Koko kansan Matti

“On kyllä ihme, että Matti on vielä kaiken kokemansa jälkeen hengissä”, toteaa Maria Veitola Yökylässä -ohjelmassaan, joka on kuvattu pari vuotta sitten Matti Nykäsen ja hänen vaimonsa Pian kotona Joutsenossa.

Mutta ei ole enää. Ihminen on rajallinen. Matin elimistö ei enää kestänyt ja tuli hänen aikansa lähteä. Rankat elämäntavat, sairaudet ja sielun väsymys veivät viimeiselle rajalla 55-vuotiaan suomalaisen urheilun suurmiehen – inhimillisesti liian varhain.

Sansa kevat2019

Kaikkihan me tunsimme Matin – vai tunsimmeko?

Aika harva lopulta tunsi Matti Nykäsen, silti juuri hänen poismenonsa on koskettanut Suomen kansaa hyvin laajasti. Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat jakaneet tuntojaan ja muistelleet koko kansan Mattia, joka oli ollut julkisuudessa teini-iästä lähtien.

Monen median sisältösuunnitelmat menivät uusiksi suru-uutisen vuoksi. Arkistojen kätköt kaivettiin esiin. Matti-aiheiset ohjelmat ja artikkelit valtasivat mediapaikat. Monet julkisuuden henkilöt, Matin ystävät ja entiset urheilukollegat ovat muistelleet Mattia.

Matti on Matti.

Suomesta ei varmaankaan löydä toista henkilöä, jonka nimellä olisi myyty yhtä paljon iltapäivälehtiä. Matti-aiheisia lööppejä ehti kertyä melkoinen määrä 36 vuoden aikana. Alkuun lööpit olivat sankaritarinaa, sitten tuli naisjutut, juomingit ja pahoinpitelyt.

Ihmisenä Matti Nykänen oli varmaan jo aika väsynyt lööppijulkisuuteen. Paljon puuta heinää.

Veitolan ohjelmassa esiintyy aito, herkkä ja voipuneen oloinen Matti Nykänen. Ohjelmassa käy ilmi, että Nykänen on käynyt läpi masennuksen ja uupumuksen.

Silti miehellä oli katse kohti tulevaa. “Haaveilen onnellisesta elämästä”, Nykänen kertoo ohjelmassa.

Miksi kaikki pitivät Matista? Miksi kansa oli Matin puolella? Miksi Matin toilailut annettiin uudestaan ja uudestaan anteeksi? Mieshän istui välillä linnassakin – pahoinpitelystä, tapon yrityksestä. Sekin annettiin anteeksi.

Matissa oli jotain hyvin suomalaista. Jotain aitoa ja vilpitöntä. Jotain hyvin herkkää.

Oma lukunsa on Matin kuolemattomat sutkautukset kuten “elämä on ihmisen parasta aikaa”, “elämä on laiffii” ja “jokainen tsäänssi on mahdollisuus.” Ne jäävät elämään, vaikka mies itse on kuollut.

Mattia käytettiin hyväksi. Jos ammattilaisuran jälkeen olisi ollut tarjolla kunnon tukea ja jos mies olisi varjeltunut kaikenlaisilta onnenonkijoilta, niin loppuelämän käsikirjoitus olisi voinut olla toisenlainen.

Viime marraskuussa kävin katsomassa vantaalaisen näyttelijä Tatu Mönttisen monologinäytelmän Matti Nykänen – hyppy sumuun. Mönttinen eläytyi näytelmässä Nykäsen saappaisiin. Nykäsen elämää eri kanteilta kunnioittavasti kuvannut esitys oli teatteria parhaimmillaan. Mönttinen piirsi Nykäsestä hahmon, joka haaveili onnellisesta ja rauhallisesta elämästä, mutta jota aika ajoin alkoholi ja ahdistus veivät. Nykäsen elämässä sattui ja tapahtui. Mönttinen olisi halunnut esitykseen Nykäsen haastattelun, mutta Nykänen oli kuulemma kieltäytynyt kunniasta.

Nyt Matti on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Rauha hänen sielulleen.