Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Kirkko on negatiivisessa kierteessä

 

 

Jokainen tällainen otsikko ja uutinen kertoo tietysti jo sinänsä kansankirkon kannalta kielteisestä kehityksestä, mutta tärkein on otsikoiden ja uutisten luoma kokonaiskuva. Ja se on mielestäni varsin haastava. Ellei peräti hyvin synkkä.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Kokonaiskuvahan kertoo, että kirkko näyttää olevan kielteisessä kierteessä: rippikoulua käymättä jättäneet menevät helpommin naimisiin ilman kirkollisia menoja ja jättävät lapsensa kastamatta. Kun nämä lapset kasvavat aikuisiksi ja saavat omia lapsia toistuu sama kaava.

Kaiken lisäksi on todettava, että kirkon kannalta negatiivinen kehitys voi ottaa pitkiäkin loikkia jos ja kun ”muotielementti” astuu kuvaan. Tällä tarkoitan, että nuoren rippikouluvalmiuteen enemmän tai vähemmän vaikuttaa se, miten kaverit toimivat. Siksi tähän asti suhteellisen maltillinen lasku rippikoulun suosiossa voi jyrkentyä yllättävänkin nopeasti.

Sama koskee ainakin jossakin määrin myös kaikkia muita mainittuja kirkon kannalta kielteisiä kehitystrendejä.

Tämän kolumnin lähtökohtaa ajatellen on seuraava lainaus kirkon strategiasta keskeinen: Tärkeimpiä kirkkoon kuulumisen syitä ovat kirkolliset toimitukset, kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen, sekä se, että kirkko ylläpitää hautausmaita. Yhdeksän kymmenestä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenestä pitää niitä tärkeinä jäsenyyden syinä.

Näin on nyt ja näin haluaa kirkko asioiden olevan myös tulevaisuudessa. Valitettavasti todellisuus yhä voimakkaammin haastaa tätä näkemystä. Ovathan nimenomaan kirkolliset toimitukset – kuten olemme todenneet – menettäneet ja menettämässä suosionsa.

Eräs haaste kirkon hakiessa tietään eteenpäin on, että seurakunnat ovat niin erilaisia. Siksi ei ole olemassa yhtä vastausta kysymykseen, miten negatiivisen kierteen voisi katkaista. Vastaus on annettava siinä ympäristössä, missä toimitaan ja sen ympäristön ehdoilla.

Siksi on hyvä, että kirkon yhteinen strategia on eräänlainen ”raamistrategia”, jonka pohjalta ja avulla seurakunnat voivat laatia omia strategioitaan. Siksi on myös hyvä, että kirkolliskokous on perustanut tulevaisuusvalionkunnan, jonka tehtävä on pohtia kirkon ja seurakuntien nykyistä ja tulevaa toimintaympäristöä monelta suunnalta.

Nyt olisi rehellisesti arvioitava, miten laadittuja strategioita toteutetaan ja ovatko ne toimivia. Tärkeää olisi myös huolehtia siitä, että kirkon sanoma ja todellisuus välittyy mahdollisimman tehokkaasti mediaalisesti hyvin muuttuneessa ja haastavassa ympäristössä. Siksi on hyvin huolestuttavaa, että kirkolta puuttuu ajan tasalla oleva mediastrategia.

Mutta se on jo toisen kolumnin arvoinen asia.