentti kuuluu kai uusateismin vakiokalustoon, sillä sitä ovat käyttäneet niin Michael Shermer, Richard Dawkins, Christopher Hitchens kuin Ricky Gervais. Suosiostaan ja esittäjiensä itsetyytyväisistä hymyistä huolimatta argumentti on virheellinen.
Ensiksikään näin ei järkeillä juuri koskaan muulloin. Kuka menisi ”yhden askelen pidemmälle” ja kiistäisi laskutehtävän oikeankin tuloksen siksi, että oppilaat ovat esittäneet useita vääriä vastauksia – tai ettei kirjalla ole kirjoittajaa lainkaan, jos sen tekijä ei ole kukaan kymmenestä nimetystä ehdokkaasta? ”Yksi jumala vähemmän” kyseenalaistaa kaikkien jumalien olemassaolon vain, jos jo valmiiksi kehäpäätellään, ettei mitään niistä ole olemassa. Kyllä, tärkeimpiinkin kysymyksiin tarjotaan useita keskenään ristiriitaisia vastauksia – mutta se ei todista niitä kaikkia vääriksi.
Toiseksi kyse on käsiteleikistä. Argumentin logiikkaa seuraten olisin yhä poikamies – enhän ole naimisissa maailman kaikkien neljän miljardin naisen kanssa. Minulla on vain yksi vaimo enemmän kuin naimattomalla pojallani. Tuo yksi vaimo erottaa kuitenkin naimattoman miehen ja aviomiehen ratkaisevasti toisistaan. Samoin yhdenkin jumalan olemassaoloon uskominen tekee ihmisestä teistin. Jos ateistin ja kristityn välinen ero on tosiaan näin mitätön verrattuna eroon kristityn ja tuhansiin jumaliin uskovan hindun välillä, ateistihan voisi tunnustautua kristityksi!
Samoin yhdenkin jumalan olemassaoloon uskominen tekee ihmisestä teistin.
Olennaisin ongelma on, että yleistason olemassaolokysymys on aivan eri asia kuin kysymys ominaisuuksista. Olen aina uskonut tietyn naisen olevan äitini, mutta jos saan yllättäen kuulla, että minut on adoptoitu heti syntymän jälkeen, melkein kaikki uskomukset äitini ominaisuuksista muuttuvat kertaheitolla perusteettomiksi. Nyt minulla ei ole aavistustakaan, mikä hänen nimensä on, kuinka pitkä hän on, minkä väriset hiukset hänellä on tai mitä hän tekee työkseen. En silti ala kuvitella, että putkahdin maasta eikä kukaan synnyttänyt minua. Päinvastoin voin välittömästi päätellä ainakin, että äitini oli ihminen, hänellä oli kohtu, hän oli vähintään tietyn ikäinen eikä kai ainakaan afrikkalainen.
Kysymys Jumalan olemassaolosta on siis eri asia kuin kysyä, kuka tarjotuista ehdokkaista todella on tuo Jumala. Erilaisten jumalatodistusten valossa voi päätellä, että kosmoksella on ikuinen, hyvä, suunnattoman voimakas ja viisas Luoja. Päätelmät eivät kaadu siksi, ettemme tunne hänen nimeään ja saatamme erehtyä myös hänen muista ominaisuuksistaan, ellei hän ilmoita itseään. Ateismi taas sortuu jo pelkkään havaintoon, että jonkinlainen Jumala on olemassa. On siis laiha lohtu, jos varsinainen kiista koskee vain hänen oikeaa nimeään.
Lopuksi ”yksi jumala vähemmän” -argumentin perimmäinen oletus on, että kristityn Jumala on yhtä turha kuin muutkin ja että hänet voi hylätä identtisin perustein. Ateisti toivoo kristityn torjuvan nuo tuhannet jumalat siksi, ettei niistä ole mitään todisteita. Silloin hän voisi vastata: ”Eipä ole siitä teidänkään jumalastanne.” Mutta minulle Jumalan olemassaolo on mielekäs ajatus, koska se selittää parhaiten esimerkiksi todellisuuden perustan, maailmankaikkeuden alun, kosmoksen tarkan hienosäädön, ajattelun lähtökohtaisen luotettavuuden, biologisen elämän synnyn sekä todellisen oikean ja väärän olemassaolon.
Minun ei tarvitse olettaa hänen lisäkseen tuhansia muita pakanallisia ”jumalia” – luotuja tai syntyneitäolentoja, joita voi verrata enkeleihin tai supervoimilla varustettuihin ihmisiin – koska heitä ei lopulta tarvita mihinkään. Yksi aito Jumala on paljon selitysvoimaisempi ja taloudellisempi vaihtoehto kuin ne. Kristityn tulisi ottaa ”vielä yksi looginen askel” ja hylätä tämäkin Jumala vain siinä tapauksessa, että ateismi kykenee selittämään edellä luetellut todellisuuden osat huomattavasti Jumalaa paremmin. Tällä hetkellä yritykset jäävät kauas tavoitteesta. Vaatimus heittää tämä viimeinenkin Jumala roskiin on siis yhtä järkevä kuin ajatus, että koska auto ei tarvitse miljoonaa moottoria, niitä ei tarvita yhtäkään vaan auto kulkee itsekseen.
J.J. Aleksi Markkanen
