Kirjoittanut
Kristus on rauhan ruhtinas. Hänen kuninkuuttaan tarvitaan kipeästi tässä pimeässä maailmassa. Paavi Franciscuksen mukaan olemme jo keskellä kolmatta maailmansotaa. Kun lukee uutisia vaikkapa Irakin ja Syyrian tapahtumista, Ukrainaa tietenkään unohtamatta, ei väite vaikuta suuresti liioitellulta. Sota ei kuitenkaan ala äkkirysäyksellä, vaan vähittäisellä konfliktien eskaloitumisella. USA yrittää parhaillaan saada kasaan koalitiota, joka estäisi radikaalin Isiksen etenemisen Irakissa ja Syyriassa, mutta toistaiseksi vasta seitsemän maata on luvannut sotilaallista apua. Suomi on mukana toimittamassa humanitaarista apua. Jälleen USA joutuu varsin yksinäisenä tekemään likaisen työn.
Länsimaat eivät toistaiseksi ole päässeet edes yksimielisyyteen vihollisensa nimestä. Pitäisikö tästä helmikuussa Al-Qaidasta eronneesta terroristijoukkiosta käyttää nimitystä ”Isis”, ”Isil”, ”IS” vai mahdollisesti ”Daesh”? He itse käyttävät itsestään yksinkertaisesti määritelmää ”islamilainen valtio”. Oli tämän ryhmän nimi sitten mikä tahansa, sen jäljet pelottavat. Toisinajattelijat, heikot kansanryhmät, syyttömät naiset ja lapset ovat suuressa vaarassa.
Täysin toisenlaisen elämän mallin kohtaamme evankeliumeissa. Erityisesti Luukas painottaa Jeesuksen toimintaa heikkojen ja syrjittyjen auttajana. Evankeliumeista vain Luukas kirjaa tutut Jeesuksen vertaukset laupiaasta samarialaisesta, kadonneesta lampaasta ja tuhlaajapojasta. Luukas on kiinnostunut siitä, miten Jeesus parantaa kymmenen pitaalista miestä ja herättää Nainin lesken pojan kuolleista. Luukas kuvaa yhteiskunnan hyljeksittyjä ihmisryhmiä, lapsia, naisia, sairaita ja köyhiä. Hän on kiinnostunut Jeesuksen syntymästä ja varhaisvuosista. Vain Luukas kertoo esimerkiksi Jeesuksen käynnistä temppelissä 12-vuotiaana. Samarialaisilla, pakanoilla ja syntisillä oli yhtäläinen ihmisarvo kuin Rooman valtakunnan menestyneimmillä esikuvilla.
Tämä Luukkaan evankeliumin näkökulma on erityisen kiinnostava siitä syystä, että Luukas oli pakana. Hän on ainoa Uuden testamentin kirjoittaja, joka ei ollut syntyään juutalainen. Luukas oli sivistynyt, hyvin koulutettu ja toimi arvostetussa ammatissa, Rooman valtakunnan silmäätekevien ihmisten perhelääkärinä. Kuten kaikki Novum -tenttinsä suorittaneet teologit tietävät, Luukas osasi kirjoittaa laadukasta ja hienostunutta kreikkaa. Hän käytti paljon sellaisia sanoja, joita ei tapaa missään muualla Uudessa testamentissa. Hän kuului harvalukuiseen sivistyneeseen yläluokkaan ja oli kasvanut Antiikin helleenisen kulttuuriperinnön ympäröimänä. Tämä kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri arvosti ylitse kaiken ylevyyttä, järkevyyttä ja sivistystä. Antiikin kulttuurissa ei koskaan olisi syntynyt laupiaan samarialaisen kertomusta tai kärsivän Messiaan ideaa. Sääli ja laupeus olivat kreikkalaisille luonteen heikkoutta. Lapsia, naisia, sairaita, orjia tai vanhuksia ei arvostettu. Vastasyntyneet lapset eivät vielä olleet edes ”ihmisiä”, sillä heidän ymmärryksensä ei ollut vielä kehittynyt. Siksi isä saattoi hyvinkin hylätä lapsensa katuojaan. Ihmisen arvo syntyi vain hyveellisyydestä ja järjellisyydestä. Kristinusko oli muuttanut lääkäri Luukkaan perusteellisesti. Tästä hellenististä oli tullut lähimmäistään rakastava kristitty!
Lääkäri Luukas, pakana Antiokiasta, oli omaksunut nämä ystävänsä ja matkakumppaninsa Paavalin sanat: ”Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.” 1. Kor. 1:27-29
Vastaavaan lähimmäisen rakkauteen, myötätuntoon ja heikkojen auttamiseen ei pysty Isil, eikä siihen pysty moderni sekulaari humanismi. Ainoa toivomme on Jeesus Kristus!
