Unohtunut viitta ja muita inhimillisyyksiä

 

 

Raamatun ihmiset olivat yhtä inhimillisiä ja vajavaisia kuin mekin olemme. Silti minusta on aina sykähdyttävää, kun Raamatun henkilöiden inhimillisyys tulee erityisen elävästi esiin joissakin raamatunkohdissa. Olen kirjoittanut sellaisia kohtia muistiin ja jaan niistä nyt neljä hauskinta.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

            Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä Paavali kirjoitaa: Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni (1.Kor.1:16). Paavali on ehkä kastanut niin monia ihmisiä, ettei enää varmasti voi muistaa, ketkä kaikki hän on tullut kastaneeksi. Jollakin tavalla on humoristista, että niinkin kertaluontoinen ja henkilökohtaisesti tärkeä sakramentti on Paavalin työssä niin arkipäivää, että laskut menevät sekaisin.

            Toisessa kirjeessään Timoteukselle Paavali puolestaan kirjoittaa: Tuo mukanasi myös viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luo, sekä kirjat, ennen kaikkea pergamenttikääröt (2.Tim.4:13). Minua Paavalin unohtunut viitta huvittaa. Ärsyynnys jonkin tärkeän asian unohtamisesta ja takaisin järjestämisestä on hyvin tuttu tunne. Näköjään tunne yhdistää ihmisiä vuosisatojen halki ja pääsemme jakamaan sen myös Paavalin kanssa.

            Markuksen evankeliumin yhdestoista luku osoittaa Jeesuksesta hyvin ihmisläheisen puolen: Kun he seuraavana päivänä lähtivät Betaniasta, Jeesuksen tuli nälkä. Hän näki jonkin matkan päässä viikunapuun, joka oli lehdessä, ja meni katsomaan, löytyisikö siitä jotakin (Mark.11:12-13). Itse en ole nälissäni mennyt viikunapuun luo, mutta monesti olen käynyt kurkistamassa löytyisikö jääkaapista jotakin. Jos olisin elänyt ajalla ennen jääkaappeja, viikunapuu olisi varmasti kelvannut.

            Johanneksen evankeliumin kohta käsittelee myös ruokaa. Tällä kertaa inhimillisiä ovat opetuslapset, jotka tulkitsevat Jeesuksen sanat kirjaimellisesti. Sillä välin opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” (Joh.4:31-33). Opetuslapset olivat ehkä ensimmäisiä kristittyjä, jotka tulkitsivat Jeesuksen sanoja liian fundamentalistisesti. Onneksi Jeesus selittää heille seuraavassa jakeessa, mitä hän oikeasti tarkoittaa.

Nämä kohdat tuovat ihanasti esiin Jumalan kanssa olemisen elämänmakuisuuden. Viitat unohtuvat ja tulee nälkä, mutta ilosanoma menee eteenpäin ja Jumala on kanssamme. Sellaista uskovan arki on ollut jo kahdentuhannen vuoden ajan.