Blogini ”Älä ole uskoton nuoruutesi vaimolle” on herättänyt varsin ymmärrettävästi voimakkaita tunteita ja saanut aikaan kommentointia myös sosiaalisessa mediassa. Koska hyvin moniulotteisen ja haastavan aiheen kokonaisvaltainen käsittely kaikista eri näkökulmista on yhdessä blogissa lähestulkoon mahdotonta, jatkankin aiheesta ainakin vielä tämän blogin verran
Aluksi haluan lyhyesti kerrata aikaisemman blogini tarkoitusta. Kirjoitin seuraavalla tavalla: ”Kohdistankin tämän blogini ennaltaehkäisevästi erityisesti sinulle, joka olet harkitsemassa avioliittosi päättämistä tai joka olet salassa tai avoimesti uskoton omalle puolisollesi. Muista, että Jumala kuitenkin näkee, mitä teet, vaikka puolisosi ei sitä näkisi tai tietäisi. Olkoon tämä kannustuksena myös jokaiselle avioliitossa olevalle, jotta panostaisimme liittoihimme Jumalan tahtomalla tavalla.”
Näkökulmani oli siis ennaltaehkäisevä. Sen oli tarkoitus herätellä henkilöitä, jotka ovat hylkäämässä puolisoaan ja saada heidät pohtimaan, miten voisivat muuttaa käyttäytymistään, jotta kivulias ero voitaisiin välttää. Tämä hylkääminen voi näkyä esimerkiksi avioliiton ulkopuolisena suhteena, josta henkilö ei ole valmis luopumaan tai muuna aikomuksena jättää puoliso omista itsekkäistä syistä. Esimerkiksi ainoastaan siitä syystä, että on löytänyt ”mukavamman”. Hylkäämistä voi tapahtua myös epäsuorasti. Tämä voi ilmetä muun muassa työholismina, harrastusten priorisointina puolison edelle, kaiken uhraamisena Jumalan valtakunnan työlle vastoin puolison toivetta, henkisenä väkivaltana, hengellisenä väkivaltana, narsismina tai fyysisenä väkivaltana.
Kuten alkuperäisessä blogissani totesin ”Tiedän, että joukossamme on eronneita ja uudelleenavioituneita. En halua lyödä, syyllistää, kaivella menneitä enkä väärällä tavalla arvostella. Minulla ei ole myöskään varaa – eikä minkäänlaista haluakaan – pyrkiä julistamaan ylhäältä alaspäin tulikivenkatkuista sanomaa. Monessa kohden olen pahasti erehtynyt elämäni varrella enkä ole läheskään aina ollut sellainen puoliso kuin olisin halunnut olla. Minulla on paljon opittavaa. Ymmärrän myös, että aina avioeroa ei voi välttää, vaikka itse tekisi kaikkensa. Joskus toinen vain pettää ja lähtee eikä sille voi mitään. Ja se satuttaa. Todella pahasti. En todellakaan halua lyödä sinua vielä lisää. Muista, että Kristus rakastaa sinua ikuisella rakkaudella!”
Korostan siis vielä kerran, että kirjoitin blogini erityisesti jättäjille tai sitä suunnitteleville, en niille, jotka ovat tulleet jätetyiksi ja kärsivät. Halusin myös kannustaa avioliiton ongelmien parissa kamppailevia käyttämään kaikki keinot, jotta ero voitaisiin estää. En halunnut enkä nytkään halua lyödä jo lyötyä. Tämä ei todellakaan ollut tarkoitukseni.
Nyt tarkastelen asiaa hieman eri näkökulmasta, jotta kokonaiskuva alkaisi selvemmin hahmottua.
Avioliiton muodostamiseen tarvitaan kaksi, joskus sen rikkomiseen riittää vain yksi
On olemassa tilanteita, joissa avioliiton jatkaminen käy mahdottomaksi, vaikka puoliso itse olisi sitä valmis ja halukas jatkamaan. Avioliiton rikkomiseen tarvitaan vain yksi ihminen. Jos toinen puolisoista ilmoittaa olevansa suhteessa kolmannen henkilön kanssa eikä suostu siitä luopumaan, tekemään parannusta ja lähtee, ei jäljelle jää vaihtoehtoja. Hylätyksi tulemisen kipu on syvä. Hylätyksi tullutta tulee tukea kaikin mahdollisin keinoin, jotta hän voisi säilyttää uskonsa ja päästä taas takaisin jaloilleen. Näin tulee tehdä myös seurakunnissa ilman vääränlaista syyllistämistä.
Toki aikanaan, kun kovin kipu on helpottanut, on paikallaan rehellisesti miettiä olisiko omassa käytöksessä ollut jossakin kohden parantamisen varaa ja miten käytöstä voisi tarvittaessa muuttaa tulevaisuudessa. Kaikilla meillä on puolisoina opittavaa. Se on normaalia.
Blogissaan Avioero on kuin kuolema ilman hautajaisten lohduttajia Pia Rendic toteaakin viisaasti: ”Mutta kun toiselta tai molemmilta katoaa usko ja toivo, jäljellä ei ole mitään mitä kuroa umpeen. Kolmisäikeinen lanka häviää, sillä ei Jumala yksin sitä kasassa pidä. Siihen tarvitaan myös tuon säikeen kaksi inhimillistä osaa; molempien yhteinen tahtotila ja usko mahdottoman muuttumisesta mahdolliseksi.”
Näin on. Avioliiton koossa pitämiseen pitkällä aikavälillä tarvitaan yleensä aina kaksi henkilöä.
Joskus yhdenkin puolison ”tahdon” riittää muuttamaan avioliiton suunnan
Toisinaan yhdenkin toivo liittoa kohtaan voi riittää. Joskus se, että edes toinen puolisoista jaksaa uskoa liittoon ja toimia sen hyväksi, voi saada tarvittavan muutoksen aikaan myös toisessa ihmisessä. Tällöin myös toinen puolisoista tulee aikanaan mukaan. Pitkissä avioliitoissa varmasti tarvitaankin tällaista kestävyyttä normaalien lähentymisen ja etääntymisen vaiheiden vuorotellessa. Tällaisia esimerkkejä nostaa esiin parisuhdeterapeutti Gary Chapman kirjassaan Rakkauden tekoja (Aikamedia, 2012). Kirjan kuvauksessa kerrotaan:
”Teos sisältää innostavia tositarinoita ihmisistä, jotka ovat avioliiton ja perhesuhteiden ongelmien keskellä päättäneet osoittaa rakkautta käytännössä – siitä huolimatta, että rakkaus tunnetasolla on kenties jo haihtunut. Hyvät teot ovat avanneet uudelleen tien rakkauden tunteille ja ihmissuhteiden eheytymiselle. Tunnettu parisuhdeterapeutti Gary Chapman on koonnut teokseen tarinat, jotka osoittavat, että rakkaus ei ole vain tunteen, vaan myös tahdon asia.”
Suurin osa eroista olisi vältettävissä
Jopa pettämisestä voi selvitä, jos edes toisella puolisoista on tahtoa siihen. Kristillisestä arvomaailmasta ajateltuna ensisijainen ratkaisu on tuossakin tilanteessa sovinto. Kyllä, se on pitkä polku toipua ja hyvin kivulias prosessi eikä se aina onnistu. Väitän kuitenkin, että suurin osa eroista olisi vältettävissä. Kaikki eivät ole pettäjiä, narsisteja tai väkivaltaisia. Tuollaiset esimerkit edustavat vähemmistöä avioliitoista. Samaan aikaan kuitenkin totean, että vaikka kaikki keinot olisi käytetty, liiton jatkaminen ei ole aina mahdollista. En ole sitä kiistänyt missään välissä.
Avioliittojen ylläpitämiseksi ja avioerojen välttämiseksi on paljon tehtävissä. Seurakunnissa tulisi lapsesta pitäen opettaa rehellisesti ja raamatullisesti Raamatun avioliittomallia elämänmittaisesta avioliitosta. Avioliittoon liittyviä kysymyksiä tulisi avoimesti ja rohkeasti tarkastella seurakunnissa myös teini-ikäisille, avioitumista harkitseville ja aviossa oleville.
Ihmisinä meidän tulisi avautua elämämme haasteille eikä pyrkiä pakenemaan niitä. Näkemään Kristuksen armon varassa itsemme sellaisina kuin olemme ja myös kasvaa Kristuksen täydellisen hyväksynnän ja armon varassa ihmisinä.
Avioliittoterapiaan tulisi hakeutua ennen kuin liitto on jo niin pahasti solmussa, että sitä on hyvin vaikeaa enää pelastaa.
Ymmärrän kyllä, että kaikista mahdollisista yrityksistä huolimatta jokainen liitto ei pelastu.
Hylättyä ei saa hylätä uudestaan
Pia Rendic jatkaa blogissaan: ”Tavallaan avioero on kuin kuolema, mutta ilman hautajaisten lohduttajia. Kukaan ei tuo kukkia. Ja vaikka ero olisi oikea ratkaisu siksi, että liikaa on hajonnut ja hajotettu, niin silti eroavasta voi tuntua välillä siltä, kuin sydän ja elämä halkaistaisiin hitaasti ja tuskallisesti kahtia.”
Jumala vihaa hylkäämistä, koska se satuttaa niin paljon. Hän on hylätyn puolella. On väärin, että liian usein seurakunnissa tietty yksittäinen teema nostetaan tikunnokkaan ja siihen liittyvä ihminen syyllistetään, samalla kuin joitain toisia asioita katsotaan sormien läpi. Hylättyä tulee tukea kaikin keinoin ja myös hylkääjälle tulee antaa mahdollisuus parannukseen.
Jokainen meistä joskus hylkää Jumalan Sanan antamat ohjeet ja kantaa niistä myös negatiiviset seuraukset. Tilanteessa, jossa ihminen on palasina toisen teon tai oman tekonsa vuoksi, häntä tulee auttaa pääsemään uudestaan kiinni elämään. Silloin ei ole aika arvostella, lyödä tai olla kovasydäminen.
Onko kestävä avioliitto utopistista idealismia?
Jos se olisi, miksi Raamattu sitten kehottaa siihen niin voimakkain sanoin? Samalla on kuitenkin todettava, että eihän se helppoa ole. Monella tapaa aikamme haastaa avioliittoa erittäin voimakkaasti. On ihmisisten sisimmän rikkinäisyyttä ja sen mukanaan tuomia suuria haasteita ihmissuhteissa. On riippuvuuksia, jotka sitovat ihmisiä ja loukkaavat läheisiä. On uskottomuutta, myös virtuaalisessa muodossa. On uupumusta, ylikuormittumista ja monenlaista epätäydellisyyttä.
Onnellinen avioliittokin voi pitää sisällään vuosia kestäviä, äärimmäisen haastavia aikoja. Omassa liitossamme keskoslapsen syntymä koetteli äärimmäisen raskaiden olosuhteiden muodossa avioliittoamme vuosikausia. Olemme myös enemmän ja vähemmän perheenä kärsineet kaikki unettomuudesta. Välillä elämä ja sitä myöten myös avioliitto, ovat hyvin raskaita.
Kuitenkin Jumala kaikkitietävänä ymmärtää parhaiten, mitä me läpikäymme elämässä ja Hänen rakkautensa ja lohdutuksensa ei ole kenestäkään meistä kaukana.
Tarvitsemme kaikki armoa, mutta myös ennaltaehkäisyä
Mitä tuolla otsikolla tarkoitan? Jokainen meistä kohtaa elämässään tilanteita, joissa tarvitsemme Jumalan rakkautta ja armoa, joka kantaa meidät vaikeiden aikojen ja epäonnistumisten yli. Jokainen meistä kohtaa haasteita elämässään joko toisten ihmisten väärien tekojen tai omien väärien tekojensa vuoksi. Yleensä molemmista syistä. Armon varassa on hyvä nousta uudelleen ylös ja yrittää uudestaan. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Daavid sai myös armon eikä Daavid vain syyllistynyt pelkästään aviorikokseen ja ottanut omakseen toisen vaimoa, vaan murhautti myös tämän aviomiehen. Vaikka Daavid sai armon, oli hänen väärillä teoillaan kuitenkin negatiiviset seurauksensa. Daavid olisi välttynyt monelta tuskalta jos hän olisi ajoissa torjunut houkutuksen.
Ensimmäiseen ja tähän toiseenkin blogiini motivaationi on siis tuoda ennaltaehkäisyn näkökulma kipeään aiheeseen. Se ei ole jo palasina olevan ihmisen syyllistämistä tai piikittelyä. Se on rohkaisemista siihen, että vielä kun on mahdollista, teemme kaikkemme. Sen tulisi näkyä vauvasta vaariin meidän elämässämme ja seurakuntien tulisi opetuksensa kautta tukea voimakkaasti siinä jäseniään.
Helpommin sanottu kuin tehty? Varmasti! Mutta juuri siitä syystä siihen tulisi panostaa enemmän. Avioliitot ja aviopuolisot tarvitsevat niin hengellistä, henkistä kuin psyykkistäkin tukea ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta koska on kyse äärimmäisen tärkeästä asiasta, sen vuoksi tulisi löytää kaikki mahdolliset käytettävissä olevat keinot, jotta avioliittomme voisivat paremmin ja olisivat onnellisempia. Tällöin avioliittomme selvemmin erottautuisivat edukseen ympäröivän maailman liitoista. Näin oli alkuseurakunnan aikana, miksi niin ei voisi olla nytkin?
Se voi olla vaikeaa, mutta se ei ole mahdotonta! Jumala meitä siinä jokaista auttakoon.
