Savua noitien silmille?

Kuva: PxHere, CCO

Vastakaadetun puun tuoksu kutitteli nenää. Metsäkone oli ehtinyt kerätä talteen kookkaat tukit. Seurueemme tyytyi noukkimaan hakkuujätettä, oksia ja risuja. Kun kuorma oli täynnä, traktorin keula suunnattiin kohti maatilaa.

Kuorma purettiin pellon reunalle riittävän kauas rakennuksista. Lauantai-illan koittaessa eriskummallisen viritelmän alle iskettiin tulet. Liekki halkoi ilmaa monen metrin korkuisena tulipilarina. Sen loiste houkutteli paikalle lähitalojen asukkaita. Rätinän lomassa kuului iloista puheensorinaa.

PS Lemmetyinen Kyynel ja kiitos

Kun pahin roihu oli laantunut, suvun miehet hyppäsivät kilpaa kekäleiden ylitse. Pahimmilta henkilövahingoilta taidettiin välttyä. Saappaanpohjat kärsivät kyllä kuumuudesta. Taisi jokunen sulaakin.

Ymmärsin vasta äskettäin, että lapsuudenkokemukseni on yllättävän harvinainen. Pääsiäiskokko on peripohjalainen tapa. Kehä III:n sisäpuolella poltetaan pelkkää kivihiiltä, ja Tampereellakin tyydytään käristämään vain mustaa makkaraa.

Pääsiäiskokkoperinteellä on pitkät juuret. Tai näin ainakin väitetään. Kun kristinusko levisi Pohjoismaihin, uuden tulokkaan opit sekoittuivat vanhoihin kansanuskomuksiin. Ajateltiin, että pitkäperjantain jälkeen oli Jumalan suojeleva vaikutus minimissään ja pimeyden voimat puolestaan täydessä terässä. Olihan Jeesus haudan uumenissa aina pääsiäisaamuun asti. Siihen saakka pääsivät pahat henget ja noidat temmeltämään kenenkään estämättä. Siksi oli kylänmiesten käärittävä hihansa ja rukattava kasaan pääsiäiskokko.

Tulen liekki valaisi pimeän yön. Savu puolestaan vaikeutti noitien lentoa. Ja ymmärtäähän sen, sillä eivät savusukeltajatkaan osaa suunnistaa kovin hyvin palavassa rakennuksessa.

Kaikeksi onneksi todellisuus on jotakin muuta. Jeesuksen nimeen sisältyy suunnaton voima, joka ei noudata yleisiä loma-aikoja eikä jää eläkkeelle. Jeesuksen nimen kuulleessaan tutisevat kaikki vallat ja voimat – yhä tänäkin päivänä.

Toisaalta Jumalan suojelus ei tarkoita, että elämä sujuisi inhimillisin mittarein mitattuna kepeästi ja kivuttomasti. Usko ei ole kuin suojakenttä, joka torppaa kaiken pahan ja ikävän. Usein vaikuttaa aivan päinvastaiselta: Jeesuksen omat joutuvat kohtaamaan ylivoimaisia esteitä.

Pikemminkin kyse on siitä, että Jeesus on omiensa kanssa myös niinä päivinä, kun myrskyää ja salamoi. Tuntui, miltä tuntui, hän on läsnä. Olosuhteista riippumatta hän kulkee rinnalla. Hän on ainoa, joka pysyy vierellä myös kuoleman edessä.

Miten kristityn tulisi toimia pääsiäiskokolla? Rupatella tietenkin tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Sen lisäksi hän voi muistella Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Onhan tuli alun ja lopun symboli. Ensimmäinen pääsiäinen jos mikä on rajapyykki uuden ja vanhan välillä.