Luterilaisen kirkon jäsenenä joutuu lähes päivittäin pohtimaan kirkon tilanteen ristiriitaisuutta. On kuin menossa olisi hengellinen ”köydenveto”, kuka on oikeassa. Kysymys on kristillisistä arvoista, lähinnä Raamatun merkityksestä ja sen tulkinnasta.
Viime aikoina tilanne on polarisoitunut piispojen ja herätysliikkeiden väliseksi keskusteluksi, lähinnä Kansanlähetyksen ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) kanssa. Jopa niin pitkälle on menty, että SLEY:n ehtoollismessuja on kielletty heidän omissa tiloissaan ja niihin osallistuvien pappiennimilistoja pyydetty. Muitakin sanktioita on esitetty, kuten näiden kahden järjestön poistamista kirkon virallisten lähetysjärjestöjen listalta. Tämän päätöksen seurauksena sanktiot kohdistuisivatkin juuri eniten apua tarvitseviin lähimmäisiimme lähetyskentillä.
Kysymys on pääasiassa suhtautumisesta naispappeuteen ja samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiseen. Lähes kaikki piispat sanovat näihin asioihin ”kyllä”. Monet kirkkoon kuuluvat yksittäiset kristityt sanovat tähän ”ei”, puhumattakaan herätysliikeiden toimintaan osallistuvista kristityistä. Mikä avuksi tähän ”köydenvetoon” tai toiselta nimeltä umpisolmuun? Ongelmana ei ole vain kaksi teologista kysymystä, vaan myös se, kuinka paljon annamme tilaa ja vaikutusvaltaa yhteiskunnallis-poliittiselle ideologialle, Sateenkaari-liikkeelle, yhteiskunnassamme ja kirkossamme. Nyt jos koskaan tarvittaisiin viisautta ja ymmärrystä tähän tilanteeseen.
Piispa Jukka Keskitalo yllätti radio Dein haastattelussa 22.10.2025 toteamalla seuraavasti: ”Kirkkojärjestyksessä ei mainita muuta edellytystä kuin kirkkoon kuuluminen ja rippikoulun käyminen (siis samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisen edellytyksenä). ”Kirkolliskokous ei ole muuttanut kirkon avioliittokäsitystä -se on pysynyt ennallaan. Sitten kuitenkaan kirkkojärjestyksessä sitä ei ole rajattu kuin noilla kahdella asialla. Elämme paradoksissa. Kirkkojärjestyksen tasolla kyllä, kokonaisuuden tasolla ei.”
Kuka osaa tulkita tätä tekstiä? Avioliittoon vihkimisen edellytyksenä on siis piispa Keskitalon mukaan vain kaksi asiaa: kirkkoon kuuluminen ja rippikoulun käyminen. Jos tämä asia on ollut piispojenkin tiedossa, miksi Kirkolliskokous on ylipäätään edes keskustellut aiheesta ja tulee edelleenkin keskustelemaan? Sehän on ollut vain ajan haaskausta, jos kerran piispat ovat tienneet ja päättäneet asian jo aikoja sitten? Kirkolliskokous on siis tehnyt turhaa työtä avioliittokysymyksen äärellä?
Wikipedia määrittelee sanan paradoksi seuraavasti: ”näennäisesti järjenvastainen, luonnoton tai ristiriitainen seikka tai väite”. Ristiriitaisuus ilmentää hyvin luterilasta kirkkoamme tänä aikana, valitettavasti. Ehtoollismessuja on kielletty, mutta sateenkaarimessuja saa järjestää. Seurakunnan pappi saattaa joutua melkoiseen prosessiin, jopa vainon kohteeksi, jos ei näe tarpeelliseksi järjestää sateenkaarimessuja. Näin on käynyt kirkkoherralle Pohjanmaan rannikkokaupungissa. Suvaitsevaisuutta ei näytä riittävän perinteisten kristillisten arvojen toteuttamiseen.
YK:n ihmisoikeuksien 18. artiklassa sanotaan näin: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon ja vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.”
Onko tämä edelleen voimassa maassamme? Voiko kirkkolaki tai maallinen tuomioistuin ”kävellä” tämän ihmisoikeusartiklan yli? Kirkkolaki ja kirkkojärjestys ovat vain ihmisten ideoimaa ja kirjoittamaa tekstiä. Mikä estäisi muokkaamasta tekstiä niin, että se tukisi edellä mainittuja ihmisoikeuksia ja antaisi mahdollisuuden elää perinteisten kristillisten arvojen mukaan? Pappisvihkimykset ulkomailla eivät silloin olisi enää ongelma. Saahan jokainen kouluttautua ammattiinkin, missä maassa haluaa. Uusia lakeja säädetään eduskunnassakin ja vanhoja muokataan uudelleen. Myös koulumaailmassa päivitetään opetussuunnitelmaa muutaman vuoden välein. Miksei siis kirkossa?
Maailmassa on paljon vainottuja kristittyjä, jotka joutuvat kokoontumaan niinsanotusti maan alla. Ehtoolliskokouksia vietään jopa metsissä. Raamattuja joudutaan piilottelemaan. Toivon, että maassamme saisi toteutua uskonnon vapaus ja sananvapaus, joka nojaa Kaikkivaltiaan Jumalan Sanaan, Raamattuun, ja antaa oikeudet elää uskoa todeksi yksin ja seurakuntana.
Maarit Siitonen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva luokanpettaja, KM.
