Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

 

Rakas Mali,

Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa kaikki erot osasten välillä. Missä on harmoninen sävelkulku ja rytmi, me tuomme riitasointua ja pomppuja tai monotonisuutta ja jumputusta. Missä on muoto ja ryhti, me tuomme murtumia ja rappeumaa tai suttua ja lässähdyksen. Ymmärrät varmasti, mitä ajan takaa.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Oppi on yksi tällainen asia, joka muistuttaa maailmaa kadotetusta Eedenistä. Se on täynnä osia, pieniä ja suuria, jotka suhtautuvat toisiinsa tavalla, josta emme ole päässeet koskaan täysin selville. Selvää on kuitenkin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yhden osan turmeleminen ennen pitkää tuntuu jossain muuallakin. Parasta olisi, jos koko oppijärjestelmä lakkaisi olemasta kokonaan, mutta koska Kirjassa mainitaan se niin moneen kertaan, lienee toiveeni turha. Sitä ei siis voi kokonaan piilottaa. Siksi sitä täytyy muuttaa.

Yksi keino on näyttää oppi kuin vanhana rähjäisenä neuvostoautona. Kuten ennenkään, et nytkään saa suoraan lausua mielikuvaa ääneen, vaan sinun täytyy luoda kuva kiertotein, esimerkiksi tähdentämällä opin osa-alueiden ylikorostamisen vahingollisuutta. Sen sijaan siis, että kristityt huomaisivat jonkun opettavan jostakin asiasta yksinkertaisesti väärin, he sanovatkin hänen vain painottavan jotain sinänsä oikeaa asiaa liikaa. Kun ”ylikorostuksia” alkaa esiintyä vähän joka puolella, oppikäsityksestä todella tulee kuin ruosteinen kosla, jota pitää jatkuvasti rassata ja viritellä, ettei karismaattisuus keuli yli, ettei vaivuta varikolle korkeakirkolliseen aivouskoon, ettei ylipainoteta vuoroin diakoniaa tai sisälähetystä, ettei luonnollinen teologia lähde lapasesta tai ettei apologiaa ajeta älylliseen umpikujaan. Tämä on hyödyllinen näkemys, sillä hevosvoimattomana luuskana nähty oppi myös alkaa toimia niin: se yskii ja pomppii, suoraan ajaaksesi saat kääntää rattia joka suuntaan, muttereita ja ruuveja pitää kiristää tai löysätä liikkeessä ja parkissa. Ennen kaikkea vekottimen toiminta on jatkuvasti kuskin ja mekaanikon tarkkaavaisuudesta kiinni, ei autosta itsestään. Lieväksi harmiksemme tällaisella ritsalla saattaa päästä perillekin, mutta matka on raskas, eivätkä kyytiä siedä kuin sitkeimmät istumalihakset. Naiset ja lapset varokoot.

Tietenkään oppi ei todellisuudessa ole auto eikä edes kone, vaan jotain paljon vaikeampaa. Tässä vaiheessa meille (ja kristityille) kuitenkin riittää tämä vaikutelma, sillä se on saanut tarpeeksi monet ansaan. Näin siis Vihollisen joukoilla tulee olla se käsitys, että oppi on välttämätön paha, jonka kanssa ei kannata liikaa olla tekemisissä, tai se lakkaa toimimasta kokonaan.

Toisaalta oppi voi yhtä hyvin olla jotain niin hienoa ja ylhäistä – mitä sen epäilemättä täytyy ollakin – , ettei tavallisen taivaankansalaisen kannata vaivata päätänsä niin korkeilla aatoksilla. Suomalaiskansallinen herraviha saa yhdessä tämän nöyryydeksi puetun laiskuuden avulla aikaan sen, että oppia pidetään norsunluutornissa elävien tärkeilevien teologien puolihyödyttömänä harrastuksena, jonka varjolla nuo teoreettiset pohdiskelijat pääsevät ekumeenisiin konferensseihin keskustelemaan sofistikoituneita. Siinä sinulla on toinen hyvä ja tarkkarajainen lokero dogmalle.

Käännämme siis opin osat toisiaan vastaan sen sijaan, että ne toimisivat kokonaisuutena. Opin vaarallisuus on näet juuri sen kokonaisuudessa. Jos siitä jotain tiedän, niin auton sijaan se on enemmänkin kuin orkesteri, joka täydessä soinnissaan pauhaa korviahuumaavalla voimakkuudella, rintaakouraisevalla kauneudella ja jalat alta pyyhkäisevällä temmolla niin, että helvetin portit tuntuvat Jerikon muurien rinnalla riisipaperiseiniltä. Sitä soittoa kuulleet harvoin palaavat entiselleen, enkä puhu nyt vain ihmisistä, valitettavasti.

Hellä setäsi,
Pora