Muukalaista älä sorra

 

Kuulun muukalaisten sukuun. Isäni täti ja setä lähtivät monien muiden tavoin 50 vuotta sitten Ruotsiin töihin. Heidän muuttonsa seurauksena suurin osa isäni suvusta elelee tänäkin päivänä kantaväestöön integroituneena länsipuolen Pohjanlahtea. Sisarusparvesta vain pappani perusti perheen Suomeen. Tuolloin oli tavallista, että suomalaiset muuttivat Ruotsiin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa. Tänään muuttovirta käy myös toisin päin.

Me suomalaiset tiedämme, mitä on elää muukalaisena vieraassa maassa. Siksi meille pitäisi olla itsestään selvää noudattaa Raamatun ohjetta: ”Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena.” (2. Moos. 23:9)

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Olen huolissani maamme koventuneesta keskusteluilmapiiristä. Myös tunnustavien kristittyjen joukosta kuuluu kritiikkiä ja kyseenalaistamista, kun on kyse ”muukalaisten” auttamisesta. Varsin kevyesti heitetään väite, että pakolaisia tulee auttaa heidän omassa kotimaassaan tai lähiseudulla. Se kuulostaa ihan kannatettavalta. Näin juuri tulee toimia. Tätä ehdottavilta odotan kukkaronnyörien varsin tuntuvaa avaamista avustusjärjestöjen suuntaan. Samasta suusta kuitenkin yleensä ehdotetaan myös kehitysavun lakkauttamista, eli ilmeisesti tuo tarjottu tuki olisi lähinnä esirukousta kaukaisen lähimmäisen puolesta. Näinkö meille on opetettu?

Mutta eikö meidän pidä saada omat asiat ensin kuntoon, että voimme auttaa toisia? Eräs viisas mies totesi tähän, että sitä aikaa odottavalle oikeaa hetkeä ei ikinä tule. Jos ihminen ajattelee, että hän voi antaa jotain toisille, vasta kun on itse saanut tarpeeksi, hän jää omasta mielestään aina saamapuolelle, vieläpä katkeroituneena. Paimenta seuraava sen sijaan sanoo: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Tuo toteamus ei nouse vertailusta muihin. Se on uskontunnustus, joka kertoo luottamuksesta Jumalan huolenpitoon.

Syyriassa ovat lähteneet kahden miljoonan ihmisen massat liikkeelle. Se on kaikkia maamme työikäisiä vastaava ihmisjoukko. Viidensadan syyrialaisen ottaminen Suomeen ei ihan oikeasti keikuta kenenkään suomalaisen hyvinvointia. Heistä vain 300 olisi yli normaalin pakolaiskiintiön. Näiden ihmisten kohdalla kyse on elämästä ja kuolemasta.

Suomalaista maahanmuuttokeskustelua vaivaa argumenttien kopiointi muualta maailmasta, missä siirtolaisuuden aiheuttamat ongelmat ovat aivan toisella tavalla todellisuutta. Suomalainen maahanmuuttopolitiikka on aina ollut maltillista ja hallittua, mikä on osaltaan helpottanut tulijoiden integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kannatan tämän hallitun maahanmuuttopolitiikan jatkamista vahvistettuna entistä tehokkaammalla kotouttamisella. En siis kannata rajojen aukaisemista tai kiintiöiden runsasta kasvattamista, koska se olisi vastuutonta politiikkaa, joka heikentäisi mahdollisuuksiamme kotouttaa maahanmuuttajia.  

On tärkeää huomata, että samat asiat syrjäyttävät maahanmuuttajia ja tavallisia suomalaisia. Jatkuva yhteisön ulkopuolelle sulkeminen ja vihamielinen kohtelu syrjäyttävät kenet tahansa. Olemme kuulleet pysäyttäviä kertomuksia tavalliseen, hyvinvoivaan perheeseen syntyneistä lapsista, jotka syrjäytyvät jouduttuaan koulukiusaamisen uhriksi. Mutta kun kyse on maahanmuuttajaperheistä, odotamme, että kaikesta ikävästä kohtelusta ja suoranaisesta syrjinnästä huolimatta heidän lapsensa raivaavat tiensä voittajiksi ja menestyjiksi. Ellei näin ole, on heissä jotain keskeisellä tavalla vialla. Olisiko aika katsoa peiliin? Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Hän tarvitsee tunnetta kuulumisesta johonkin. Henkilö, jonka sidos omaan sukuunsa on katkennut, tarvitsee tätä kokemusta vielä tavallista enemmän.

Seurakunnilla on tai ainakin pitäisi olla keskeinen rooli maahanmuuttajien kotouttamisessa. Suurin osa maahanmuuttajista on kristittyjä. Seurakunta voi tarjota yhteisön, johon liittyä. Esimerkiksi ortodoksikirkko tekee mittavaa kotouttamistyötä Venäjältä Suomeen muuttaneiden keskuudessa. Toivottavasti tämä mahdollisuus ymmärretään seurakunnissa yhä vahvemmin. Evankeliumi on aina ollut kansainvälinen juttu. Viimeistään Taivaassa meidän pitää pystyä sietämään erilaisuutta, sillä siellä uutta virttä veisataan kaikilla kielillä ja kuorossa, joka koostuu kaikista kansanheimoista. Siksi: muukalaista älä sorra.