Olen kuunnellut elämäni aikana monta tuomiopäivän saarnaa sekä Suomessa että Japanissa. Eipä muistu mieleen montaakaan sellaista, jossa Jeesuksen vertausta viimeisestä tuomiosta olisi varsinaisesti selitetty. Tarkoitan nyt sitä kuuden kohdan rimpsua, jonka Jeesus latelee vertauksessaan kokonaista neljä kertaa: nälkäiset, janoiset, alastomat, kodittomat, vangit ja sairaat. Eikö olisi oikeus ja kohtuus, että juuri näitä ihmisryhmiä käsiteltäisiin saarnoissa edes kerran vuodessa? Ei selitettäisi heitä pois, vaan päinvastoin neuvottaisiin, miten kristityn pitää ihan konkreettisesti heitä auttaa.
Mutta miten monella tavalla tuo lista voidaankaan lakaista Raamatusta pois! Esimerkiksi näin: Jeesus viittaa vertauksessaan vain kristittyihin veljiin ja sisariin. Tai näin: ei tässä tekstissä oikeastaan puhutakaan teoista, vaan armosta. Lampaaksihan päästään vain armosta. Tai jopa näin: teksti puhuu itse asiassa apostoleista ja heidän seuraajistaan pastoreista, sillä he ovat aina olleet Jeesuksen sorretuimpia veljiä.
Nälkäiset, janoiset, kodittomat, vangit ja sairaat – sinun porteillasi
Maailmassa on tänä päivänä vähintään 710 miljoonaa nälkäistä. (Vuonna 2024 heitä oli 670 miljoonaa, joten heidän määränsä siis kasvaa jälleen.) Samaten maailmassa on 2 miljardia ihmistä, joilla ei ole puhdasta vettä saatavillaan. Pakolaisleirit pullistelevat kodittomia ihmisiä, joille talousvaikeuksissa kamppailevat länsimaat lähettävät yhä vähemmän avustuksia. Alastomat saattavat olla ainoa ryhmä Jeesuksen listassa, jolla ei ole hätäpäivää – niin kauan kuin länsimaalaisten vanhat vaatteet heille kelpaavat. (Kaikille eivät kulttuurisyistä kelpaa.)
Vankeihin suhtautumista olen voinut seurata vierestä vuosikymmenten ajan, koska omaa veljeäni on viety ”linnasta linnahan” lähes 40 vuotta. Siltä se tosiaan näyttää, että rikollisten ihmissuhteet kunnon kansalaisten kanssa päättyvät vankilan portille. Joulukortti menisi kyllä perille pelkällä vankilan osoitteella – mutta kuinka moni sen lähettää? Saati että joku entinen tuttava tai sukulainen kävisi oikein vankilavierailulla!
Onko oikein, että me länsimaiden kristityt elämme kuin heitä ei olisi olemassakaan?
Ja sitten ne sairaat. Ne suvun mummot ja tädit yksiöissään, terveyskeskuksissa ja hoitokodeissa. Ne entiset naapurit ja dementoituneet ystävät. Miten vaikeaa onkaan ottaa muutama tunti aikaa ja käydä heitä tervehtimässä! Mitä turhia, hetihän se Alzheimer-potilas kuitenkin unohtaa, että hänen luonaan on käyty. Näin ajatellaan.
Tuomiopäivän saarnasta ei saisi unohtaa myöskään vainottuja kristittyjä. Heitäkin on maailmassa runsaat 380 miljoonaa ja lisää tulee joka vuosi. Heidän joukossaan sitä vasta onkin nälkäisiä, janoisia, vangittuja ja sairaita. Onko oikein, että me länsimaiden kristityt elämme kuin heitä ei olisi olemassakaan? Saattaa se joskus tulla meidänkin vuoromme joutua Open Doors’in vainottujen listalle. Eikö olisi hyvä sinä päivänä tietää, ettei maailmanlaajuinen kirkko ole meitä unohtanut?
Vähän kirkkohistoriaa
Kristillinen kirkko lähti kolmen ensimmäisen vuosisatansa aikana auttamaan sairaita ja vammaisia, hylättyjä lapsia, lepratautisia ja muita yhteiskunnan hylkiöitä, siis ei-kristittyjä. Jos kaupungissa puhkesi rutto, pakenivat muut sieltä henkensä kaupalla paitsi kristityt, jotka jäivät hoitamaan kuolevia. Kristinusko ei olisi ikinä levinnyt Rooman valtion pääuskonnoksi vaivaisessa 300 vuodessa, jollei kirkko olisi toiminut juuri näin. Eli auttanut pyyteettömästi kaikkia, yhtä hyvin uskonveljiä kuin pakanoitakin.
Ehkä Jeesus tahtoisi tosiaan puhua tulevana tuomiosunnuntaina Suomen kristikansalle juuri näistä ihmisryhmistä. Olisiko hän muuten jankuttanut sitä vähimpien veljiensä listaa vertauksessaan kokonaiseen neljään kertaan?
