Ensimmäisten vuosisatojen aikana tapahtunutta juutalaisuuden ja kristinuskon eriytymistä, parting of the ways, on tutkittu jonkin verran. Siinä oli kolme osapuolta: juutalaisyhteisö koko laajuudessaan, kasvava (pakana)kristillinen kirkko ja kirkon juutalaiset jäsenet. Tutkijat James Dunn ja Anders Runesson esittävät, että välirikko tapahtui alun perin juutalaisten ja ei-juutalaisten Jeesuksen seuraajien välillä, ei niinkään kirkon ja synagogan, jotka meidän tunteminamme instituutioina ovat myöhäisempi ilmiö. Tämä aika hätkähdyttäväkin tosiasia johtaa luonnollisesti kysymykseen, oliko eriytyminen väistämätöntä – tai vielä rohkeampaan ajatukseen: olisiko se peruutettavissa?
Juutalaisten ja kristittyjen väliseen uskontodialogiin osallistuvat tahot eivät yleensä halua vastata tähän kysymykseen. Aikaa on kulunut paljon, ja toisen temppelin aikaisesta yhteisestä juuresta on kasvanut kaksi maailmanuskontoa, joiden tehtävänä on rakentaa keskinäistä kunnioitusta. Messiaaniset juutalaiset eivät kuitenkaan suostu luovuttamaan juutalaista Jeesusta ainoastaan pakanakristillisen kirkon omaisuudeksi. Tietenkin on epärealistista kuvitella, että vuosisatoja jatkunutta prosessia voisi noin vain lähteä kerimään taaksepäin, mutta silti jotakin historiasta tulee eteemme uudelleen arvioitavaksi, kun messiaaninen liike esittää kirkolle kysymyksiä, joista on tähän asti vallinnut konsensus. Voidaanko jotakin rikkoutunutta korjata? Mitä myönteistä sillä voitaisiin saavuttaa?
Kinzer kysyy erityisesti roomalaiskatoliselta ja ortodoksiselta kirkolta, voivatko ne aidosti sanoa kirkkonsa olevan ”katolinen” ja puhua apostolisesta suksessiosta, jos Kristuksen seurakunnan juutalainen haara puuttuu.
Todellinen katolisuus
Välirikko kirkon juutalaisten ja ei-juutalaisten jäsenten välillä on kirkon historian pahin skisma, josta kaikki muut jakautumiset saivat alkunsa – näin uskoo yhdysvaltalainen messiaaninen teologi Mark Kinzer yhdessä muutaman muun tutkijan kanssa (esim. Martin Buber, Karl Barth, David H. Stern). Kirjassaan Stones the Builders Rejected Kinzer kysyy erityisesti roomalaiskatoliselta ja ortodoksiselta kirkolta, voivatko ne aidosti sanoa kirkkonsa olevan ”katolinen” (yhteinen) ja puhua apostolisesta suksessiosta, jos Kristuksen seurakunnan juutalainen haara puuttuu. Ainakin roomalaiskatolisen kirkon johdossa kysymys onkin jo noteerattu, ja messiaanisen liikkeen merkityksestä on käyty monia rakentavia keskusteluja. Tärkeä hahmo prosessin aloittajana ja ylläpitäjänä on ollut juutalaistaustainen kardinaali Lustiger (1926–2007) yhdessä Mark Kinzerin kanssa.
Kinzer esittää, että todellisen katolisuuden tulisi yhdistää luovalla tavalla kristillistä ja juutalaista perinnettä ja sillä tavoin olla osaltaan parantamassa skismaa. Tämä voi toteutua vain Pyhän Hengen johdatusta etsien, ja se saa erilaisia muotoja riippuen siitä, onko kyseessä messiaaninen juutalainen yhteisö vai seurakunta, johon kuuluu juutalaisuskovia vähemmistönä.
Kohti toista Jerusalemin kokousta
Vuosituhannen taitteessa joukko messiaanisia ja kristittyjä johtajia sai näyn tulevaisuudesta, jossa juutalaisuskovien ja pakanakristittyjen välinen kuilu umpeutuu. Heitä olivat muun muassa rabbi Marty Waldman, messiaaninen teologi Dan Juster, karismaattinen katolinen pastori Peter Hocken ja evankelikaalinen pastori Don Finto. He antoivat näylle nimen Toward Jerusalem Council II (TJCII), Kohti Jerusalemin toista konsiilia.
TCJII on visio siitä, että eräänä päivänä Jerusalemissa pidetään jälleen kokous, mutta nyt asetelma on päinvastainen verrattuna Apostolien tekojen luvussa 15 kuvattuun Jerusalemin kokoukseen. Apostolien teoissa juutalaiset alkuseurakunnan johtajat päättivät hyväksyä joukkoonsa myös muista kansoista uskoon tulleet ilman että heidän tarvitsi kääntyä juutalaisuuteen. Tulevaisuuden Jerusalemin kokouksessa pakanakristillisten kirkkojen johtajat tunnustavat virallisesti Jeesukseen uskovien juutalaisten aseman ja toivottavat heidät tervetulleiksi yhteyteen ilman että heidän pitää hylätä juutalaista identiteettiään ja elämäntapaansa.
TCJII-näyn ympärille on syntynyt sekä rukousliike että myös vaikuttamistyötä tekevä ryhmä. Sen teologinen agenda perustuu raamatulliseen ajatukseen ihmiskunnan jakautumisesta Israeliin ja muihin kansoihin. Myös Kristuksen ruumis on kaksitahoinen; juutalaiset ja ei-juutalaiset muodostavat Efesolaiskirjeen ”yhden uuden ihmisen”. TCJII käyttää lisäksi Jeesuksen vertauksen mukaista kuvaa vanhemmasta ja nuoremmasta veljestä Isän kodissa. Alkuseurakunnan jälkeen nämä kuvat korvautuivat mallilla universaalista kirkosta, jossa jako juutalaisiin ja muihin kansoihin ei saanut enää näkyä. Kastettuja juutalaisia vaadittiin sulautumaan pakanakristittyihin. Tästä näkökulmasta TJCII on aloite, jonka tarkoituksena on palauttaa Kristuksen ruumiin yhteyden alkuperäinen malli.
Jokainen opetus, joka väittää, että Jumalan liitto Israelin kanssa on päättynyt, ja jokainen opetus, joka erottaa Jeesuksen omasta kansastaan, on luonteeltaan jakava. Näin ajatteleva seurakunta rakentuu sille perusoletukselle, että Jumala on rikkonut sitoumuksensa Israelin kanssa.
Raamatun opetus liitoista on keskeinen yhteyden ymmärtämisen kannalta. TJCII:n näkemys on, että uutta liittoa ei voida ymmärtää oikein ilman Vanhassa testamentissa kuvattuja liittoja, jotka Jumala solmi Israelin kanssa. Uusi liitto perustuu Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen annettuihin liiton lupauksiin, Siinailla tehtyyn Mooseksen liittoon ja Daavidille annettuihin valtakunnan lupauksiin. Uusi liitto ei kumoa aiempia liittoja, vaan täydentää ja uudistaa liiton Jumalan sekä Israelin ja Juudan sukujen välillä (ks. Jer. 31: 31, 33). Kirkon ykseys on täysin tämän Jeesuksessa tehdyn liiton varassa. On tärkeää ymmärtää Jeesuksen juutalaisuus, hänen erityinen tehtävänsä suhteessa Israeliin ja hänen samastumisensa omaan kansaansa.
Jokainen opetus, joka väittää, että Jumalan liitto Israelin kanssa on päättynyt, ja jokainen opetus, joka erottaa Jeesuksen omasta kansastaan, on luonteeltaan jakava. Näin ajatteleva seurakunta rakentuu sille perusoletukselle, että Jumala on rikkonut sitoumuksensa Israelin kanssa. Näkemys heikentää uuden liiton järjestyksen vakautta ja altistaa sen tuomitsevalle hengelle. Vuodesta ja vuosisadasta toiseen ilmaantuu uusia skismaattisia ryhmiä, jotka julistavat muut luopioiksi.
TJCII:n vakaumuksen mukaan näkyvä yhteys voi palautua vain, kun kirkko tunnustaa juutalaisuskovia vastaan tehdyt synnit, löytää uudelleen pohjimmaisen juutalaisen luonteensa ja perkaa pois opetuksen, joka suoraan tai epäsuorasti pyrkii syrjäyttämään Israelin Jumalan valittuna kansana. Tässä prosessissa myös messiaanisia juutalaisia kutsutaan katumukseen: hylkäämään ylemmyydentunne, pelko ja eristäytymisen halu.
Tikkun HaOlam – maailmaa korjaamaan
Toista Jerusalemin kokousta odottava liike TCJII on vahvasti eskatologinen. Se, että juutalainen tapa seurata Jeesusta on vuosisatojen jälkeen herännyt uudelleen henkiin, on itsessään merkki lopunajoista. Ikiaikaisen skisman eheytymisessä nähdään niin suuri hengellinen dynamiikka, että TCJII rohkenee puhua maailman korjaamisesta (”tikkun ha-olam”). Juutalaisen tradition mukaan tikkun ha-olam jouduttaa Messiaan tuloa. Uskovien mahdollisuuteen vaikuttaa Jeesuksen paluuseen viitataan myös Pietarin kirjeessä (2. Piet. 3: 12): ”- – – millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa – – -”. TCJII uskoo, että juutalaisuskovien palauttaminen heille kuuluvalle paikalle ja Kristuksen ruumiin eheytyminen nopeuttavat Herran paluuta kunniassa.
Sitä ennen voi kuitenkin tapahtua paljon muuta positiivista. TCJII hahmottelee profeetallisen rohkeasti korjaantuneen yhteyden hedelmää: Roomalaiskirjeen (11:11–15) mukaan maailma on tullut siunatuksi juutalaisten lankeemuksen myötä, mutta Paavali profetoi, että valtavat Jumalan rikkaudet vuotavat maailman ylle siinä vaiheessa, kun juutalaiset kansana ottavat vastaan pelastuksen Jeesuksessa. Kun ikivanhat juutalaisiin kohdistetut kiroukset on peruutettu ja korvausteologiasta versoneet rikkaruohot kitketty pois, ovet evankeliumille juutalaisten parissa tulevat avautumaan uudella tavalla. Kun kirkon aarteet ovat läpikäyneet puhdistumisprosessin, myös messiaaninen liike saa niistä siunauksen. Kristikunta avautuu ottamaan vastaan uuden liiton koko rikkauden. Lähetystyö kansojen parissa etenee voimallisesti.
