Jeesuksen vai ”Jeesuksen vaimon evankeliumi”?

 

 

Tuliko nyt uutispommi, joka vie pohjan kristinuskolta? Vai onko kyseessä uutisankka, joka vetoaa maallistuneiden länsimaalaisten uskonnonvastaisiin ennakkoasenteisiin?

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Tarkoitan uutista 300-luvulle ajoitetusta käyntikortin kokoisesta papyruksen palasta, jossa henkilö nimeltä Jeesus sanoo sanan ”vaimoni”. Tutkijoiden kunnianhimoisesti ”Jeesuksen vaimon evankeliumiksi” nimeämässä riekaleessa mainitaan ”Maria”, jolla saatetaan tarkoittaa Magdalan Mariaa. Ja tämän nyt sitten uskotaan todistavan, että Jeesus Nasaretilainen oli naimisissa Maria Magdaleenan kanssa, aivan kuten Dan Brown kirkkokriittisissä romaaneissaan väittää.

”Vanhasta käsikirjoituksesta löydetyt neljä sanaa todistavat ensi kertaa, että varhaiset kristityt uskoivat kristinuskon perustajan Jeesus Nasaretilaisen olleen naimissa”, Helsingin Sanomat kirjoittaa serpentiinitien mutkat uhkarohkeasti suoristaen (19.9.2012). Ja rotkoonhan sillä vauhdilla rysähdetään, koska ei edes käsikirjoituksen julkistanut tutkija, Harvardin yliopiston professori Karen King, ajattele sen todistavan mitään historian Jeesuksen siviilisäädystä. Kingin mukaan riekaleen vähäinen teksti lähinnä paljastaa, että ensimmäisinä vuosisatoina naimattomuuden ihanteesta väiteltiin kristillisissä piireissä myös vedoten Jeesuksen naimattomuuteen tai joidenkin piirien olettamaan avioliittoon. Ylen uutinen (19.9.2012) on kirjoitettu tasapainoisempaan sävyyn liikoja lupailevaa otsikkoaan lukuun ottamatta: ”Tutkijat löysivät viitteitä Jeesuksen ja Marian avioliitosta”. BBC:n uutisotsikko tyytyy viittaamaan asiallisen neutraalisti, että ”Muinainen fragmentti sisältää viittauksen ’Jeesuksen vaimoon’”. Taas Suomen uutiset vievät voiton raflaavuudellaan ja uskonnollisen lukutaidon puutteellaan.

Mistä siis on kyse? Sahidinkoptiksi kirjoitettu, enimmillään kahdeksan osittaista tekstiriviä sisältävä kaksipuolinen fragmentti on ajoitettu käsialan perusteella 300-luvun puoleenväliin, mutta Kingin arvausten mukaan se voisi myös olla kopio 100-luvun jälkipuoliskolla kirjoitetusta alkuperäistekstistä. Lopullinen kemiallinen ajoitus vielä uupuu. King perustaa puhtaan olettamuksensa sille, että tekstillä on yhtäläisyyksiä muiden (aikaisintaan) 100-luvulla kirjoitettujen gnostilaisten evankeliumien kanssa, ja sille, että tuohon aikaan eläneet kirkkoisät Klemens ja Origenes puolustavat teksteissään Jeesuksen naimattomuutta. Logiikka menee tässä niin, että jos Jeesuksen naimattomuutta puolustettiin, täytyi myös olla niitä, joita vastaan puolustauduttiin. Kingin koko tutkimuksen voi lukea klikkaamalla tästä.

Enemmän tekstiä sisältävän puolen neljä ensimmäistä riviä King kääntää kutakuinkin seuraavasti: ”…ei minulle(?). Äitini antoi minulle elämän(?)… Opetuslapset sanoivat Jeesukselle…kieltää. Maria on (tai: ei ole?) sen arvoinen…Jeesus sanoi heille: ”Vaimoni……hän voi olla opetuslapseni…” Kingin mukaan epäyhtenäiset katkelmat osoittavat, että ainakin joissakin varhaiskristillisissä piireissä suhtauduttiin myönteisesti sekä Jeesuksen avioliittoon että naisten opetuslapseuteen. Hänen agendansa näyttääkin liittyvän lähinnä roomalaiskatolisen kirkon selibaatti- ja naispappeuskeskustelun vauhdittamiseen (jos sellaisesta voidaan edes puhua).

Teologina ja kristittynä uskallan sanoa, että oli tämä fragmentti aito tai ei, uutisessa ei ole mitään yllättävää. Jo Uuden testamentin lehdiltä voi lukea, että ihmisillä oli vääriä käsityksiä Jeesuksesta alusta alkaen. Uuden testamentin kirjoituksia myöhäisemmät gnostilaiset tekstit kuten ns. Tuomaan ja Marian evankeliumit puhuvat aivan eri Jeesuksesta kuin Uusi testamentti. Niiden ajoituksesta kiistellään, ja haitari venyy 100-luvulta 400-luvulle. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä. Ne kyllä sisältävät monia tutulta kuulostavia sanakäänteitä ja raamattusitaatteja, mutta niiden Jeesus esitetään opettajana, jonka salaisen opetuksen oikea ymmärrys tuo valikoidulle sisäpiirille pelastuksen. Uudessa testamentissa tärkeistä synnistä, sovituksesta, Jeesuksen ihmeistä, rististä ja ylösnousemuksesta ollaan vaiti. Varhaiskirkossa näitä kirjoituksia ei siksi pidetty yleisesti hyväksyttyinä, apostolisina, alkuperäisinä ja sopusointuisina muiden Uuden testamentin kokoelmaan päätyneiden kirjoitusten kanssa. Nykyäänkin ne ovat kristityille yhtä kristillisiä kuin vaikka paljon Raamattua soveltavat Koraani ja Mormonin kirja.

Kristinuskon näkökulmasta vieraita jeesuksia on ollut aina. 300-luvun tekstilöydökset, jotka sisältävät ei-kristillistä materiaalia, eivät murra kristinuskon ja Raamatun perusteita. Kynä ja muste olivat myös harhaoppisten käytössä. Hyvin varhaisiin käsikirjoituksiin ajoitettavien Uuden testamentin kirjoitusten todistus Jeesuksesta on yhtenäinen: hän on Vanhan testamentin ennustama Messias, ihmiseksi neitseestä syntynyt Jumalan Poika, tosi ihminen mutta samalla tosi ”Jumalan olemuksen kuva” (Hepr. 1:4), ristiinnaulittu, ylösnoussut ja taivaaseen astunut koko maailman Vapahtaja. Eikä hän mennyt naimisiin.

Kristitty, joka on kohdannut Jumalan sanassa syntiensä sovittajan, puolustaa ilomielin Jeesusta, josta todistaa niin Raamattu, kristillinen kirkko kuin oma kokemuskin.  Hän seisoo näin sekä historian että uskon todistuksen pohjalla. Kristinuskokriitikko, jolta tämä henkilökohtainen kosketuspinta puuttuu ja jota uskonto jostain syystä häiritsee, vetoaa monesti näihin myöhäisempiin, Raamatun kanssa ristiriitaisiin lähteisiin yrittäessään saattaa uskon ja uskovat naurunalaiseksi.

Niin tehdessään kriitikko syyllistyy samanlaiseen epärehelliseen historian vääristämiseen kuin gnostilaisten tekstien luonnostelijat aikanaan.

 

Lisäys 20.9.2012 klo 14:14 Klikkaa tästä ja lue, mitä graduni ohjannut Cambridgen yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan vanhempi lehtori ja apokryfisten evankeliumien asiantuntija Simon Gathercole sanoo ”Jeesuksen vaimon evankeliumista” (englanniksi).