Kirjoittanut
Itse ajattelen tuhansien kirjoitusten jälkeen, että kaikki mitä kirjoittaa ei voi eikä tule olla tarkoitettukaan kaikille. Olisi jopa suuruudenhulluutta ajatella, että kaikki ajatukseni kiinnostavat kaikkia. Ajattelen myös, että joskus on tarpeellista ja hyvää kirjoittaa myös ”mediassa olevalle toimittajien yhteisölle”. Ovathan toimittajakollegatkin paitsi tekstin tuottajia, ja sitä kautta todellisuuden luojia, myös tekstien lukijoita.
Kenelle pääasiallisesti tekstini muotoilen ratkaisee se, mitä kulloinkin haluan painottaa ja mihin viestillä pyrin. Siksi voi – ja mielestäni pitääkin – kirjoittaa eri tavalla esimerkiksi miesparin lähettämisestä avustustyöhön lähetysjärjestön kautta tai niin sanotusta sukupuolineutraalista avioliittolaista. Näkökulma tai painotus voi olla esimerkiksi teologinen, poliittinen tai psykologinen. Se voi olla referoiva, analysoiva tai kantaa ottava riippuen pääasiallisesta kohderyhmästä.
Jos kaikkia näkökulmia ja lähestymistapoja yrittää mahduttaa samaan, kaikille lukijoille suunnattuun kirjoitukseen, lopputulos on väistämättä sekava.
Paavali ei ollut toimittaja eikä käyttänyt elektronista sosiaalista mediaa. Tästä huolimatta tulin ajatelleeksi häntä tässä(kin) yhteydessä. Tarkemmin sanottuna hänen esiintymistään Ateenassa ja Korintissa.
Keskusteluteeman liittyvät lainaukseni tulevat Apostolien teoista (17:22) ja Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille (2:1):
Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua:”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.
Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
Yhdessä nämä tekstit antavat meille tämän päivän kirkollisille keskustelijoille ja kolumnisteille, ja myös lukijoille, vakavan kehotuksen: keskity olennaiseen. Se tarkoittaa, että meidän lähtökohtaisesti tulee kirjoittaa ja keskustella Jeesuksesta ja pelastuksesta Hänessä. Muut voivat sitten keskustella omista jumalistaan omalla tavallaan. Mutta heidän uskonsa ei saa sanella mistä me keskustelemme. Eihän Paavalikaan lähtenyt keskustelemaan ateenalaisten jumalista yrittäen sitä kautta saada ymmärrystä ja suosiota.
Itse olen ollut huomaavinani, että kiusaus on suuri keskustella siitä, mistä muut haluavat keskustella ja tavalla, jonka he määrittelevät. Tarve tulla hyväksytyksi ja sopeutua vallitsevaan henkeen tulee helposti määräävämmäksi kuin tarve olla uskollinen Jumalan tahdolle.
Tämä koskee mielestäni joskus myös hyvää tarkoittavia pyrkimyksiä löytää sopua moniarvoisessa kirkossamme. Missä on keskeinen painotus: ihmisten ja kirkkoinstituution ykseydessä vai Jumalan tahdossa? Mutta pohdinta siitä on toisen kolumnin paikka.
