Kirjoittanut
Nyt käsillä oleva, toimittaja Johanna Korhosen tekemä tutkintapyyntö seurakuntalainen.fi:n uutiskeskustelusta muistuttaa ongelmasta, joka on ollut aina osa internetjulkaisujen todellisuutta. Henkilökohtaisesti minulla on kokemusta aiheesta muutamien kristillisten sivustojen osalta.
Lainsäätäjä on langettanut nettijulkaisujen päätoimittajille nipun vastuita. Osaltaan ne ovat ymmärrettäviä.
Etenkin pienten, usein vapaaehtoistyönä tai oman toimen ohella hoidettujen sivustojen osalta vastuut saattavat kuitenkin johtaa pahimmissa tapauksissa jopa sivustojen lopettamiseen – turhaan.
Seuraavaksi muutama ajatus nettikeskustelujen – tai etenkin niiden hallinnoimisen – helvetillisyydestä.
1) Päätoimittajalle on langetettu raskas tehtävä arvioida keskustelupuheenvuorojen lainmukaisuutta.
Tehtävä saattaisi olla helppo, jos jo ainoastaan henkilökohtaisuuksiin meneminen olisi laitonta. Helppo nimenomaan siinä mielessä, että seula mielipiteen esiin pääsemiseksi olisi äärimmäisen tiukka. Ja helvetillisen vaikea siksi, että hyvin monessa etenkin julkisuuden henkilöön liittyvässä mielipiteessä tavataan mennä henkilökohtaisuuksiin, hyvinkin tarkkanäköisellä tavalla.
Tietämättömyys laista ei tunnetusti käy perusteesta olla noudattamatta lakia. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että päätoimittajalle jätetty lainmukaisuusarviointi on haastavaa puuhaa. Vastakkain on usein vahvoja arvoja kuten sananvapaus, uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus, toisaalta oikeus kunnian loukkaamattomuuteen ja koskemattomuuteen.
Aika harva päätoimittaja on niin pätevä tyyppi, että pystyisi jatkuvasti tekemään tällaista arviointia. Vielä harvemmalla on tällaiseen tehtävään tarpeeksi aikaa.
2) Moderointi synnyttää kriittisen viiveen, joka tappaa pienet keskustelupalstat.
Lainmukaisuuskysymysten edessä on helppo todeta viisastellen, että keskustelupuheenvuorot kannattaa tarkistaa etukäteen, jos ei halua joutua vaikeuksiin. Näinköhän?
Keskustelupuheenvuorojen seulominen eli moderointi on käsityötä. Vain harvalla pienellä sivustolla on mahdollisuus moderoida tekstejä jatkuvasti niin, että sivuille pääsee kirjoittamaan vain moderoinnin läpi. Keskustelun sujuvuuteen, sivujen kiinnostavuuteen ja sitä kautta kävijämääriin vaikuttaa aivan olennaisesti se, kuinka nopeasti oma teksti on keskustelussa nähtävillä.
Etukäteisseulonta tekee sivustojen ylläpitämisestä pitkän päälle raskasta. Siksi useimmiten päädytään jälkimoderointiin: kommentteja poistetaan lähinnä muiden käyttäjien ilmoitusten perusteella.
Tämä ei kuitenkaan suojele päätoimittajaa: kerran julki päässeen loukkauksen kohde voi tehdä rikosilmoituksen päätoimittajasta, jos puheenvuoro on ollut esillä palstalla sekunninkin.
3) Keskustelijoita ei voi valita.
Etenkin aatteellisten nettijulkaisujen eniten kammoama kohtalo on tulla alan fanaatikkojen mellastusareenaksi. Keskustelijoiden haluttaisiin olevan taitavia sanankäyttäjiä, jotka edustavat laajasti eri näkemyksiä ja kansankerroksia – tietenkin mieluiten niin, että sivuston ylläpitäjien ajatusmaailmaa jakava väki olisi kommenttien määrässä ja laadussa aina hienoisesti voitolla.
Kuka tahansa koskaan mitään julkaisua internetissä hoitanut naurahtaa tämän unelman edessä. Ei, keskustelupalstoilla tuntuu eskaloituvan kaikki ahdasmielisyys, ahdistuneisuus ja huonovointisuus, mitä yhteiskunnasta löytyy. Kieltä ei osata käyttää. Keskustelukumppania ei ymmärretä, eikä haluta ymmärtää. Epäolennaisuuksiin tarttuminen kukoistaa.
Nettikeskustelut ovat keskusteluhelvetti: kärjistysten, vouhottamisen, taktisten loukkaantumisten ja väärinymmärrysten kuningaskunta.
4) Keskustelupalstoista tulee helposti blogeja.
Osa nettikeskustelijoista pääsee dominoimaan keskustelupalstoja. Tämä koskee erityisesti pienempiä sivustoja, kuten seurakuntalainen.fi:tä. Samat henkilöt kommentoivat joka asiaa, yleensä aina samalla nuotilla. Heillä tuntuu myös olevan käytössään keskivertokansalaista runsaammin aikaa kommentointeihin ja niitä seuraaviin väittelyihin muiden kaltaistensa kanssa.
Vaatimus omalla nimellä kirjoittamisesta ei auta. Vielä muutama vuosi sitten uskottiin, että nimettömyys on keskustelupalstojen ongelman ydin. Niinpä monessa paikassa siirryttiin kirjoittamaan tunnistettavalla henkilön nimellä. Ongelma ei poistunut, muutti ehkä hieman muotoaan.
Voimakkaita näkemyksiä kantavat henkilöt eivät kavahda olla esillä omalla nimellään. Päinvastoin, omien neronleimausten julkituominen, usein pitkän kaavan mukaan, on mukavaa puuhaa. Keskustelupalstojen ongelmaksi onkin muodostunut se, että käytännössä niistä on tullut joidenkin kommentoijien henkilökohtaisia blogeja.
Ja tällaisten bloggaajien kirjoituksista vedetään nyt tilille seurakuntalainen.fi:n päätoimittaja Vuokko Vänskää.
Vänskä on toimeensa ryhtyessään ollut varsin hyvin tietoinen siitä, että päätoimittajuus tuo juridista vastuuta myös muista kuin omista kirjoituksista. Laki päätoimittajan vastuusta on synnytetty siksi, etteivät sivustojen vetäjät pääsisi houkuttelemaan sivuilleen vihapuheita, ja sitten vetäytymään itse vastuusta.
Pidän Vuokko Vänskään kohdistuvaa tutkintapyyntöä kuitenkin kohtuuttomana. Vänskä ei ole omalla toiminnallaan edesauttanut Johanna Korhosta loukanneiden mielipiteiden esillepääsyä, vaan pyrkinyt hillitsemään niitä. Vastuu loukkauksista on osoitettava niiden esittäjille.
