Kirkollinen tulee olla kirkollinen

 

Pääkaupunkiseudulla joka neljännet hautajaiset – siis 25 prosenttia – pidetään kirkkoon kuulumattomille. Ja kirkosta eroamisten myötä niiden osuus vain kasvaa. Syystäkin kirkossa keskustellaan kirkkoon kuulumattomien hautaamisesta.

Kirkkojärjestys antaa melko vapaat kädet. Sen mukaan ”Kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita.”

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Kuinka usein sitten kirkkojärjestyksessä esitetyt perustelut sille miksi ei voi siunata täyttyvät? Vastaus riippuu ratkaisevasti siitä, miten perustelut tulkitaan. Siitä voi varmaan esittää erilaisia perusteltuja näkemyksiä, mutta haluan tässä keskittyä yhteen.

Kysymykseni kuuluu: eikö kirkosta eroaminen ole selvä ilmaus siitä, että henkilö ei halua tulla osalliseksi kirkollisista toimituksista? Miksi pitäisi vielä eroamisen lisäksi olla lisäperusteita?

Ymmärrän toki hyvin, että läheiset usein toivovat kirkollista hautaamista ja papin antamaa siunausta haudan lepoon. Mielenkiintoista olisi tietää miksi? Ilman teologista tai moraalista arviointia voinee sanoa, että toivo useimmiten johtuu kulttuurisesta tavasta. Kuuluu niin sanotusti asiaan, että vainaja saa kirkollisen hautaamisen. Siitä nouseekin kaksiosainen kysymys, pitääkö kirkon a) kunnioittaa läheisiä tai kuollutta, ja b) kunnioittaa kirkon jäsenyyden merkitystä myös silloin kun se voi herättää kritiikkiä?

Mielestäni eroaminen kirkosta on kannanotto muun muassa ei-kirkollisen hautaamisen puolesta ja sitä kannanottoa pitää kunnioittaa. Kirkon jäsenyyttä, ja sitä kautta kirkon jäseniä, pitää kunnioittaa ja osoittaa, että jäsenyydellä on merkitystä. Ei ole eikä voi olla yhdentekevää kuuluuko kirkkoon vai ei. Kaikki signaalit, jotka viestivät jotakin muuta nakertavat kirkon identiteettiä ja uskottavuutta niin kirkkoon kuuluvien kuin kirkon ulkopuolella olevien keskuudessa.

Mielestäni nyt pitäisi kirkossa vakavasti ja laajasti keskustella siitä, miten viestittää kirkkojäsenyyden merkityksestä kaikissa elämän tilanteissa ja kuoleman yhteydessä. Pitäisi myös keskustella siitä, miten kirkko voi osoittaa kristillistä rakkautta myös silloin kun se ei voi toimia ihmisten toiveiden mukaisesti.

Kirkolla on omat sääntönsä, joita sen tulee noudattaa. Mutta kirkon säännöt eivät sido Jumalaa. Vaikka joku kääntää selkänsä kirkolle voimme olla varmoja, että Jumala ei käännä selkäänsä kenellekään, joka Häntä lähestyy. Ja se on asia, joka on Jumalan ja kyseisen henkilön välinen.