Tieteellisen raamatuntutkimuksen eli eksegetiikan kentältä on viime aikoina putkahtanut yhtenään uusia kirjoja. Yhteistä niille on perinteisten käsitysten horjuttaminen ja suuri menekki. Ihmisiä siis kiinnostaa, miten tiede yrittää horjuttaa kirkon perustana olevaa raamattunäkemystä.
Uusi tulokas tässä sarjassa on Paavo Huotarin ja Kirsi Valkaman kirja Kuningas Daavidin pitkä varjo – Raamatun tarinat vallan välineenä Israel-Palestiinassa (Otava 2026). Kirjan mainostekstissä sanotaan, että vaikka Daavid ei ehkä ollut historiallinen henkilö, kertomukset hänestä ovat jääneet elämään.
Lukijalle-osaston ensimmäisellä sivulla todetaan ykskantaan, että Vanhan testamentin ”kertomukset ovat epähistoriallisia”. Eipä kolmetuhatta vuotta sitten todellakaan kirjoitettu historiaa samalla tavalla kuin nyt, mutta tuo lause ja myöhempi teksti antavat vaikutelman, että juuri mitään kerrottujen kaltaisia tapahtumia ei ole koskaan tapahtunutkaan.
Kirjassa käydään läpi Vanhan testamentin tekstiä pääasiassa Samuelin kirjojen pohjalta yhden eksegeettisen koulukunnan silmälaseilla luettuna. Monet asiat ovat tavanomaisia tutkimuksen tuottamia faktoja, kuten esim. se, että Septuagintan eli varhaisen kreikankielisen käännöksen teksti poikkeaa tässä kohden aika paljon hepreankielisistä tekstiversioista. Niitäkin on luonnollisesti useita, joten voidaan päätyä jopa sanomaan, että mitään yksiselitteistä alkutekstiä ei olekaan. Tämä lause voi kuulostaa hämmentävältä, mutta juuri Samuelin kirjojen kohdalla tällaista hajontaa on. Silti Raamatun lukija voi täysin luottaa suomalaisen käännöksen perustuvan riittävän alkuperäiseen tekstiin, koska taustalla on melko suuri konsensus siitä, mikä lähtötekstiksi tulisi valita. Eikä erilaisten käsikirjoitusten olemassaolo muuta Vanhan testamentin pääsanomaa mihinkään suuntaan.
Israelilaisten maahantulosta Joosuan aikana todetaan lakonisesti: ”Joosuan kirjan kuvaama valloitussota ei ole historiallinen tapahtuma.” Reilumpaa olisi sanoa, että jotkut tutkijat kiistävät sen historiallisuuden ja monet ovat historiallisuuden kannalla, vaikka tapahtumasarja on tietenkin ollut monivivahteisempi kuin Vanhan testamentin pikakelauskuvasta näyttää. Tässä kohden olisivat voineet vaikka vilkaista väitöskirjaani, joka liittyy juuri tähän kysymykseen.
Huotarin ja Valkaman kirjan ongelma on sen pyrkimys heittää varjo koko Vanhan testamentin historiallisuuden ylle. Se tekee tämän vetämällä ensin pohjan pois historialliselta luotettavuudelta ja sanomalla sitten, että ”Saulin kaltainen kuningas olisi voinut johtaa jonkinlaista aluetta Samarian vuoriston eteläosissa joskus 900-luvun eaa. aikana”. Jaaha, ei siis Saul, mutta joku hänen kaltaisensa, ehkä jopa saman niminen. Seuraavasta hallitsijasta sanotaan, että ”kuningas Daavid on tuntemassamme muodossa kirjallinen hahmo. Jos hänellä oli historiallinen esikuva, emme tiedä tarkasti, milloin tämä esikuva eli”. Niin, saattoipa siis olla ja hallita tai sitten ei.
Tämä tendenssi näyttäytyy esim. pohdittaessa vuonna 1993 löydettyä piirtokirjoitusta, jossa mainitaan ”Daavidin huone”. Aika monta sivua käytetään selostukseen, kuinka teksti voi tarkoittaa muutakin kuin kyseisen kuninkaan nimeä ja sitten kerrotaan, että sitä on pidetty myös väärennöksenä. Lopulta päädytään siihen, että ”kohu löydön ympärillä on vuosien myötä laantunut, eikä sen alkuperääkään ole enää juuri kyseenalaistettu.” Siis tuon vahvimman Daavidin olemassaoloa puoltavan evidenssin päälle heitettiin kuitenkin pieni sumuverho. Olisi sen voinut ottaa kovaksi faktaksi historiallisuuden puolestakin.
Raamattu siis kertoo tapahtuneita tosiasioita!
Samankaltainen sävy on tekstissä Sisakin sotaretkestä noin vuodelta 925. Tuo Karnakin temppelistä löydetty reliefi on kirjoittajienkin mukaan selvä näyttö siitä, että Egyptin kronologia ja Vanhan testamentin maininta samasta sodasta pitävät yhtä. Raamattu siis kertoo tapahtuneita tosiasioita! Kuitenkin kirjoittajat huomauttavat, että ”osa tutkijoista ei kannata tätä ilmeiseltä kuulostavaa ehdotusta” ja ”monet egyptologit eivät ole valmiita hyväksymään sitä”. Siis tosiasiassa useimmat hyväksyvät ja kannattavat, mutta joka ikisessä teoriassa on tietenkin myös niitä, jotka haluavat esittää jonkun vaihtoehdon.
Kirjoittajat kertovat lyhyesti Khirbet Qeiyafan rauniokummusta, jota on viime vuosina pidetty yhtenä vahvimmista Daavidin valtakuntaa puoltavista löydöistä. Tähänkin luodaan epäilys sen sopivuudesta Daavidin valtakunnan kaupungiksi. Se sopii kirjoittajien mielestä kyllä kiusallisen hyvin Daavid-Goljat -kertomuksen maisemaan, mutta ”todennäköisempää on kuitenkin, että se liittyy myöhäisempään, Juudan kuningaskunnan aikaan.”
Khirbet Qeiyafan arkeologisen projektin johtaja Yosef Garfinkel on kirjoittanut kaivausten päätyttyä kirjan In the Footsteps of King David – Revelations from an Ancient Biblical City. Siinä tuo Jerusalemin Heprealaisen yliopiston taannoinen arkeologian laitoksen johtaja perustelee, miksi kaupunki sopii erinomaisesti juuri Daavidin aikaan.
Jerusalemin roolista voisin kirjoittaa paljonkin. Kirjan kirjoittajat tunnistavat suuren kivisen tukimuurin (stepped stone structure) ja myöntävät, että se voi liittyä 900-luvulle, kuten se yleensä on ajoitettukin. Silti he eivät saa Daavidia mitenkään sijoitettua sinne. Heitä häiritsevät Eilat Mazarin tendenssimäiset kaivaustulkinnat. Jerusalem on kiistatta visainen tutkittava selkeiden asutuskerrostumien puuttumisen vuoksi. Viime aikoina siellä on tehty uusia radiohiiliajoituksia, joita ei ole vielä julkaistu, ja ainakin osa niistä sijoittuu Daavidin aikaan.
Koska kirjoittajien mukaan Vanhan testamentin Daavid-kertomukset jäävät suurelta osin myöhempien kirjoittajien sepitelmiksi, myös Jeesuksen rooli Daavidin jälkeläisenä liukenee pois. Joulukertomukset nähdään kirjallisina toisintoina Daavid-kertomuksista. Kirjoittajat toteavat, että ”on vaikea arvioida, mitä Jeesuksen aivan ensimmäiset seuraajat hänestä ajattelivat, saati mitä historiallinen Jeesus itse ajatteli itsestään.” Evankeliumikirjoista tämän voisi kyllä aivan hyvin tarkistaa. Mutta niiden merkitykselle kirjoittajat eivät vaikuta laittavan painoarvoa, vaan he tyytyvät toteamaan: ”Todennäköisesti roomalaiset teloittivat Jeesuksen Jerusalemissa pääsiäisaikaan.”
