Keskustelu papin viran sukupuolesta on noussut uudelleen pinnalle joidenkin vanhaa virkanäkemystä puoltavien artikkeleiden johdosta (mm. Uusi Tie 8/2026). Esitän tässä siihen yhden puheenvuoron keskustelun tasapainottamiseksi.
Vanhan virkakannan edustajat perustelevat papinviran kuulumisen vain miehille aika monimutkaisen logiikan kautta. Argumentteina käytetään luomisjärjestystä, jossa Adam luotiin ensiksi ja Eeva lankesi ensin syntiin. Toinen argumentti on ns. kefale-struktuuri, jossa perheen pää -analogiasta johdetaan seurakunnan paimenen tehtävä. Kolmanneksi käytetään Paavalin kirjeissä mainittuja naisten puhumiskieltoja. Neljänneksi Jeesuksen tekemä valinta miespuolisista apostoleista nähdään edelleen meitä sitovana ja päätellään, että apostolin virka jatkuu pappisvirkana.
Perusteluketju on aika hyvä ja näyttää aukottomalta sen omista premisseistä käsin. Kuitenkin sen jokainen kohta on myös kiistanalainen. Yhdessäkään ei ole ilman muuta selvää, että siitä tulisi tehdä johtopäätös luterilaisen kirkon pappisviran haltijan sukupuolesta.
Luominen mieheksi ja naiseksi kertoo tasa-arvosta. Eevan lankeemus ei ole pahempi kuin Adamin, vaikka Paavali yhdessä kohdassa näyttäisi siihen viittaavan. Toisessa kohdassa hän korostaa Adamin lankeemusta (Room. 5:12). Molemmat olivat syyllisiä. Luomisjärjestys uuden liiton pappeuden argumenttina on hankala, koska Jeesuksen ylösnousemus muutti paljon muutakin, jopa sapatin päivän paikan, joka VT:n mukaan olisi ikuinen.
Opetus miehestä perheen päänä on tänä tasa-arvon aikana vaikea, muinaisessa patriarkaalisessa kulttuurissa itsestään selvä. Voimme kuitenkin hyväksyä Paavalin opetuksen ja päätellä sen tarkoittavan, että miehen tulisi ottaa viime käden vastuu perheen hyvinvoinnista. Seuraako tästä, että nainen ei voisi olla pappina, on ihan eri asia.
Jeesus valitsi apostoleiksi vain miehiä. Seuraako tästä ilman muuta, että papin pitää aina olla mies, on mahdollinen mutta samalla täysin epävarma johtopäätös. Tuona aikana ei olisi voinut kuvitella, että lähetettäessä opetuslapsia kahdestaan, nämä olisivat olleet kaksi naista tai yhtä vähän mies ja nainen. Sitä paitsi ehtoollisenkin Jeesus jakoi vain miehille. Miksei tästä tehdä vastaavan kaltaista johtopäätöstä?
On lisäksi merkillepantavaa, että Jeesus valitsi maailmanhistorian merkittävimpiin evankeliumin julistamisen tehtäviin naisia, ylösnousemuksen ensimmäisiksi todistajiksi. Myös samarialainen nainen lähetettiin oman paikkakuntansa julistajaksi ja ”apostoliksi”. Eikö tässä näy jo uuden ajan airut?
Jos tarvitaan Vanhan testamentin puolto naisen toimimisesta tällaisessa tehtävässä, luettakoon Ps. 68:12: ”Herra on sanonut sanansa, suurin joukoin naiset tuovat ilosanoman.”
Naisten toimimista opetus- ja pappisvirassa voisivat tukea Paavalin sana naisten profetoimisesta (1. Kor. 11:5 ja 14:31) sekä se, että Roomalaiskirjeen vei ja luki paikan päällä Foibe (Room. 16:1). Lisäksi Room. 16 listalla on merkittäviä naisia ja mahdollisesti yksi heistä, Junia, oli apostoli (Room. 16:7).
Siellä missä naisten pappeus torjutaan, sallitaan kuitenkin tavallisesti naisten opetustehtävä seurakunnassa. Tämä on selvästi ristiriidassa Paavalin ohjeen kanssa (”Minä en salli, että nainen opettaa”, 1. Tim. 2:12). Tästä syystä Paavalin sanaan liitetään keinotekoinen lisäys ja sanotaan, että se tarkoittaa naisen päävastuullista opettamista eli paimenena olemista. Tästä teksti ei kuitenkaan puhu mitään. Sitä paitsi kyseisessä kohdassa nainen, gynee, on yksikössä ja tarkoittaa naimisissa olevaa naista eli vaimoa. Edellisessä jakeessa sana on monikossa ja tarkoittaa naisia yleensä. Paavali siis korostaa, että vaimon ei tule seurakunnassa ojentaa miestään. Tämä on paras tehdä kotona.
Vanhan virkakannan edustajat vetoavat mielellään kirkon pitkään traditioon, ja tällöin tarkoitetaan katolista kirkkoa. Tämä onkin melko hyvä perustelu. Siihen voisi kuitenkin heittää vastakysymyksen: miksi ette ota myös pappien selibaattia käyttöön? Sekin on kirkon hyvin pitkä perinne.
Eräänlainen ad hominem -tyyppinen argumentti on sanoa, että naispapit ovat keskimäärin liberaalimpia kuin miespapit. Painava vasta-argumentti tähän on, että toisaalta hyvin monet naispuoliset papit ottavat Jumalan sanan vakavammin kuin suuri osa miespuolisista kollegoista. Muutamien herätysliikkeiden ylläpitämä naispappien torjunta leikkaa heidän toiminnastaan pois suuren resurssin syvästi hengellisesti orientoituneita naispuolisia työntekijöitä.
Sallittaneen vielä yksi kysymys epäjohdonmukaisuudesta, joka koskee kotoista tilannettamme. Naispappeutta vastustavat järjestöt ovat viime vuosina ottaneet vastuullisiin johtotehtäviin naisia sekä pääsihteeriksi että hallituksen puheenjohtajaksi. Nainen ei siis saisi johtaa seurakuntaa mutta saa johtaa naispappeutta vastustavaa järjestöä tai pappeja kouluttavaa laitosta.
Koska viime aikoina on nostettu esiin naisten pappeutta vastustavia argumentteja, koen tarpeelliseksi ottaa näitä toista puolta valottavia näkökohtia esille. En haasta riitaa, vaan tarkoitus on ainoastaan sanoa, että ei pitäisi omistaa termiä ”raamatullinen kristillisyys” vain sille näkemyksellä, joka torjuu naispappeuden.
