Suutarista raamatunkääntäjäksi

 

William Carey, uuden ajan lähetystyön isä, syntyi Englannissa v. 1761. Koulussa hän oppi latinan kielen alkeet. Se oli ensimmäinen niistä lukemattomista kielistä, jotka hän opetteli elämänsä aikana. 16-vuotiaana William pistettiin suutarin oppiin. Kenkiä valmistaessaan hän piti aina kreikan kielioppia edessään. Joku oli neuvonut opinhaluiselle pojalle kreikan alkeet, ja kohta tämä jo pystyikin lukemaan UT:a alkukielellä.

20-vuotiaana William meni naimisiin. Noihin aikoihin häntä alkoi askarruttaa pakanoiden kohtalo. Lähetystyö ei ollut kiinnostanut kristillisiä kirkkoja vuosisatoihin, koska pakanoiden luo oli liian hankala matka. 29-vuotiaana Carey julkaisi uraauurtavan kirjasensa pakanalähetyksestä. Se oli lähtölaukaus suoranaiselle lähetysseurojen tulvalle Englannissa.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

Kun eräs englantilainen lääkäri tuli etsimään itselleen työtoveria Intiaan, Carey ilmoittautui heti vapaehtoiseksi. Vuosi oli 1793, ja Carey 32-vuotias. Mukaan läksi myös vastahakoinen vaimo neljän pienen pojan kanssa. Lähetysystävät lupasivat pitää lähtijöistä kiinni rukouksen köysillä. Rahan lähettämisestä sen sijaan ei tarkemmin sovittu.

Matka Intiaan kesti puoli vuotta, minkä ajan Carey käytti bengalin kielen opiskeluun. Perheen alkuaika Intiassa oli uskomattoman vaikea. Kuusi vuotta Carey ansaitsi toimeentulonsa indigoviljelmän työnjohtajana. Samalla hän käänsi UT:n bengalin kielelle ja aloitti sanskritin opinnot.

Perheeseen syntyi Intiassa vielä viideskin poika. Kun yksi pojista kuoli ripuliin, äiti sai hermoromahduksen, josta hän ei koskaan enää toipunut. Intiaan alkoi vähitellen saapua uusia lähettejä, mm. kirjanpainaja Ward ja opettaja Marshman. Brittiläinen Itä-Intian kauppakomppania inhosi lähetystyöntekijöitä ja päätti karkottaa heidät maasta. Silloin tulivat apuun tanskalaiset, jotka kutsuivat lähetit omalle alueelleen Seramporeen. Siellä aloitettiin suuri työ, joka etsii yhä vertaistaan koko uuden ajan lähetyshistoriassa.

Kastilaitos ja sen tuhannet tabut tekivät kristityksi kääntymisen hinduille vaikeaksi. Meni 8 vuotta, ennen kuin ensimmäinen hindu kastettiin (1801). Samana vuonna Carey nimitettiin bengalin ja sanskritin professoriksi läheiseen yliopistoon. Sillä aikaa Marshman piti koulua, ja Ward painoi kirjoja. Noiden kolmen tuloilla rakennettiin kirkko, kirjapaino, kouluja ja lopulta yliopistokin. 15 vuodessa kastettiin tuhatkunta hindua. Carey vaikutti myös siihen, että lapsiuhrit ja leskenpoltto kiellettiin Intiassa.

Seramporen kolmikon työ etsii yhä vertaistaan uuden ajan lähetyshistoriassa.

Uusia testamentteja käännettiin ja levitettiin eri kieliryhmille. Carey käänsi kieliavustajiensa kanssa Uuden testamentin yhteensä noin 40:lle Intian kielelle tai murteelle. Jumala antoi menestystä, mutta hän antoi myös raskaan ristin, jonka alla lähetyssaarnaaja ei päässyt ylpistymään. 14 vuoden kuluttua Englannista lähdöstä päättyi Dorothy Careyn traaginen elämä. Myöhemmin leski meni naimisiin tanskalaislähetin kanssa. Tämä avioliitto jatkui 13 onnellista vuotta, sitten toinenkin vaimo kuoli.

Vuonna 1812 paloivat Seramporen kirjapaino ja kirjavarasto maan tasalle. Careyn 10 vuoden työn tulokset haihtuivat savuna ilmaan: UT:n käännökset, sanakirjat ja kieliopit. Kärsivällisesti Carey ryhtyi kirjoittamaan menetettyä materiaalia uudelleen. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tulipalo avasi Englannin kristittyjen silmät Intian työlle. Vasta nyt suuri yleisö tajusi, miten paljon Carey & kumpp. olivat saaneet aikaan 18 vuodessa.

Jotkut uudet lähetit kääntyivät nyt Careyta, Wardia ja Marshmania vastaan ja alkoivat levittää valheita heidän rahankäytöstään. Tulos oli se, että kolmikko joutui lähtemään tontilta, jonka se omalla työllään oli hankkinut. On aivan uskomatonta, miten huonosti lähetysjärjestö kohteli vanhoja lähettejään. Kokonaista 16 vuotta kesti epäsuosiota, vasta sitten kolmikko sai maineenpalautuksen. William Carey kuoli Seramporessa 73-vuotiaana käymättä Englannissa yhtään ainoata kertaa.