Nyt vaan ottaa päähän ja kovasti! 100-vuotiaalle, koronaa sairastavalle vanhukselle ilmoitetaan, että jos tilanne huononee kotona yksin, ei muuta kuin näppäilemään. Apu on jossain tavoittamattomissa, kännykkä ei edes pysy kädessä. Onko minun kanssani enää kukaan, jos kuolen kohta? Johan on aikoihin eletty tässä Suomessa, mitä kutsutaan maailman onnellisimmaksi maaksi. Tulevaisuutemme pikkukansalaiset jäävät heitteille, samoin he, jotka rakensivat tätä maata, maksoivat veronsa ja hoitivat perheitään. Kyllä me joudumme vielä tilille, totuuden tuomarin eteen.
Osaamme kyllä keskustella tyylikkäästi arvoista, erilaisuuden kunnioittamisesta monella tasolla, mutta ikäihmiset jäävät kokonaan varjoon. Heillä ei ole enää äänivaltaa, ajatukset eivät pysy koossa, kuulo ja näkö heikkenee. Heillä ei ole enää merkitystä, kukaan ei kuule heidän ääntään, he eivät sovi yhteiskunnan onnelliseen kuvaan. Hävettää!
Vapahtajallamme on nyt erityisen paljon sanottavaa. Hän haluaa sanoa sen meidän kauttamme, jotka uskomme häneen. Hänellä ei ole muita vaikuttajia ja siksi meidän osamme on suuri kunniatehtävä. Tehkäämme kaikkemme lähimmäistemme eteen, sillä me olemme kaikki samassa veneessä, saman elämänkaaren lainalaisuuksien alla. Kukaan ei pääse pakoon kipua, vanhenemista ja raihnaisuutta. Joku jo varhain, joku sadan vuoden iässä.
Jeesuksen elämäntapa kertoi Jumalan asenteesta ihmistä kohtaan. Hän kohtasi lapsen, asetti jopa esikuvaksemme. Hän kohtasi sokean, vammaisen, saastaisen, hylätyn, julki- ja piilosyntisen, vaikka olisi ollut muitakin töitä. Jumalan maailman arvojärjestys on vastakohta maailmalle. Mikä on pientä, onkin suurta hänen silmissään. Mikä on halveksittua, onkin merkityksellistä. Viimeiset tulevat ensimmäisinä. Kun tänään puhutaan nuorten hengellisestä heräämisestä, tuokaamme esille myös ikäihmisten hoitamiseen liittyvästä arvosta. Siinäkin tarvitaan heräämistä, huomaamista, toimia, ystävyyttä, palvelumieltä. Jokaisen lähiympäristössä on avun tarvitsijoita. Älkäämme menkö ohi. Jonain päivänä saatamme itse tarvita lähimmäisen tukea. Yksinäiset varsinkin. Sinä ja minä – me.
Sanat ilman tekojahan ovat kuolleita.
Jumalan valtakunnan eräs hienoin laatupiirre on yhteisöllisyys. Siihen mahtuvat kaikki, kaikenlaiset kansalaiset. Seurakuntiemme ytimessä on evankeliumin julistaminen ja lähimmäisenrakkaus tekoina – ei vain sanoina. Sanat ilman tekojahan ovat kuolleita, on hyvä muistaa ja muistuttaa toisiamme. Muistuttaa päättäjiä, jotka olemme valinneet edustamaan meitä ja arvomaailmaamme.
Tämä 100-vuotias nainen jäi kotiinsa tietäen, että Jeesus on läsnä, suojelusenkeli valvoo vierellä. Mutta mekin voimme toimia enkeleinä. Näin teimme naisten pienessä piirissä, jossa kuulimme kyseisen vanhuksen kohtalosta. Jokainen meistä kirjoitti hänelle lämpimän viestin, joka toimitettiin kotiin. Saimme myöhemmin kuulla, miten nuo lappuset olivat antaneet iloa ja valoa, tuli tunne, että joku välittää sittenkin. Minulla on merkitystä, olen joidenkin muistissa ja rukouksissa. Herraltamme eivät hyvät ideat lopu!
