Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Postia Turun tulevalta arkkipiispalta

 

Kirjeissä on ollut komeita esitteitä. Niissä on hymyileviä miehiä, jotka ilmeisesti pyrkivät johonkin suuntaan. Yksi on ”yhteiskunnallisesti avoin”. Toinen sanoo, että ”on muutoksen aika”. Kolmas lupaa ”ekumeniasta yhteistä voimaa”. Neljättä kehuu useat muut ja viidennestä sanotaan, että ”tätä miestä tarvitaan nyt”. Mutta olen pettynyt. Kaksi miestä ei ole vielä minua lähestynyt. Haluaisin myös heidän esitteet. Kyse on siis arkkipiispan vaalista.

Samaan aikaan ollaan vihkimässä myös toista piispaa. Hänet on jo valittu ja nykyinen arkkipiispa on ilmoittanut, että Suomen luterilainen kirkko ei hyväksy hänen piispuutta. Kyse on Ruotsin Missionsprovinsin neljännestä piispasta, josta tulee Suomeen Luther-säätiön pappien esimies.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Mutta ketä pitäisi äänestää? Kuka olisi paras ehdokas? Onko piispalla ja hänen valinnalla suuri merkitys? Mikä olisi piispan työssä se aivan olennainen kysymys, jolla kirkon hiljainen enemmistö pidetään jäseninä?

Luther-säätiö ottaa mallia Ruotsista. Myös kirkon piispojen vaalissa pitäisi ottaa mallia sieltä. Nimittäin 1998 valittiin katolisen kirkon Tukholman piispa Anders Arbolius mielenkiintoisella tavalla. Hänet valittiin suoraan luostarista. Media ei tiennyt hänestä mitään. Hänen värikuvia ei lähetetty äänestäjille. Valinta oli samanlainen, kuin alkukirkon aikana, jolloin luostarissa olevat munkit ja papit pelkäsivät vain yhtä asiaa: että heidät olisi kutsuttu piispaksi. Tällainen valinta on loukkaavaa kaiken hallitsevalle medialle. Mikään ei ole niin vanha uutinen kuin aamulla valittu piispa.

Mutta merkitseekö piispan valinta paljon? Eikö se ole vain yksi täytettävä toimi johon joku on valittava? Jos Suomen piispat eivät hyväksy Luther-säätiön piispaa, haittaako se kauheasti? Käykö siinä itse asiassa samalla tavalla kuin kävi nykyiselle arkkipiispalle Säämingin seurakunnan 500-vuotisjuhlassa muutaman vuotta sitten Olavinlinnassa, jonka keskikatsomossa istuin vaimoni kanssa. Juhla kesti pari tuntia ja ohjelmassa oli kulttuuriministerin ja Mikkelin piispan puhetta, musiikkia ja muuta ohjelmaa sekä lopuksi arkkipiispan puhe.

Takanamme istui lapsiperhe, jossa isä ja äiti yrittivät pitää lapsia hiljaisina. Juhlan pitkittyessä lapset alkoivat vaatia kotiin lähtemistä kesken juhlan. Lopulta äiti otti käyttöönsä aseista järeimmän, mitä meillä vielä luterilaisessa kirkossa on jäljellä. Äiti nimittäin sanoi levottomille lapsille ”arkkipiispa puhuu…” Siihen perheen arviolta 3-4 vuotias lapsi vastasi ”Ei se haittaa…”

Jos Luther-säätiön piispaa ei hyväksytä, haittaako se heitä? Entä, jos he eivät hyväksy Suomen kirkon piispoja, haittaako se? Eikö vielä tärkeämpi olisi tietää, mitä seuraavat piispat ajattelevat, uskovat ja opettavat? Löytyisikö heistä hengellinen johtaja, joka näyttäisi meille nyt suuntaa? Kun alkukirkossa piispat etsittiin luostareista, kallionkoloista ja luolista, heiltä odotettiin paljon.

Ruotsalainen helluntailainen kirjailija Peter Halldorf on sanonut näistä alkukirkon piispaehdokkaista, että ”etsittiin ihmistä, joka voisi uudistaa kirkon, hengellistä rukoilijaa, viisasta ihmistä, pyhää hullua.” Sellainen piispa, joka osaisi kysyä tavalliselta ihmiseltä sen olennaisen kysymyksen? Juuri sen ytimen jolla ihminen jaksaa ja saa toivoa.

Mikä se aivan ratkaiseva kysymys on? Se on varmaan se, jonka Kotimaa-lehden mukaan helsinkiläinen professori kysyi englannin kielellä kaikilta arkkipiispaehdokkailta Helsingin paneelissa. Luulen, että juuri sillä kysymyksellä uudet piispat, ja miksei myös Luther-säätiön piispa, pääsevät hyvin alkuun seurakuntalaisten kaitsennassa. Se oli kysymys, jolla varmasti imatralainen lomautettu tehdastyöläinen, rymättyläläinen kalastaja, vantaalainen yksinhuoltajaäiti ja kainuulainen syrjäytynyt nuori pääsee takaisin kiinni elämään? Professori nimittäin kysyi: ”Mikä on suhtautumisenne Leuenbergin sopimuksen allekirjoittamiseen?”

Siitä se kirkon uudistus lähtee. ”Mikä on suhtautumisenne Leuenbergin sopimuksen allekirjoittamiseen?”

Jos uusi arkkipiispa ja miksei myös Luther-säätiön piispa tulevat tänne Savonlinnaan ja kysyvät minulta tuon kysymyksen, niin tarjoan heille lörtsyt torilla ja sanon ”ei se haittaa…”