Meidän jengi

 

Oletko sinä käynyt lapsena pyhäkoulussa? Itse olen. Meidän kylällämme pyhäkoulua järjestettiin paitsi koulun tiloissa myös yhden koulukaverini kotona. Varsinkin kotona pidetyt pyhäkoulut, joita kutsuttiin ”Pienten piiriksi”, ovat jääneet idyllisinä mieleeni. Vasta käymälläni Alfa-kurssilla monet eläkeikäisetkin muistelivat juuri pyhäkouluja uskonelämänsä tärkeinä virstanpylväinä rippikoulun ohella.

Olen aiemmassa blogitekstissäni tuskaillut sitä, miten vaikeaa lasten kanssa on selviytyä tavallisen pituisesta messusta. Kangasniemen seurakunnassa tämä on huomioitu kerran kuussa järjestettävässä pyhäkoulussa, joka pidetään kirkon sakastissa ja jonne lapset lähtevät kulkueena alkuvirren aikana. Pyhäkoulu loppuu aina kolehdin aikana, jotta lapsi voi osallistua ehtoolliselle vanhempiensa kanssa.

Missioforum osa 1 2vkoa

Sirpa Reinikaisen ohjaamaan opetustuokioon kuuluu rukousta, laulua, Raamatun kertomuksia ja leikkejä. Viimeksi pyhäkoulussa oli 19 lasta, joista nuorin oli 8 kuukautta ja vanhin 11 vuotta. Nuorimmat voivat osallistua pyhäkouluun vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa.

Pyhäkoulua ohjaa Sirpa Reinikainen. (Kuva: Tuija Hokkanen)

Olen ihaillen seurannut, miten kekseliäitä ideoita Sirpalla on. Esimerkiksi ensi kerralla eli toukokuun 5. päivä lapset jaetaan kahteen ryhmään: alle kouluikäiset osallistuvat perinteiseen pyhäkouluun, ja kouluikäiset pääsevät kokeilemaan seikkailupyhäkoulua kirkon alla. Seikkailupyhäkoulun ideana on kulkea ryhmänä ja isosten auttamana pyhän salaisuuden äärelle. Taskulampun valossa ratkotaan eteen tulevia tehtäviä. Jokainen auttaa kaveria ja saa johdattaa vuorollaan muita.

Onko muissa lapsiperheissä käytössä rastitaulukoita? Kaikki, jotka ovat joskus käyneet meillä, ovat kiinnittäneet huomiota yhteen nurkkaukseen, jossa on lasten itsensä tekemiä tavoitetaulukoita. Olemme tehneet taulukoita, jotka kannustavat mm. syömään itse, käymään pidemmillä pyörälenkeillä tai maistelemaan vieraita makuja. Taulukot ja pienet palkinnot toimivat oman kokemukseni mukaan hyvin alussa, kun jokin taito ei ole vielä täysin hallussa. Molemmat lapset ovat myös innostuneet tekemään taulukoita itse: Kun esikoisemme oli pienempi, hän teki isälleen taulukon, jossa luki ”isin hiljaa olevaisuus tauluko”. 5-vuotias puolestaan odottaa kovasti joka ikistä reissua, joten hän on tehnyt itselleen matkataulukon, josta voi seurata joka aamu matkan lähestymistä; kun ruudut ovat täynnä, matka on käsillä.

Tällaisen taulukkohullun mielestä on hienoa, että Kangasniemellä jokainen lapsi saa messun lopussa passiinsa tarran ja neljä tarraa kerättyään lapsi saa pienen lahjan. Näin uusi taito – messussa käyminen – tulee kuin huomaamattaan opituksi.

Pastori Pirkka Sieviläinen jakaa tarroja messupasseihin. (Kuva: Päivi Kettunen)

Mikä pyhäkoulun merkitys on näin lapsiperheellisen näkökulmasta? Itse saan kerrankin osallistua messuun kaikessa rauhassa ilman, että yritän viihdyttää lapsiani siinä samalla. Jos jotain parannettavaa toivon, niin sitä, että pyhäkoulu olisi joskus tulevaisuudessa mahdollista järjestää kahdesti kuussa, jotta itsenikin olisi helpompi osallistua messuun useammin.

Lapset puolestaan nauttivat pyhäkoulun tutuista lauluista (joita voitaisiin minusta laulaa myös messussa). 8-vuotiaalle pyhäkoulussa tärkeintä ovat kuitenkin kaverit: hän tarkistaa aina messun alussa, että pyhäkouluun on lähdössä hänelle tuttuja lapsia. Tämä lienee pyhäkoulun tärkein juttu: tarjota seurakunnassa lapsille tuttu yhteisö, johon he kokevat kuuluvansa, joka on heidän jenginsä.