Riittää jos kirkonkellot soivat?

 

Tutustuin Jaakko Eleniukseen kollegana, koska perustaessani vuonna 1997 Radio Deitä oli hän vielä Kotimaa lehden päätoimittaja. Toki haastattelinkin häntä usein,
olihan hän myös Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1995-2002. Edustin erilaista teologista taustaa, kun omat tuoreet ja lyhyet hengelliset juureni, vasta aikuisena uskonratkaisun tehneenä, olivat evankelisessa liikkeessä. Koko Radio Dein perustaminen perustui körteille vieraampaan Jumalan antamaan näkyyn kertoa evankeliumia. Muutamiin paneeleihin meidän kutsuttiinkin esittämään erilaisia näkemyksiä kristillisen median tavoitteista ja ylipäätään evankelioimisesta.

Taisimme molemmat tykätä esittää asiamme kärkevästi ja saatiinhan siinä helpostikin eroa aikaiseksi vanhemman kokeneen ja oppineen puhujan ja vihreän juuri uskoon tulleen Jumalan hullun välille. Eräässä paneelissa Jaakko kohautti sanoessaan, ettei sillä ole väliä, jos kirkossa ei käy väkeä, riittää jos kirkonkellot soivat! Minä sain siitä tietysti vettä myllyyni ja pääsin lempiaiheeseeni – juuri siksi evankeliumia on kerrottava, ettei kirkot tyhjenisi ja jos ne tyhjenee, niin ei siellä kauaa kirkonkellotkaan soi, kun seurakuntaneuvostot joutuvat taloudellisten syiden takia myymään kirkot pois.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Jaakko Elenius kävi joitakin kertoja saarnaamassakin Radio Dein radiojumalanpalveluksissa. Hän puhui aina niin upeasti armosta, että olisi hyvin sopinut puhujaksi Evankeliumijuhlillekin. Ei minun ja Jaakon näkemykset lopuksi pelastuksesta enää niin kaukana olleet. Voi olla että, kun uskoontulo aiheuttaa sellaisen heiluriliikkeen, niin olen omalla matkallani lähentynyt körttien suuntaan, armon kerjäläiseksi. Ikinä en väittäisi Jaakon pehmenneen teologisesti edes viimeisinä vuosina. Tapasimmekin joitakin vuosia sitten ja kun muistelin hänen puhettaan kirkonkelloista, hän tuumi hetken ja totesi ”En muistanutkaan tuommoista – mutta olenpa minä sitten viisaita puhunut”. Hätkähdin, että eikö minun hienot perusteluni olleet saaneet tätä arvostamaani teologia yhtään miettimään. Siksi kirkonkellojen soitto jäi vaivaamaan minua.

Asun Espoossa Olarin seurakunnan alueella, Friisilän kylässä. Olarin kirkko sijaitsee Olarinluoman teollisuusalueella ja ellei ole erityistä asiaa kirkolle, niin en sitä koskaan arkielämässäni näe tai saati kuule kirkonkellojakaan. Muut seurakuntamme kappelit ovat piilossa ostoskeskuksissa, hyvästä sijainnista huolimatta eivät niiden kellot asuinalueille kanna. Kun väki vähenee kirkoista, niin olen pohtinut, että josko Jaakko tarkoittikin, että, sitten kun kirkossa ei enää edes käydä – niin sitten olisi tärkeätä kuulla edes kirkonkellot. Niiden soitto kutsuu meitä jumalanpalvelukseen, kirkon kellot kehottavat meitä rukoukseen ja hiljentymiseen, ne ovat ääni sukupolvien takaa, ne ovat muistutus toisesta todellisuudesta.

Viime torstaina kuolinkellot soivat Jaakko Eleniuksen hautajaisissa ja tämä legenda jo eläessään kutsuttiin matkaltaan kotiin. Minä jään lukuisten muiden kanssa häntä muistamaan ja rukoilemaan, että Jaakon toive toteutuu ja Suomen kaikissa kirkoissa kirkonkellot soivat aina ja kutsuvat ihmisiä Jumalayhteyteen.

 

 

 
Dei, artikkeliban.(2) 30.6.- MJa