Onko ihmisellä vapaa tahto? Lutherin vastaus: on ja ei

 

Miltei tarkalleen viisi vuosisataa sitten käytiin yksi huomattavimmista väittelyistä länsimaisen älyn historiassa: Johtava humanisti Erasmus Rotterdamilainen ja johtava reformaattori Martti Luther kiistelivät siitä, onko ihmisellä vapaa tahto vai ei.

Erasmus edusti myöhäiskeskiajan vallitsevaa näkemystä: Jumalan ja ihmisen välillä vallitsee tietty oikeudenmukainen reilu peli: Jumala loi ihmisen olennoksi, joka luonnostaan etsii ja rakastaa Luojaansa. Luoja taas kunnioittaa kuvakseen luomansa ihmisen vapautta. Jos ihminen vilpittömästi armoa etsien lähestyy Jumalaa, tämä antaa hänelle armonsa ja ikuisen elämän.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Erasmus painotti suosittua iskulausetta ”Siltä, joka tekee voitavansa, Jumala ei kiellä armoansa”. Ihmisen vapauteen kuuluu velvollisuus poistaa armon esteet, tehdä pienin mahdollinen aloite suhteessa Jumalaan. Jumalan oikeudenmukaisuus edellyttää, että hän on velvollinen antamaan pelastavan armonsa sellaiselle, joka katuvalla mielellä ensin Jumalaa kaivaten tekee sen, mihin luonnostaan kykenee.

Hyvillä teoillaan ihminen voi ”houkutella armoa” omalle kohdalleen. Tee ensin itse mihin kykenet, Jumala hoitaa loput. Voisimme sanoa: Humanisti Erasmuksen mukaan Jumalan osuus kaikesta on 99,9%, ihmisen osaksi jää vaivaiset 0,1%

Luther kritisoi Erasmuksen näkemystä. Jos ihmisen osuudeksi jää aivan minimaalinen velvollisuus suuntautua vapaasti kohti Jumalaa, kaikki siis kuitenkin lopulta riippuu ihmisestä. Mitään ei tapahdu, ellei ihminen toimi ensin.

Lutherin mielestä ihminen näin omalla aloitteellaan lopultakin ansaitsee pelastavan armon ja ikuisen elämän. Ihmisen vapaa tahto on se työ ja toiminto, jolla armo ansaitaan. Ihminen vanhurskauttaa itsensä vapaalla ratkaisullaan.

Jos armo ei ole 100% armoa, se ei ole lainkaan armoa. Lutherin mukaan Erasmuksen korostama ihmisen oma uskonnollinen ponnistelu ilmentää tämän salattua hengellistä itserakkautta ja ylpeyttä: Minähän tämän lopulta valitsin ja ratkaisin!

Erasmuksesta poiketen Luther teki EROTUKSEN KAHDEN TODELLISUUDEN välillä. Yhtäältä ihminen elää luonnollisessa ja sosiaalisessa maailmassa, jossa hänellä on vapaa tahto, joskin tämä tahto on jossain määrin synnin rasittama. Ihminen voi tehdä vapaita valintoja ja eettisiä ratkaisuja. Hän voi harjoittaa ihmissuhteita, ammattia, tieteitä, taiteita, politiikkaa jne.

Ihmissydämen suunta ei muutu itsestään, vaan jatkaa kuten aina ennenkin.

Mutta ihminen ei ole vapaa niitten realiteettien suhteen, jotka ovat hänen ”itsensä yläpuolella” hänen kontrollinsa ulottumattomissa, opettaa Luther. Hän on epäuskon, itserakkauden, ylpeyden ja Saatanan ylivoimaisen voiman orjuuttama siinä määrin, ettei hän kykene muuttamaan perimmäistä suuntautumistaan Jumalasta pois päin.

Ihminen ei voi vapaasti lakata rakastamasta itseään ja tämän maailman turhuuksia enemmän kuin Luojaansa. Hän ei voi vapaasti valita vapautumista epäuskon orjuudesta eikä liittää itseään Jumalan pelastavaan todellisuuteen. Yksinkertaisesti sanoen: Ihminen ei voi omalla tahdon ratkaisullaan lakata olemasta syntinen eikä liittää itse itseään Jumalan armoon.

Ihmissydämen suunta ei muutu itsestään, vaan jatkaa kuten aina ennenkin. Ihminen on siinä määrin epäuskon ja itserakkauden orjuuttama, ettei hän edes tiedä olevansa synnin vanki eikä voi edes toivoa vapautumistaan, ellei Jumalan Pyhä Henki ensin kosketa hänen sisintään.

Suunnan voi muuttaa vain Jumalan ENSIN ANNETTU ARMO. Vain Jumalan Pyhä Henki Jumalan sanaa käyttäen voi vapauttaa epäuskon orjan. Kun ihminen armon kosketuksesta havahtuu huomaamaan oman tilansa epäuskon ja itserakkauden orjana ja oivaltaa, ettei voi itse saada aikaan muutosta, hän voi tulla katuvaiseksi, jopa epätoivoiseksi.

Lutherin mukaan tällainen umpikuja ja epätoivo omasta itsestä on Jumalan armoa. Näin ihmissydämen itserakkaus murretaan, umpikujaan joutunut putoaa omatekoisesta varmuudesta tyhjyyteen, Jumalan puhtaan armon varaan.

Pelastuminen ei riipu ihmisen psyykkisen toiminnan kapasiteetista eli siitä, onko hän itse poistanut armon esteet. Kaikki perustuu yksinomaan Kolmiyhteisen Jumalan edeltä annettuun armoon: Jumalan sanaa käyttäen Pyhä Henki luo katumuksen, armon tarpeen, ja luottamuksen Kristukseen Vapahtajaan.

Koska kaikki tapahtuu YKSIN ARMOSTA, sola gratia, pelastus on varmaa. Kristitty saa olla huoleton ja vapaa, opettaa uskonpuhdistaja. Hän hylkää keskiajan katolisen opetuksen, jossa armo ja ihmisen oma toiminta sekoittuivat. Tällainen johti ”epävarmuuden ruttoon”, joka saastutti evankeliumin. Ihminen ei koskaan voinut olla varma oliko hän tehnyt oman osuutensa oikein ja riittävästi.

Lopulta Luther sanoo: ”Jumala on ottanut pelastukseni oman ratkaisuni ulkopuolelle, pidättänyt sen oman ratkaisunsa varaan.” Tällainen kristityn vapaus ”antaa Jumalan olla Jumala”. Kaikki on hänen varassaan eikä riipu ihmisen omista sielunkyvyistä katua, tunnustaa, kääntyä, uskoa, luottaa, rakastaa ja olla kuuliainen.

Tästä kaikesta voit lukea lisää uudesta kirjastani Miten uskoa kun ei voi uskoa? Martti Lutherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista.