Kirjoittanut
Raamatulla päähän lyönnistä syytetään Raamattuun sitoutuvia kristittyjä. Raamatunjakeita käyttävät kuitenkin lyömäaseena yleisesti juuri ne, jotka toivovat, ettei synnistä puhuttaisi. Jos joku sanoo ääneen Raamatussa selkeästi synniksi sanotun asian, on helppo lopettaa keskustelu ”fundamentalistisilla” viittauksilla Raamattuun: Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. (Matt 7:1) Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä. (Joh 8:7) Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. (Luuk 6:42) Juuri tällaista retoriikkaa käytettiin muun muassa homokeskustelussa.
Tuomitseminen ei voi olla sama asia kuin jonkun asian sanominen synniksi. Tilanne, jossa Jeesus oli aviorikoksen tehneen naisen luona, ja sanoi kuuluisat sanat ensimmäisen kiven heittäjästä, opettaa meille, mitä tuomitseminen on ja mitä se ei ole. Jeesus ei suinkaan sanonut, ettei synti olisi syntiä. Sekä kivittäjät, että paikalle saapunut Jeesus ottivat tosissaan sen, että aviorikos on Jumalan tahdon vastainen synti. Tämä ei vielä ollut tuomitsemista.
Tuomitsemista on, että ihminen ottaa omiin käsiinsä vallan julistaa rangaistus ja panna se täytäntöön. Juuri näin tekivät kivittäjät. Tuomitsemista ei ole, että sanoo synnin ääneen synniksi. Raamatussa tuomitseminen tarkoittaa joko syylliseksi julistamista tai syyttömäksi julistamista Jumalan lain perusteella. Se on sitä, että ihminen julistetaan joko vanhurskaaksi eli Jumalan tuomioistuimen edessä syyttömäksi tai sitten jumalattomaksi synteihinsä syylliseksi.
Synnistä ääneen puhuminen on vaikeaa tai mahdotonta niille, joille Kristuksen armo ei ole kirkastunut. He ajattelevat luonnollisen uskonnollisuuden pohjalta, että Jumalan tuomioistuimen edessä tullaan vanhurskaaksi omilla teoilla. Ilman Kristuksen sovitustyön kirkastumista kristinusko nähdään moralismina. Siksi on aivan ymmärrettävää, että ihmiset ovat kauhuissaan, jos ääneen mainitaan syntejä. Jokainen ääneen mainittu synti nimittäin tuntuu tuomitsevan tällaisen ihmisen. Jokainen täyttämätön lain käsky tai Raamatun ohje ahdistaa, koska ne ovat syyttävä sormi. Synnistä ääneen puhuminen herättää sisäisen kysymyksen: minäkö en kelpaakaan? Oletko sinä muka parempi kuin minä? Kun ei ole syntien sovittajaa, silloin kristinuskosta tulee lakihenkistä kilpailua. Silloin todellakin kannattaa välttää synneistä puhumista.
Koko kysymys tuomitsemisesta tiivistyy vanhurskauttamisoppiin. Kristityt, joille Kristuksen armo on todella kirkastunut, tietävät, että Jumalan edessä on vain kahdenlaisia syntisiä ihmisiä. Toisilla syntisillä on Kristus ja toisilla syntisillä ei ole Kristusta. Ne joilla on Kristus tuomitaan Kristuksen ansioiden mukaan ja tuomio on tietenkin Kristuksen täytetyn työn tähden vapauttava. Ne joilla ei häntä ei ole, tuomitaan omien tekojensa mukaan kadotukseen. Jokainen ääneen sanottu synti onkin Jeesuksen tunteville kristityille hyvän paimenen paimensauva, joka kutsuu heitä pysymään Kristuksen armossa. Paavali kirjoittaa asiasta galatalaisille: Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. (Gal 3:24) Jos syntejä ei sanottaisi ääneen saattaisivat kristityt langeta luottamaan omiin tekoihinsa Kristuksen ansioiden sijaan.
Tämän vuoksi saan itse olla iloinen siitä, että oman elämäni synnit sanotaan ääneen synneiksi. Silloinhan voin tuoda syntini Kristukselle ja ottaa hänet uskossa vastaan anteeksiantamukseksi.
Puhukaamme siis rohkeasti synnistä, että mahdollisimman moni ihminen saisi ottaa vastaan Kristuksen syntiensä anteeksiantajana. Silloin ei ole tarvetta kivien heittoon muuten kuin järven rannassa leipiä heittäen.
