Kirjoittanut
Ilta-Sanomien etusivulla oli 8.11. otsikko, jonka mukaan ministeri Päivi Räsäsen ”aborttipuhe tyrmistytti”. Tyrmistyneet olivat lehden mukaan Turussa koolla olevat kirkolliskokousedustajat. Kirkolliskokouksen 109:stä virallisesta edustajasta oli lehtijutussa mainittu kolme.
Kirkolliskokouksessa virallisena edustajana olin minäkin, joten katson aiheelliseksi pohtia tyrmistysväitettä.
Ensin on todettava, että aborttitodellisuus oli yksi kolmesta osiosta, joita ministeri käsitteli valtiovallan tervehdyksessä kirkolliskokouksessa. Muut aiheet olivat maahanmuuttoon liittyviä ihmisoikeusnäkökohtia ja eutanasia. Punainen lanka puheessa oli elämän kunnioitus ja ihmisarvo.
Ilta-Sanomien väite tyrmistyksestä pitää myös omalla kohdallani paikkansa. Olin tyrmistynyt. Mutta ei siksi, että ministeri käsitteli aborttiteemaa vaan siksi, että tästä todellisuudesta (yli 30 aborttia päivässä, suuria omantunnontuskia niin aborttia tehneissä kuin läpikäyneissä jne.) vaietaan niin visusti. Niin visusti, että siitä voi tyrmistyä kun joku kertoo miltä todellisuus näyttää. Varsinkin kun faktojen lisäksi saimme niin sanotusti silminnäkijätodistuksen erään aborttiprosessissa olleen kätilön kirjeen muodossa.
Kirje oli järkyttävää kuultavaa ja kun ministeri Räsänen oli sen lukenut, olin huomaavinani kyyneleitä monen kollegan silmissä. Syystäkin.
Tämä kirje, sen lukeminen osana ministerin puhetta tämän yleisön edessä aiheutti siis ainakin Ilta-Sanomien mukaan tyrmistystä. Lyhyesti sanottuna, kriitikoiden mukaan ministeri ei olisi saanut valtiovallan tervehdyksessään puhua niin kuin hän nyt teki. Hänen olisi pitänyt valita toinen paikka ja toinen tilaisuus ongelmallisen teeman esilletuomiseksi. Eli kuten eräs kriitikko lehdessä ilmasi asian, ”ideologisten ja kirkkopoliittisten kantojensa esittelyyn”. Toinen haastateltu kirkolliskokousedustajan sanoi: ”Tilanteeseen erittäin sopimaton puhe. Eniten minua hämmästyttää se, että kyseessä piti olla valtiovallan tervehdys.”
Kritiikistä voi vetää muun muassa seuraavanlaisen johtopäätöksen. Jos kirkolliskokousedustajille ei ole soveliasta esittää ideologisia ja kirkkopoliittisia kannanottoja niin keille se sitten olisi soveliasta ja järkevämpää esittää. Varsinkin jos ajattelee puheen mahdollista vaikuttavuutta? Esimerkiksi vaalikampanjan kahvitilaisuuteen osallistuvilleko?
Toinen mahdollinen johtopäätös: valtiovallan tervehdyksessä ei saa olla mitään varsinaista sanomaa. Ei ainakaan sellaista, jota kirkkoasioita hoitava ministeri pitää tärkeänä. Tulisiko tervehdyksen siis olla mitäänsanomaton mutta sympaattinen, höystetty ehkä muutamalla sopivan mehukkaalla vitsillä?
Henkilökohtaisesti olen mieluummin tyrmistynyt siitä, että valtiovallan tervehdyksessä kuulen tärkeitä, vaikka epämiellyttäviäkin, asioita kuin että tyrmistyn tervehdyksen mitäänsanomattomuudesta.
PS! Tämä tuki ministeri Päivä Räsäsen puheelle kirkolliskokoukselle ei ole puoluepoliittinen. Räsänen ei ole minun puolueeni puheenjohtaja.
