Suvivirsi — uskontoa vai ei?

 

Kevät on saapunut Suomeen. Sen tietää siitä, kun kristillisen yhtenäiskulttuurin kaamoksesta globaalin maailman auringonpaisteeseen astuneessa maassamme viriää jokakeväinen suvivirsikeskustelu. Väittelyn toistuminen alkaa olla yhtä varmaa kuin muuttolintujen paluu.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on suosituksenomaisesti kehottanut Opetushallitusta tarkistamaan ohjeistustaan kouluille uskonnollisista juhlista. Tarkistuslistalle ovat päätyneet suvivirrellisten kevätjuhlien lisäksi joulujuhlat ja uskonnolliset aamunavaukset.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

STT:n haastattelema esittelijäneuvos Outi Kostama perustelee suositusta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon määritelmällä, jonka mukaan virsi on laulettu rukous.

Rukous on ongelma valtion monikulttuuriselle koululaitokselle. Kirkon ja valtion avioliiton aikana koulu hoiti osan kirkon omasta katekeesista. Niin ei taida olla enää.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kuitenkin aiemmin todennut, ettei suvivirsi ole korostuneen uskonnollinen. Myös Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo vetoaa YLE:n uutisessa siihen, että edellä mainitut perinteet ovat ”passiivisia symboleita, jotka eivät edellytä aktiivista uskonnonharjoittamista”. Keskitalo ehdottaa suvivirren kaltaisten ”passiivisten symboleiden” karsimisen sijaan esim. muslimilasten ramadankulttuurin tukemista kouluissa kristillisperäisten kulttuuriperinteiden ohella.

Minusta on erikoista, että kun valtiovallan edustaja pitää suvivirttä rukouksena luterilaiseen määritelmään vedoten, kirkon ääni vetoaa kulttuuriperinteisiin ja ”passiivisiin symboleihin”. Maailma on mennyt ylösalaisin.

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin. Minusta on selvää, että suvivirsi on uskonnollinen, kokonaan laulettuna jopa evankelioiva laulu.

Kristittynä tahtoisin kaikkien laulavan virttä täydestä sydämestään ja uskovan Kristukseen, jota se julistaa. Uskon, että juuri tästä syystä moni kristitty kauhistelee kristillisten perinteiden murenemista Suomen julkisesta elämästä. Suvivirren kadotessa menetetään jälleen yksi evankeliumin esilläpidon paikka.

Kansallisromantikkona minusta olisi nostalgista, jos koko Suomen kansa osaisi edelleen katekismuksensa ja eläisi jumalanpelossa. Luulen, että nostalgia on syynä monen globaalia pirstoutumista päivittelevän suomalaisen suvivirrenpuolustamiseen.

Tunnustan kuitenkin eläväni aivan eri maailmassa.

Suomen kansasta lähes neljännes ei kuulu uskonnollisiin yhdyskuntiin, ja kolmen neljänneksen kansankirkollisesta luterilaisesta osasta vain pari prosenttia käy säännöllisesti messussa. On uusia uskontoja ja uskonnottomia. On suuria alueellisia eroja. Tilanne elää ja muuttuu yhä nopeammin.

Suvivirsikeskustelu johtuu siis ennen kaikkea yhtenäiskulttuurin murenemisen jälkipyykistä. On tärkeää, että se pestään oikein pesuainein.

Saksalainen filosofi Immanuel Kant (1724-1804) opetti aikanaan puhdasta järkeisuskoa. Kantin mukaan kristinuskon ja Raamatun ensisijainen arvo on sen sisältämässä moraaliopetuksessa. Uskomukset yliluonnolliseen ovat Kantille toissijaisia. Jeesuksesta, ylösnousseesta Jumalan Uhrikaritsasta, pelkistyi näin järkeenkäyvän lähimmäisenrakkauden opettaja.

Myös Kant kaikuu joskus suvivirren puolustajien puheissa. Onhan hyvä, että yhteiskunnassa pidetään yllä perinteisiä arvoja uskonnollisten menojen kautta. Onhan arvokasta, että kansankirkko valistaa kansaa lähimmäisenrakkaudesta. Synnistä ja taivaaseen pääsystä ei ole suotavaa puhua valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa mutta sosiaalisesta tasa-arvosta kylläkin. Jne.

Itse en lähtisi Kantin linjalle. Mielestäni uskonnolliset perinteet voidaan pitää osana uskonnollisesti sitoutumattomien koulujen elämää vain, jos ne tunnustetaan rehellisesti uskonnollisiksi. Ja mikäli niin tehdään, on sallittava sekä positiivinen uskonnonvapaus osallistua että negatiivinen vapaus olla osallistumatta. On myös hyväksyttävä, että ratkaisut voivat näyttää erilaisilta alueesta riippuen.

Toisin kuin ennen ajateltiin, uskonnot eivät ole häviämässä mihinkään. Yhtenäiskulttuuri kyllä jatkaa murenemistaan ja kenttä monimuotoistuu.

Uskontoja ei siis tule vaientaa julkiselta foorumilta. Mutta kestääkö argumentti, joka riisuu uskonnolliset perinteet uskonnollisuudesta, joka niihin erottamattomasti kuuluu?