Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Lasten leirillä juoksukisassa valitsin väärän tien ja jäin viimeiseksi. Nuorena menin mukaan jääkiekkojoukkueeseen ja minusta tehtiin nelosketjun keskushyökkääjä. Siihen laitettiin kaikki ne, joilla ei ollut kaikkia varusteita. Minulta puuttuivat mm. hartia- ja alapääsuojukset. Ekassa pelissä pääsin yksin läpi, mutta kompastuin luistimiini. Toisen kerran vastustajan maalilla sain syötön, lämäsin ja lensin takamukselleni kiekon lipuessa ohi.
Nuorena olin naapurin pojan kanssa ongella Rusutjärvellä. Hän kysyi, olinko kauan harrastanut kalastusta. Vastasin ”jonkin aikaa”, jota hän epäili ja ulvoi sen jälkeen kun onkeni koukku lensi hänen korvaansa. Toisen kaverin kanssa lähdimme talvella yövaellukselle. Eksyimme, kompassi ei toiminut, emme saaneet telttaa pystyyn, nuotio ei syttynyt ja muutenkin oli kylmä. Kaverin isä haki meidät kotiin. Rippikoulun loppukokeesta sain 4- ja viitosella pääsi läpi. Papin puhuttelun jälkeen minut konfirmoitiin rimaa hipoen. Keskikoulun ekalla sain ehdot ja toisella jäin suoraan luokalle kolmella nelosella. Kerran pidin luokassa meteliä ja opettaja ajoi minut ulos ja löi minua karttakepillä selkään. En tehnyt asiasta valitusta. Meille molemmille kävi lopulta yhtä huonosti. Minusta tuli rehtori ja hänestä sivistystoimenjohtaja.
Kauppaopistossa opiskelin yhden syyslukukauden. Joulutodistuksessa oli viisi hylättyä, kymmenisen tyydyttävää, kaksi hyvää, mutta ei yhtään kiitettävää. Kansanopistossa kuoroon haettiin laulajia ja kaikkien piti osallistua testiin. Menin ja sanoin kanttorille, että en osaa laulaa. Kanttori kehotti kokeilemaan. Kokeilin, mutta kanttori keskeytti sanoen: ”kyllä minä uskon…” Yliopistossa yksi tentti ei mennyt läpi, kun kysyttiin jostain kirkkoisästä, josta minulla ei ollut mitään tietoa. Vastasin, että ”hän oli jumalaapelkäävä, kirkollisista harrastuksista tunnettu, joka karttoi pahaa ja teki hyvää.” Armeijassa ollessani ampumaharjoituksissa ammuin läheisiin lepikoihin ja kuntoutusloma jäi saamatta. Vääpeli väitti, että minulla oli väärä silmä auki. Ensimmäisen hengellisen puheen jälkeen eräs mummo tuli sanomaan: ”kiitos poika, se oli muuten hyvä puhe, mutta puhuit liian nopeasti. Ei saanut mitään selvää. ”Eräillä syntymäpäivillä otin kakkua ison palan ja leikkasin vahingossa samalla kakkulautasen muovisen alustan palan mukaan. Jouduin pöydässä syömään senkin, koska en kehdannut vetää sitä suusta ulos muiden nähden.
Lapsieni synnytyksissä vasta varsinainen tunari olen ollut. Ensimmäisen lapsen kohdalla söin vaimon kaikki eväät, toisen kohdalla meinasin pyörtyä, kolmannen kohdalla meinasin myöhästyä ja neljännen kohdalla myöhästyin. Kaikissa työpaikoissani olen myös epäonnistunut. Ensimmäisessä kesätyöpaikassa olin kitkemässä sokerijuurikaspellolla. Esimies vihjasi, että osan sokerijuurikkaista voi jättää peltoon. Toisessa kesätyöpaikassa nuorten iltaani ei tullut ketään ja nuorten raamattupiirissä kävi vain yksi mummo. Nuorisotyössä ollessani olin neljän päivän matkalla, selkään iski noidannuoli. Viimeisenä päivänä tulin matkasta väsyneenä kahden painavan matkalaukun kanssa pieneen kaupunkiin kokoukseen. Astuessani bussista ulos vettä satoi kaatamalla, minulla ei ollut sadevarusteita ja huomasin, että kukaan ei ollut vastassa. Juuri silloin se tapahtui: alushousuista katkesi kumilanka. Jatkuvasti huomaan tekeväni huonoa tulosta, virheitä ja mokia. Kaikki mihin ryhdyn, epäonnistuu jossakin vaiheessa. Tätä on jatkunut jo yli 50 vuotta.
Vain kaksi kertaa minua on onnistanut. Ensimmäisen kerran joulukuun neljäntenä päivänä 1960, kun minut kastettiin kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Toisen kerran yli kymmenen vuotta sitten isänpäivänä olin joutunut olemaan koko viikonlopun töissä. Tulin isänpäivän iltana hiljaiseen kotiin. Vaimo ja kaikki neljä lasta nukkuivat. Kävin heitä jokaista katsomassa omassa sängyssään, jossa he nukkuivat. Sitten menin pimeään keittiöön. Pöydällä oli jotakin. Laitoin valot. Siinä oli isän päivän lahjat ja kortti, johon lapset olivat kirjoittaneet harakanvarpailla: ”Maailman paras isi…”
