Päivi Räsänen, piispa Laajasalo ja homosuhteet ennen ja nyt

 

”Kirkon ja homojen vaikea suhde herätti kiivasta keskustelua – Päivi Räsänen ojensi piispa Laajasaloa: ”Argumenttisi on väärä”, otsikoi MTV3 verkkosivuillaan 15.9.2020 käydyn keskustelun kansanedustaja Päivi Räsäsen ja Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalon välillä. Puopolon aamulähetyksen jälkeen Räsänen ja Laajasalo jatkoivat keskustelua reilun 20 minuutin verran MTV Uutiset Liven puolella. Tuokin keskustelu löytyy maikkarin artikkelin lopusta.

Räsäsen ja Laajasalon debatti on monestakin syystä katsomisen arvoinen. Toimittaja antoi osapuolille riittävästi aikaa keskeytyksettä perustella kantansa ja haastaa toisiaan. Vaikka näkökannat poikkesivat merkittävästi, molemmissa keskustelijoissa henkilöityi kunnioittavan keskustelun periaate esimerkillisellä tavalla. Ajatusten vaihtoa oli siksi miellyttävä ja sangen mielenkiintoista seurata ihan riippumatta siitä oliko kulloisenkin puhujan kanssa samaa vai eri mieltä. Yhteisymmärrystä ei saavutettu, mutta keskustelun jälkeen molempien näkökantoja saattoi ymmärtää paremmin. Pelkästään se on saavutus nykyisessä tulehtuneessa keskusteluilmapiirissä.

Maikkarin kanavalla käydyssä debatissa nousi esiin jälleen myös kysymys Raamatun samaa sukupuolta olevien suhteita käsittelevien tekstien tulkinta nykytietämyksen valossa. Laajasalo korosti keskustelussa raamatuntutkimuksen kehitystä antropologian, kielitieteen, käännösten ja sosiaalihistorian tietämyksen valossa. Raamattua on voitava tulkita lisääntyvän tiedon valossa uudella tavalla ja paremmin.

Piispa korosti myös uustulkintaa edustavien haluavan pitäytyä Raamatussa, mutta alleviivasi sitä, että Raamattu puhuu erilaisesta homoseksuaalisuudesta, kuin millaisena me ilmiön nykyään ymmärrämme. Piispa ei keskustelussa tarkentanut millä tavalla kyse olisi olennaisesti erilaisesta ilmiöstä, mutta Räsänen tarttui Laajasalon väitteeseen.

– Me tiedämme, että jo antiikin aikana tunnettiin sen tyyppinen homoseksuaalisuus, kuin nytkin, Räsänen totesi. – Se ajatus, että apostolit näitä kirjoittaessaan eivät olisi tunnistaneet tasavertaiseen kiintymykseen perustuvaa homoseksuaalisuutta, on yksinkertaisesti väärä, Räsänen totesi.

Homosuhteista uuden tutkimuksen valossa

Piispa Laajsalo on luonnollisesti oikeassa siinä, että kaikki lukijat tulkitsevat Raamattua. Mielellään lukijan tulisi tulkita lukemaansa oikein. Raamatuntutkimus voi tuoda arvokasta tietoa tekstin syntyajoista omassa kulttuuriympäristössään ja laajentaa ymmärrystämme tekstien merkityksestä.

Näin on käynyt vaikkapa Jeesus-tutkimuksessa Kuolleenmeren kääröjen löytymisen myötä, joka on vahvistanut käsitystämme evankeliumien Jeesus-kuvan aitoudesta ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden valossa ja myös auttanut tarkentamaan vanhan testamentin käännöksiä. Tutkimusta ei tarvitse pelätä.

Mitä tulee uuden testamentin teksteihin, jotka käsittelevät samaa sukupuolta olevien suhteita kielteisen kriittisessä valossa, tutkimus on tässäkin antanut meille uutta tarkempaa tietoa. Mutta suunta vain on ollut aivan toinen, kuin mitä Laajasalo antaa ymmärtää.

”Tiedämme tänään paremmin kuin Paavalin päivinä” on homofiilisessa uustulkinnassa usein kuultu väite. Tämän mukaan Paavali ei ole voinut tuntea tasavertaiseen rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvia aikuisten välisiä (elinikäisiä) homosuhteita. Saatikka, että tuolloin olisi osattu ajatella kyseessä olevan biologisperäinen synnynnäinen orientaatio ja siten osa ihmisen identiteettinä.

Paavali olisi näin ollen kirjoittanut vain alistamisesta, pederastiasta, raiskauksista tai heteroseksuaalien alistavista homokokeiluista, joissa perinteiset sukupuoliroolit (aktiivinen ja passiivinen)  ”vaihdetaan”.

Tällä kaikella olisi tietysti merkitystä, kun vaikkapa roomalaiskirjettä lukiessamme koitamme päätellä minkälaiset homoseksuaaliset suhteet Paavalilla oikeasti on ollut mielessä niistä kirjoittaessaan ja olisiko hän kirjoittanut toisin mikäli olisi ollut tietoinen tasavertaiseen rakkauteen perustuvista homosuhteista.

Olen aiemmin blogissani Kirkko ja Pride – Miksi homoteologiset argumentit eivät vakuuta? (seurakuntalainen.fi 17.6.2019) osoittanut eksegeettisesti, kuinka roomalaiskirjeessä Paavali torjuu samaa sukupuolta olevien suhteet absoluuttisesti Genesiksen luomiskertomuksen valossa Jumalan luomisjärjestyksen vastaisiksi sisällyttäen kritiikkiinsä niin miesten kuin naisten väliset homoeroottiset suhteet.

Viittasin blogissani lyhyesti myös siihen, että antiikin lähteiden tutkimuksen valossa homoteologiset argumentit ”uudesta tiedosta” eivät kestä kriittistä tarkastelua. Tähän seikkaan on syytä palata nyt hieman lähemmin.

Teksasin yliopiston antiikin kirjallisuuden tutkija Thoms K. Hubbard on kirjoittanut teoksen Homosexuality in Greece and Rome: A Sourcebook of Basic Documents (Berkeley: University of California Press, 2003).  Lähes 600 sivuisen tutkimuksen merkitys on ennen kaikkea siinä, että Hubbard on kääntänyt kreikkalais-roomalaisen ajan tärkeimpiä homoseksuaalisuutta käsitteleviä primaarilähteitä alkaen 600-luvulta e.Kr. aina 300-luvulle jKr. saakka.

Tekstien joukossa on tunnettuja kirjoittajia kuten Platon, Aristoteles, Hippokrates, Catullus, Juvenalis ynnä muita. Lisäksi Hubbard on kääntänyt vähemmän tunnettuja, mutta erittäin olennaisia graffiteja, lääketieteellisiä ja maagisia tekstejä sekä taidekirjallisuutta.

Alistamista vai tasavertaista rakkautta?

Hubbardin mukaan antiikin homoseksuaalisen aktiviteetin rajoittaminen vain vanhempien miesten ja nuorten poikien välisiin alistaviin tai pederastisiin suhteisiin ei lähteiden valossa kestä kriittistä tarkastelua (numerointi suluissa viittaa kirjassa käännettyihin antiikin teksteihin):

”Toisin kuin yleensä virheellisesti on ajateltu, kreikkalainen homoseksuaalinen aktiviteetti ei rajoittunut miesten ja poikien välisiin suhteisiin. Ruukkumaalauksissa esiintyy useita asetelmia, joissa näkyy vain vähän tai ei ollenkaan eri ikäisiä miehiä vokottelemassa toisiaan seurustelusuhteisiin samoin kuin paljastavia kohtauksia, joissa nuorukaiset tekevät seksuaalisia kokeiluja keskenään. Varhaiset runoilijat kuten Theogonis (1.41, 1.65) ja Pindar (1.68) tekevät selväksi, että toisistaan viehättyneet nuoret makasivat saman ikäisten nuorten kanssa.” (Hubbbard, s 5)

Homoseksuaalisen sukupuoliaktin dynamiikan pelkistäminen kysymykseen alistamisesta ja hyväksikäytöstä ei Hubbardin mukaan anna täyttä kuvaa antiikin homosuhteista. Kun Hubbardin kääntämissä lähteissä vanhemmat miehet lähentelevät nuorempia poikia, nämä vaikuttavat olevan sangen vapaita, joko kieltäytymään tai iloisesti hyväksymään miesten lähentely-yritykset.

Aktiivinen ja passiivinen rooli näyttävät myös olevan ajan myötä vaihdettavissa siten, että nuorempana aktin passiivinen osapuoli ottaa ajan myötä aktiivisen roolin. Niinpä hyväksikäyttö -kategoria, jossa penetroitava osapuoli nähdään alistettuna  ”uhrina” ei tee oikeutta primaarilähteille. ”Tälle tulkinnalle löytyy hyvin vähän näyttöä tekstien valossa. Jopa ikonografinen traditio osoittaa toisenlaiseen suuntaan,” Hubbard summaa ja jatkaa:

”Sen tiedostaminen, että [homoseksuaalinen] aktiviteetti samanikäisten kesken ei ollut mitenkään poikkeuksellista heikentää merkittävästi kaikkia ’uhrikategoriointiin’ perustuvia tulkintoja kreikkalaisesta homoseksuaalisuudesta.”  (Hubbard, s. 11)

Filosofi Platon kirjoittaa Pidot teoksessaan jopa eliniän kestävästä romanttisesta kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä.

Ateenan torilla oli näyttävällä paikalla miesparin, Harmoidus ja Aristogeiton, rakkautta ja rohkeutta ylistävä patsas. Tarinan mukaan Ateenan demokratia sai alkunsa, kun tämä toisiinsa kiihkeästi rakastunut miespari surmasi vuonna 514 e.Kr. Ateenan tyrannihallitsija Hipparkhoksen.

Nigel Spivey kirjassaan Greek Sculpture (Cambridge University Press, 2013) kertoo, että historioitsija Tukydideen mukaan todellisuus oli tarua arkisempi. Kyse oli tosiasiassa myttyyn menneestä intohimorikoksesta, josta vahingossa oli poliittisiakin seurauksia. Aristogeiton sai tarpeekseen tyrannin toistuvista yrityksistä lähennellä poikakaveriaan ja Harmodius kantoi kaunaa, koska Hipparkhos oli solvannut hänen sisartaan.

Miehet päättivät kostona surmata Hipparkhoksen. Tappelun tuoksinassa Harmodiuksin sai surmansa. Aristogeiton pääsi aluksi pakenemaan, mutta jäi kiinni ja kidutettiin lopulta kuoliaaksi. Heidän rakkautensa ympärille kehittyi kuitenkin antiikissa laajalti tunnettu poliittinen sankaritarina pelottomista tyrannin kukistajista ja niin he saivat itselleen patsaan, joka Pausaniaan (k. 180 j.Kr) mukaan vielä toisella vuosisadalla jKr. koristi Ateenan toria. Siellä apostoli Paavalikin on sen voinut huomata vieraillessaan lähetysmatkallaan kaupungissa ja kaikenlaisia patsaita nähdessään (Apt 17).

Orientaatio- ja synnynnäisyysargumentit

Kreikkalais-roomalaisissa teksteissä voidaan lisäksi löytää erilaisia teorioita (platoninen, aristoteelinen, hippokratinen ja jopa astrologinen), joilla pyrittiin selittämään ainakin joitakin homoeroottisen kiintymyksen muotoja synnynnäisillä yhteyksillä ihmisen biologiaan.

Aivan kirjansa alkupuolella Hubbard esittelee kattavasti johtopäätöksiä teokseensa kääntämien antiikin lähteiden valossa. Katkelmasta käy ilmi, että antiikin aikana tunnettiin yritykset selittää elinikäisinä ilmenevää romanttista kiinnostusta samaa sukupuolta kohtaan jopa spekuloimalla tällaisen kiintymyksen synnynnäisyydellä:

”Useiden vanhojen tekstien lähempi tarkastelu antaa kuitenkin ymmärtää, että eräitä seksuaalisen mieltymyksen muotoja pidettiin yksilöiden tunnusomaisena piirteenä. Useat tekstit pitävät sellaisia mieltymyksiä peräti sisäsyntyisenä ominaisuutena ja siten ihmisen identiteetin ’olemuksellisena’ piirteenä: varhaisimmissa filosofisissa selonteoissa, alkaen esisokraattisesta filosofi Parmenideesta (10.5.134-35), miesten passiivista seksuaalista roolia pyritään selittämään siten, että miehen ja naisen siemen eivät ole sikiämishetkellä asianmukaisesti sekoittuneet. Eräät lääketieteelliset kirjoittajat pitävät feminiinisyyttä miehissä ja maskuliinisuutta naisissa geneettisesti determinoituvana (5.15). Aristoteles (5.13) ja hänen seuraajansa (5.16) uskovat, että halu olla anaaliyhdynnän penetroitavana osapuolena johtuu fysiologisesta epämuodostumasta, joko synnynnäisestä viasta tai jostain lapsuudessa koetusta ’hyväksikäytöstä”. Samoin fysiognomiset kirjailijat (10.6-7) katsovat miesten feminiinisyyden ja passiivisen roolin ilmenevän näkyvinä fyysisinä piirteinä, mikä viittaa sellaisen käyttäytymisen elimelliseen etiologiaan.” (Hubbard, s. 2)

Antiikin lähteissä tunnetiin myös mytologiset ja  ”luomiseen” perustuvat argumentit: Jotkut ovat luonnostaan kiinnostuneita omasta sukupuolestaan, koska heidät luotu sellaisiksi. Hubbard jatkaa:

”Myöhemmissä astrologisissa (10.38-41) teksteissä katsotaan kaikenlaisen seksuaalisen mieltymyksen määräytyvän taivaankappaleiden asennosta syntymähetkellä. Roomalainen tarinankertoja Faedrus (9.5) sekä kreikkalainen runoilija Aristofanes (Platonin mukaan 5.7.189-93) kumpikin esittävät mytologisia kertomuksia ihmissuvun luomisesta ja esihistoriasta selityksenä erilaisille seksuaalisille orientaatioille … Jopa varhaisin homoseksuaalisuutta käsittelevä kirjallinen lähteemme, jambinen runoilija Arkhilokhos varhain 6. vuosisadalla [680] eea.], puhuu miehistä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ja sen vuoksi heillä on erilaiset seksuaaliset mieltymykset (1.1).” (Hubbard, s. 2)

Roomalaisajan lähteissä homoeroottista kiintymystä alettiin ajan mittaan tarkastella myös ihmisen identiteettiin liittyvänä piirteenä. Viitaten roomalaisajan lähteisiin Hubbrd toteaa:

”Tänä aikakautena homoseksuaalisuutta ei välttämättä enää ole ymmärretty pelkästään henkilökohtaista mielihyvää tavoittelevana käyttäytymisenä, vaan sitä on alettu tarkastella henkilökohtaiseen identiteetin olennaisesti kuuluvana ja heteroseksuaaliselle orientaatiolle vastakkaisena eksklusiivisena kategoriana.” (Hubbard, s 386)

Tiedämmekö enemmän kuin apostoli Paavali?

Kun tämä kaikki vedetään yhteen, huomataan, että vuosisatojen ajan antiikin maailmassa, jossa ympäristössä myös uusi testamentti syntyi, ajatus samaa sukupuolta olevien aikuisten tasavertaiseen rakkauteen perustuvista suhteista on ollut sangen yleisesti tiedossa. Näitä suhteita, toisinaan jopa elinikäisiä, pyrittiin selittämään niin orientaation, biologisten syntyteorioiden, luomisen kuin keskinäisen rakkauden valossa. On vaikea ymmärtää mitä ”tiedämme tänään enemmän, kuin Paavalin aikana” -väite voisi vakavasti otettuna tarkoittaa.

Rakkauteen perustuvat samaa sukupuolta olevien suhteet  tunnettiin antiikin kulttuurisessa miljöössä filosofiassa, runoudessa, teatterikirjallisuudessa, lääketieteellisissä ja mytologisissa teksteissä, maalaus- ja veistostaiteessa. Aikakaudesta sekä kirjoittajasta riippuen samaa sukupuolta olevien suhteet olivat moraalisesti hyvinkin kiisteltyjä, toisinaan suuresti ihailtuja toisinaan taas ivattuja.

 ”Tosiasiassa homoseksuaalisuudesta ei vallinnut sen enempää konsensusta muinaisen Kreikan ja Rooman aikana, kuin nykypäivänäkään. Näissä vahvasti diskurssiorientoituneissa kulttuureissa, samoin kuin omassamme, seksuaalinen toisinajattelu oli ideologisen kiistelyn leimahduspiste,” kirjoittaa Hubbard teoksessaan Homosexuality in Greece and Rome (s.8).

On perusteetonta väittää, että apostoli Paavali roomalaisille ja korinttilaisille näistä asioista kirjoittaessaan ei olisi voinut olla perillä tällaisista suhteista sen monissa eri muodoissaan ja että hän olisi siksi kirjoittanut jostain tyystin eri ilmiöstä, josta me tänä päivänä puhumme.

Jumalan sanan varoitus, mutta myös siihen liittyvä lupaus on edelleen vakava ja ajankohtainen:

”Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.”
1. kirje korinttilaisille 6:9–11

Summa summarum: Käsitys, jonka mukaan nykypäivän homoseksuaaliset suhteet eroaisivat Raamatun tulkinnan kannalta ratkaisevasti antiikin ja uuden testamentin päivistä, elää yhä itsepintaisesti suomalaisessa homoteologisessa keskustelussa. Mutta, vaikka sitä viljellään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, jota ei edes koeta tarpeelliseksi lähemmin perustella, käsitys on silti väärä.