Minäkö seuraava kuulusteltava?

 

Tuelle kirkkomme Herran Jeesuksen antaman lähetyskäskyn toteuttamiselle asetetaan Espoossa, ja muuallakin, tiukkoja ehtoja. Mikäli mainitut järjestöt eivät toimi ”oikein” (lue poliittisesti korrektisti) rahallista tukea ei tipu.

Esimerkkinä käy Espoon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston (YKV) toukokuinen kokous. Siinä tehtiin enemmistöpäätöksiä, jotka mielestäni ovat onnettomia. Tulevaisuus näyttää, olivatko ne peräti kohtalokkaita ajatellen kirkon moniäänisyyttä ja ykseyttä.
Yksi tällainen päätös oli julistaa Sley ja Slef avustusmielessä kelvottomiksi kuulua kirkon virallisten lähetysjärjestöjen piiriin. Syy: kielteinen suhtautuminen naispappeuteen.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Toinen päätös liittyy edelliseen päätökseen. YKV päätti nimittäin myös, että seuraavaa avustusjakokierrosta ajatellen tulee Sley:ltä, Slef:ltä, Kansanlähetykseltä ja Kylväjältä pyytää selvitys ”järjestöjen suhtautumisesta naispappeuteen, naispiispuuteen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin”.

Oletan, että tällä päätöksellä halutaan muuta kuin tyydyttää valtuuston enemmistön uteliaisuutta. Ilmeisesti tarkoituksena on käyttää saatuja selvityksiä arvioitaessa tukien myöntämistä järjestöjen lähetystyölle.
Kysymysten yhteys lähetystyöhön ei kuitenkaan aukea minulle. Epäilenkin, että niiden takana on muita tarkoitusperiä. Kuten esimerkiksi joidenkin mielipiteiden ja niiden edustajien julistaminen enemmän tai vähemmän ei-toivotuiksi yhteisössä, jota kutsumme kansankirkoksi.
Enää ei tunnu olevan jäljellä varjoakaan kirkolliskokouksen naispappipäätöksen yhteydessä hyväksytyn moniäänistä ykseyttä tukevasta ponnesta. Siinä todettiin:

”Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.”

Epäilen myös, että pyrkimys kohti yhä tiukemmin määriteltyä ”oikein” ajattelevien ja toimivien kirkkoa ei jää tähän. Pyrkimys suorastaan vaatii tiukempia otteita ja jyrkempää suhtautumista toisinajattelijoihin. Käytännössä heihin, jotka pitävät kiinni niin sanotusta klassisesta kristinuskon opetuksesta.

Kuulustelulta vaikuttavilta kysymyksillä on siksi tulevaisuudessa yhä useammin selvitettävä, täyttävätkö ne ja ne piirit asetettuja vaatimuksia.
Odotan vaan milloin katsotaan aiheelliseksi puhdistaa seurakuntaneuvostot ja kirkkovaltuustot henkilöistä, jotka eivät ajattele ja toimi poliittisesti korrektisti yhä useammassa erimielisyyttä aiheuttavassa asiassa.

Mainitut päätökset Espoossa osoittavat mielestäni kuinka pitkällä me jo olemme tällä tiellä. Raamatun ja kirkon opin tai teologian kanssa näillä toimenpiteillähän ei ole mitään tekemistä. Odotan vaan, milloin minä joudun kuulusteluun mielipiteistäni ja vastaukseni pohjalta enemmistö arvioi, ovatko vastaukseni sellaiset, että olen kelvollinen toimimaan aktiivisesti kirkossa.