Nälänhätiemme suuri juhlavuosi

Mitäs sitten suuhun pannaan?

Nälänhädät ovat yksi ihmiskunnan suurista yhteisistä kokemuksista. Nälänhätiä on aina ollut ja on edelleen. Ajatus, ettei niitä koskaan enää tulisi, on utopistinen, vaikka toisaalta koko ongelman ratkaisu voisi (teoriassa) olla lähempänä kuin koskaan. Mutta vain teoriassa.

Syitä historiallisten nälänhätien taustalla on aina ollut monia metsien, maaperän ym. luonnonvarojen liikakäytöstä ja ilmastonmuutoksista sotiin sekä ihmisten ja kulttuurien haluttomuuteen ja kyvyttömyyteen sopeutua luonnon asettamiin ehtoihin.

Sansa kevat2019

Kuten muutamissa kirjoituksissa on huomioitu, vuosi 2017 sattuu olemaan myös kahden Suomea koskettaneen nälänhädän juhlavuosi.

Suomessa on kuoltu nälkään väkilukuun suhteutettuna ilmeisesti enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa viimeisen 1000 vuoden aikana! Taas yksi asia, missä olemme ykkösiä!  🙁

Nälänhädät olivat kansallisia murroskohtia

Tarkalleen 150 vuotta sitten Suomessa kärsittiin nälänhädän kourissa. Länsi-Euroopan viimeiset suuret nälänhädät koettiin 1800-luvulla Suomessa ja Irlannissa. Irlannissa kuoli 1840-luvulla noin miljoona ihmistä, kun rutto iski maan perunasatoon. Suomessa menehtyneitä arvioidaan olleen 200 000, mikä oli väkilukuun suhteutettuna enemmän. Nälänhädän taustalla oli monia syitä poikkeuksellista sääoloista aina Snellmanin tiukkaan talouspolitiikkaan.

Myös 100 vuotta sitten Suomessa kärsittiin nälkää. Kevät 1917 oli poikkeuksellisen kylmä ja alkukesä niukkasateinen. Viljantoimitukset vallankumouksen ja sodan jaloissa kamppailevasta emämaasta takkusivat. Tällaisissa tunnelmissa vain harvalla lieni aikaa tai aihetta suuresti juhlistaa itsenäisyyttä.

Sisällissota pahensi tilannetta seuraavana vuonna entisestään ja ruokaa tuhottiin myös tarkoituksellisesti, ettei se olisi joutunut ”väärän puolen” väelle.

Suvivirren tunnelmissa

Vuoden 1917 tai 1860-luvun nälänhädät tosin eivät vedä vertoja 1600-luvun suurille kuolonvuosille, jolloin arviolta jopa kolmasosa Pohjolan väestöstä kuoli nälkään. Pienen jääkauden aikaan sijoittunut nälänhätä oli Euroopan pahin joukkokuolema sitten Mustan surman. Tätä nälkää muistelemme mm. laulaessamme Suvivirttä. Kesällä 1695 ”suvi suloinen” ei tullut. Suvivirrestä tuli Suomessa välittömästi hitti – laulussa soi kiitollisuus siitä, että pohjolassa ei enää tarvitse kuolla nälkään.

Suomi on vuosisatojen ajan ollut riippuvainen kaupankäynnistä. Mitä jos eräänä päivänä laivat eivät tänne asti pääse? Tai entä jos muualla ei ole viljaa myytäväksi asti? Tai entä jos ei ole edes toimivaa kansainvälistä valuuttajärjestelmää, millä käydä kauppaa? Viimeksi mainittu ei ollut niin kaukainen mahdollisuus esim. 10 vuotta sitten…

* * *

– Ja eräs heistä, nimeltä Agabus, nousi ja antoi Hengen vaikutuksesta tiedoksi, että oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan; ja se tulikin Klaudiuksen aikana.

Nälkä, sodat, kärsimys ja kuolema ovat osa ihmisen tarinaa. Koska Raamattu historiankirjana kuvaa todellisten ihmisten elämää, mahtuu matkaan lukuisia kuvauksia nälänhädistä eri vuosisadoilta.

Keisari Klaudiuksen ajan nälänhätä mainitaan Apostolien teoissa vain ohimennen, ikään kuin sivuseikkana jossain vielä suuremmassa tarinassa. Paavali alkoikin kerätä avustusta nälän koettelemaan Lähi-Itään (2. Kor. 9,10)

Onko nälkä ”Jumalan vihan ruoska”, kuten monet 1600-luvun Ruotsissa asian näkivät, vai yhteiskunnallinen ja ekologinen haaste, jolle me voimme ja jolle meidän pitäisi tehdä jotain?

Kumpi näkökulma herättää sinussa halua tehdä asioille jotain?

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Nälän tulevaisuus

Nälästä kärsivien auttaminen on VT:n profeettojen varoituksissa usein läsnä, samoin kuin Jeesuksen sanoissa. Välinpitämättömyys nälkää näkeviä kohtaan on vakava asia (Matt. 25:41-42). Eikä heiltä voikaan silmiään ummistaa: tavalla tai toisella nälkäiset lopulta tulevat meidänkin kotiovellemme, kuten vertauksen Lasarus. Rikkaiden elysiumi ei ole ainakaan moraalisesti kestävä vaihtoehto…

Mutta nälän varsinaisiin juurisyihin puuttuminen on oikeasti haasteellista. Maapallolla riittäisi ruokaa kaikille, jos tietyt perusasiat saataisi kuntoon: vakiintuneet maanomistusolot, kansainväliset kalastussopimukset, hieman ruokavaliomuutoksia, jne. Köyhyys on monitahoinen ongelma ja joskus ratkaisut olisivat pienestä kiinni. Ei viljellä kun ei ole perinnettä, ei kulttuuria, ei tietotaitoa, ei aloitekykyä eikä voimavaroja muutokseen. Muutosagentti voi saada paljon hyvää aikaan.

Vai stressaammeko aivan turhaan? Onko nälkä jäämässä vihdoinkin historiaan? Ylipainoisia alkaa maailmassa olla jo enemmän kuin nälkää näkeviä…

Maataloudesta ravinnontuotantoon

Maatalouden rakennemuutos tulee jatkumaan. Se onkin globaalisti välttämätöntä, sillä perinteisen maatalouden toimintaedellytykset tulevat hiljalleen heikkenemään ja viljelysmaan raivaaminen viimeisiin metsiin on hyvin ongelmallista.

Ilmastonmuutos muokkaa kasvillisuusvyöhykkeitä, pölyttäjien populaatiot ovat paikoin heikenneet katastrofaalisesti, eikä nykyisen kaltaisen tehomaatalouden tuotantomääriä voida enää ainakaan moninkertaistaa: pelloista on tehot jo aika hyvin irti otettu. Lisäksi koko järjestelmä on haavoittumisherkkä. Merten kalakannat on ylikalastettu ja muovisaastan myrkyttämiä…

Maataloudesta siirrytään ravinnontuotantoon. Sitä voidaan tehdä entistä enemmän paikallisesti. Teknologioita energian ja proteiinien tuottamiseen lähes pelkästä ilmasta ja vedestä mikrobien ja aurinkosähkön avulla kehitetään Suomessakin. Riskinä pidän systeemin haavoittumisherkkyyttä, jos ravinnontuotanto menee yhä vaan teknisemmäksi.

Proteiinisynteesin rinnalla tarvitaan yhä perinteistä ”kädet mullassa” -viljelyä, joka kyllä onnistuu kaupungissakin. Varmin tie olisi kaikkien em. menetelmien yhdistelmä.

Kohta emme siis enää tarvitse maata. Paratiisista on päästy kaupunkiin.

Tapio Luoma-aho

Lähteenä mm.

Diamond, Jared. Collapse. How Societies Choose to Fail or Survive. Penguin Books 2006.
Lappalainen, Mirkka
. Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2012.

Kuvat: Colin Maynard / Unsplash.com sekä Chuttersnap