Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Kun on syönyt yli kymmenen päivää riisiä eri muodoissa, alkaa tuntua siltä, että jouluinen riisipuuro taitaa minulta tänä vuonna jäädä väliin. Katsokaas kun siihen riisiinkin kyllästyy.
Jätin Pekingin taakseni kiellettyine kaupunkeineen ja olen siirtynyt Xi’anin kaupunkiin keskellemmälle Kiinaa. Täällä asukkaita on lähes yhtä paljon kuin koko Suomessa yhteensä. Xi’an on yksi Kiinan historian merkittävimpiä kaupunkeja, sillä se on ollut 13 eri dynastian pääkaupunkina. Kaupunki oli myös silkkitien päätepiste. Xi’anin alueen kuuluisin nähtävyys on ehdottomasti esikaupungista 40 kilometriä itään sijaitseva terrakotta-armeija. Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa on rakennettu vartioimaan yli 7 000 sotilaspatsaan armeija.
Jos vertaan kiinalaisia japanilaisiin, voin vaan todeta, että kiinalaiset ovat paljon enemmän pimennossa ulkomaailmalta. Kiinalaisten on vaikea päästä pois maastaan ja se näkyy kyllä monessa arkisessa asiassa. Englantia puhuu huomattavan vähän väestöstä. Yleiset käyttäytymistavat ovat edelleen kovin aasialaisia, eivätkä näin ollen länsimaalainen ”sivistys” ole heihin tarttunut. Joka paikassa tönitään, räitään, yskitään päin naamaa, tuupitaan, röyhtäillään ja kaivetaan julkisesti nenää. Japanilaiset käyttäytyvät huomattavasti kohteliaammin, hymyilevät ja ovat monella tapaa siistimpiä. Pelkkä katukuvakin on paljon sotkuisempaa kuin japanilainen yleisnäkymä.
Mutta kiinalaiset ovat aivan loistavia kopioimaan kaikkea muuta kuin käyttäytymismalleja. Ihan kaikkea saa katukaupasta mitä ikinä keksii etsiäkään. Glitterit, tekotukat, irtokynnet ja ripset sekä kaikki muu epäaito on kiinalaisnaisen mieleen. Kuitenkin samaan aikaan paidoissa on Mikki Hiiren ja Nalle Puhin kuvia aina vauvasta leideihin. Jotenkin ristiriitaista mutta niin kiinalaista.
Kiinan muuri oli sumun peitossa, joten en nähnyt juurikaan nenääni pidemmälle, mutta koin lihaksissa muurin seinämäiset portaat ylös ja alas mentäessä muuri vietti pahasti suuntaan jos toiseen. Yli 6 tuhatta kilometriä pitkä muuri olisi ollut hieno nähtävyys selkeällä säällä, mutta tuolla korkeudella harvoin sää kuitenkaan on kovinkaan kirkas.
Missä ovat Karate Kidit ja Samurait? Ne asuvat vuoristossa. Kaukana kaupungin melskeestä. Siellä ne kuuntelevat luontoa ja etsivät sielun -ja mielenrauhaa.
Kokeilin juoda ”terveys” teetä ja voin sanoa, etten ole koskaan juonut niin pahaa juomaa kuin se oli. Teehen oli sekoitettu kaikenlaisia juuria, kukkia, levää sekä lehtiä. Tuo tee maistui ihan antibioottilääkkeelle, jota jouduin lapsena ottamaan korvatulehdukseeni. Yäk!
Muutama päivä enää ja jatkan matkaani eteenpäin. Epämiellyttävä olo alkaa helpottaa kun oppii hyväksymään ympärillä tapahtuvat erilaiset tavat ajatella ja toimia. Sateen keskellä nenään tunkeutuu kaikenlaisia hajuja, enkä oikeastaan halua edes tietääkään mistä nuo hajut ovat peräisin. Siihenkin tottuu. Ihminen on aika sopeutuvainen vaikka sopeutuminen vaatii joskus hikeä ja kyyneleitä. Mutta se auttaa näkemään elämää. Sellaistakin, joka itselle on kovin vierasta ja kaukaista. Se kuitenkin on yksi tämän matkani tarkoituksista. Nähdä ja kokea sellaista elämää, joka niin monelle ihmiselle on todellista.
Suomalaisille niin monet asiat ovat itsestään selvyyksiä. Puhdas vesi, lämpö, kansalaisista huolta pitävä yhteiskunta, suhteellisen hyvä turvallisuus ja niin monet muut asiat. Kun täältä maailman laidalta on seurannut suomalaisten lehtien kirjoituksia, ihmisten valituksia tai poliitikkojen ”ongelmia”, ei tarvitse ihmetellä, mikseivät suomalaiset löydä onnea. Vasta nyt itsekin tajuaa, kuinka onnellinen sitä saa suomalaisena ollakaan ja kuinka onnellinen sitä on aina ollutkaan. Vain näkeminen vaatii aikaa. Se, että kaikki on liian hyvin, sulkee meidät pois monelta elämäntotuudelta.
Koskaan ei ole liian myöhäistä ymmärtää sitä ja tuota kautta oppia arvostamaan kaikkea saamaansa. Siinä on minullakin vielä paljon oppimista.
